Etelä-Savo |

Matti Viialainen: Pienille eteläsavolaiskunnille madonluvut

Kaikilla eteläsavolaiskunnilla on edessään kuntaliitosselvitys keskiviikkona julkistettujen kriteerien mukaan. Maakuntajohtaja Matti Viialainen toteaa, että hallinnon- ja aluekehityksen ministeriryhmän muotoilemat kriteerit jättävät maakunnan kuntakartalle ainoastaan Savonlinnan ja Mikkelin, ehkä myös Pieksämäen.

Matti Viialainen
Matti Viialainen Kuva: Yle / Riina Ahonen

Uudistuksen yleisenä periaatteena on, että selvitysalueen pitää muodostaa yhtenäinen kokonaisuus. Ministeriryhmän kriteerit koskevat väestöpohjaa, työpaikkaomavaraisuutta, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakennetta sekä kuntataloutta. Jo yhden kriteerin täyttyminen merkitsee tarvetta kuntaliitokselle.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden väestöpohjaksi tulee noin 20 000 asukasta. Perusopetuksessa edellytetään vähintään 50 lapsen ikäluokkaa.

Viimeistään talouskriteerin täyttämisessä on monella kunnalla töitä.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen toteaa, että kriteeristö merkitsee madonlukuja pienille eteläsavolaiskunnille.

- Tämä kriteeristö on suoraa jatkoa aiemmin julkistetulle kuntakartalle. Tämä on onneton ratkaisu niin pienille kunnille kuin kaupungeillekin, harmittelee Viialainen.

Ministeriryhmä antaa kunnille myös poikkeusperusteita esimerkiksi erityisen harvan asutuksen takia. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että kuntaliitosta ei tehtäisi, jos palvelut karkaavat kuntalaisilta kohtuuttoman kauas.  

- Poikkeusperusteiden soveltaminen selviää vasta kuntaliitosselvitysten yhteydessä, niitä on vaikea ennakoida, sanoo maakunta-asiamies Markku Aholainen.

Nykyisissäkin liitoksissa riittää tekemistä

Maakuntajohtaja Matti Viialainen muistuttaa, että jo parhaillaan työn alla olevissa kuntaliitoksissa riittää purtavaa lähivuosille. Viialainen peräänkuuluttaakin kuntapäättäjiä pohtimaan viimeistään nyt, pystyisikö sosiaali- ja terveyspalvelut järjestämään yhdessä maakunnallisesti.

- Eksote-malli olisi otettava vakavasti puheeksi. Pitäisi muodostaa maakunnallinen sote-alue. Muuten myös terveyspalveluiden päätösvalta on karkaamassa kauemmas, pohtii Viialainen.

Ministeriryhmän muotoilemat riteerit toimivat pohjana hallituksen valmistelemalle rakennelaille, jonka on tarkoitus tulla voimaan viimeistään ensi vuoden toukokuussa.

Kunnille on luvassa yhdistymisavustuksia. Avun saamisen perusteena on yhdistymispäätöksen tekeminen 1.4.2014 mennessä.

Valtio varautuu avustamaan kuntajakoselvityksiä. Jos kunta ei täytä rakennelain kriteereitä tai ei ole tehnyt tarvittavia päätöksiä, tiedossa on valtion erityisselvittäjän asettaminen.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä