Viihde |

Media boikotoi Britney Spearsin konserttia

YLE Uutiset aikoo boikotoida Britney Spearsin konserttia. Yleisradio jättää uutisoinnin konsertista kokonaan väliin kohtuuttomien kuvausehtojen vuoksi. Britney Spears olisi muun muassa vaatinut oikeudet kaikkiin konsertissa otettuihin kuviin.

Britney Spears
Kuva: EPA / Achim Scheidemann

Oikeuksien vaatiminen olisi mahdollistanut mm. julkaistavista kuvista päättämisen. Tiistaina tiedotusvälineisiin toimitetussa sopimustekstissä kuvien käyttöoikeus olisi myös umpeutunut 30 päivän päästä ja kuvat olisivat jääneet ilmaiseksi Spearsin vapaaseen käyttöön.

Lisäksi nettiin ei olisi saanut laittaa yhtään konserttikuvaa.

- Varsinkin nuoret hakevat uutisia Britney Spearsista juuri YLE Uutisten nettisivuilta. Jos ei netissä ole kuvia, on uutisointi vaikeaa. Niinpä päätimme jättää tästä konsertista kertomisen kokonaan väliin, YLE Uutisten toimituspäällikkö Marjo Ahonen sanoo.

Saksassa vastaavan boikotin seurauksena Spearsin edustajat päättivät lieventää kuvausehtoja. Ahonen sanoo, että se ei ole YLE Uutisten varsinainen tavoite.

- Olemme katsoneet ehtoja ja todenneet ne sellaisiksi, joihin vapaa tiedonvälitys ei voi suostua. Jos ehdot olisi nyt hyväksytty, tieto saattaisi levitä maailmalla ja seuraavat artistit yrittäisivät samaa. Ja hyvin nopeasti ollaan tilanteessa, jossa medialla ei ole enää mitään oikeuksia jäljellä.

Myös monet muut suomalaismediat aikovat jättää Britney Spearsin konsertin kuvaamatta, mutta eivät kuitenkaan boikotoi koko konserttia.

Suomalaispromoottori harmissaan tilanteesta

Konserttia järjestävän suomalaisen Speed Promotionsin Lasse Norres on harmissaan kuvaoikeuksista syntyneestä sotkusta. Hänen mukaansa kuvaoikeusvaatimukset ovat hankalia ja ristiriitaisiakin. Esimerkiksi nettijulkaisukielto ajoi tv-yhtiöt jättäytymään konsertista, vaikka tv olisi saanut kuvata siellä normaalisti parin ensimmäisen kappaleen ajan.

Norreksen mukaan esitetyt vaatimukset ovat ainutlaatuisia.

- Olen tehnyt näitä jo 30 vuotta, eikä ole ennen tullut vastaan. Uskoisin myös kuulleeni, jos muilla suomalaispromoottoreilla vastaavia olisi ollut.

Norres kertoo olleensa yhteydessä kiertueen manageriin, jotta asiassa päästäisiin kompromissiin. Hän pitää teoriassa mahdollisena, että vaatimuksia vielä höllennettäisiin, mutta muistuttaa mm. Ruotsin konsertista, jossa tiedotusvälineiltä vaadittiin loppuun asti samanlaisia sitoumuksia, mikä aiheutti laajan mediaboikotin.

Spears joutui myös perumaan ensi viikon konserttinsa Varsovassa, Puolassa sopimusriidan vuoksi. Kiistan luonnetta ei ole toistaiseksi paljastettu, Spearsin verkkosivujen mukaan peruutus johtui puolalaisesta järjestäjästä.

Britney Spears konsertoi Helsingin areenassa torstaina. Suurin osa runsaasta 12 000 lipusta on jo myyty, mutta joitain paikkoja on yhä vapaana.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Viihde

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä