Kymenlaakso |

Mediamaja vetää nuoria kirjastoon Kouvolassa

Kirjastojen asiakasmäärien kasvattamiseen haetaan uusia keinoja. Kirjastokäyttöä kehitetään suurhankkeessa eri puolilla Suomea. Kouvolassa kirjastotoimi yrittää houkutella kirjastoon uusia käyttäjäryhmiä etenkin nuoria aktivoivalla mediamajalla.

Mediamajalla työskentelee projektipäällikkö Niilo Seväsen (keskellä) lisäksi neljä muuta projektityöntekijää. Kuva: YLE / Anna Huittinen

Kouvolassa Mediamaja on onnistunut tuomaan nuoria kirjastoon. Projektipäällikkö Niilo Sevänen sanoo, että varsinkin keskustan koulut ovat ottaneet Mediamajan innolla vastaan.



- Nuoret tulevat kuvaamataidon tunneilla opettelemaan kuvankäsittelyä tai videokuvausta, tai bändityöpajoihin. Kouluilla ei välttämättä ole niihin laitteistoa eikä osaamista, Niilo Sevänen sanoo.



Mediamaja on kirjastotoimen vastaus pieneneviin lainauslukuihin. Se yrittää löytää uusia käyttäjäryhmiä ja toimintoja. Kouvolassa kaksi vuotta toiminut Mediamaja hakee nuoria ja maahanmuuttajia.



- Ne ovat perinteisesi olleet kirjastoille haastava kohderyhmä. Jos heitä saa kirjastolle tekemään vaikka musiikkivideoita, niin ehkä se perinteinenkin kirjastonkäyttö lisääntyy.

Niilo Seväsen mukaan Mediamajan studioissa käy viikoittain toista sataa koululaista. Mediamajassa voi opetella videokuvaamista, animaationtekoa tai osallistua bändityöpajoihin.

Kouvolan lisäksi kirjastojen käyttöä kehittävässä suurhankkeessa ovat mukana Hämeenlinnan ja Tampereen kaupunginmuseot sekä Oulun ja Tampereen yliopistot.

Rahoitus katkolla



Hanke on katkolla vuodenvaihteessa, kun rahoitus loppuu. Kouvolassa suunnitellaan jo jatkohanketta, joka laajentaisi tarjonnan myös ala-asteelle.



- Voisimme ottaa mukaan myös nuorempia. Ala-asteilta tulee paljon kyselyitä, mutta tähän asti olemme rajoittaneet toisen asteen opiskelijoihin ja yläasteikäisiin, Sevänen suunnittelee.



Mediamaja on EU-rahoitteinen projekti ja jatkohankkeelle on hankittava uusi rahoitus.

- Tällä viikolla käydään alustavia neuvotteluja jatkorahoituksen suhteen. Veikkaisin, että haemme jatkohanketta muutamaksi vuodeksi. Vakinaistamista katsotaan varmaankin sitten jossain vaiheessa.

Kaupungin osuus rahoituksesta on nyt 15 %. Seväsen mukaan kulut kaupungille ovat noin 60 000 euroa, joka muodostuu kolmen vuoden tilavuokrista. Kouvolan aikeet karsia kirjastoverkkoa huolestuttaa mediamajalla.

- Totta kai se huolestuttaa, jos tulee vastakkainasettelu, että kirjasto vastaan terveyspalvelut. Helposti kulttuurista ja kirjastopuolelta nipistetään. Toivon, ettei sellaista vastakkainasettelua ei synny, jossa pieni sivukirjasto ja mediamaja olisivat vastakkain.

- Tarkoitus ei ole korvata mitään, vaan tuoda lisää. Kirjastonkäyttö kaikkialle laskee. Kirjasto voi joko jähmettyä paikoilleen ja muuttua kirjavarastoksi tai kehittää jotain uutta. Tässä yritetään nyt kehittää jotain uutta, Sevänen sanoo.

Lähteet:
YLE Kymenlaakso

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä