Kotimaa |

Meduusat leviävät Itämeressä

Suomen ympäristökeskus kerää havaintoja meduusoista. Niitä löytyy eteläisten merien lisäksi myös Suomen rannikolta.

 Suomen ympäristökeskus kerää havaintoja meduusoista. Niitä löytyy eteläisten merien lisäksi myös Suomen rannikolta. Kehittämispäällikkö Juha Flinkman kertoo, mitä meduusat syövät ja ovatko ne vaarallisia.
8:25
Kehittämispäällikkö Juha Flinkman kertoi Aamu-tv:ssä, mitä meduusat syövät ja ovatko ne vaarallisia. Video: Yle

Ympäristökeskuksen kehittämispäällikkö Juha Flinkman kertoi, että suurimmillaan  teelautasen kokoiseksi kasvavia korvameduusoja tavataan yleisesti Suomen merialueilla. 

Suomen merialueilla elävät meduusat ovat täysin vaarattomia ihmiselle. Jos meduusan ottaa käteen, niin se yleensä saman tien hajoaa hyytelöksi.

Meduusat syövät eläinplanktonia. Siksi niiden lisääntyminen on uhka esimerkiksi sillikaloille, joiden poikasten pääravintoa eläinplankton myös on, kertoi Juha Flinkman.  

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä