Meitä on jo 5 408 917
Suurin syy väestön lisääntymiseen on maahanmuutto.
Suomen väkiluku oli toukokuun lopussa 5 408 917, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot.
Suurin syy väestön lisääntymiseen on maahanmuutto, jonka seurauksena väkiluku kasvoi alkuvuonna 5 500 ihmisellä. Syntyvyyden ansiosta väestönlisäystä tuli 2 100 pikkuihmisen verran.
Tammi - toukokuussa syntyi 24 600 vauvaa eli saman verran kuin viime vuoden vastaavana aikana. Kuolleiiden määrä kasvoi hieman edellisvuodesta ja oli 22 500.
Väkiluku on kasvanut tämän vuoden aikana 7 650 henkilöllä. Viime vuonna vastaavana aikana väkiluku kasvoi hieman enemmän.
