Meri-Lapin jätteenpolttokokeilu laajenee
Perämeren Jätehuolto aloittaa Meri-Lapin kotitalouksien jätteiden toimittamisen Oulun polttolaitokseen. Jätteet välivarastoidaan ensin Jätekeskus Jäkälään.
Perämeren Jätehuolto aloittaa Tornion, Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan alueelta kerätyn, asumisessa syntyvän jätteen toimittamisen Oulun Laanilan polttolaitokseen. Poltettavan jätteen varastointi aloitetaan ensi viikolla. Kokeilua jatketaan vuoden loppuun ja pysyvästi jätteiden polttoon on tarkoitus siirtyä vuoden kuluttua syksyllä.
Vuoden vaihteessa Kemissä tehtiin vastaava kokeilu, jolloin jätteet kuljetettiin Ruotsin Bodenin energialaitokselle. Perämeren Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Tuija Ahrikkalan mukaan kokeilu onnistui erittäin hyvin.
- Kemin seudulta kerätty asumisessa syntyvä jäte sopi erittäin hyvin poltettavaksi. Lisäksi saimme erittäin hyviä kuormapainoja näillä meidän suunnittelemilla kuljetusjärjestelmillä, Ahrikkala sanoo.
Myös yritysten jätteet polttoon
Nyt jätteenpolttokokeilua laajennetaan kun kuljetuksiin lisätään myös yritysten jätteitä. Ahrikkala arvioi, että kokeilun aikana polttojätettä kuljetetaan Ouluun kaikkiaan noin 13-14 tuhatta tonnia.
Polttokokeilun aikana kotitaloudet keräävät jätteen kiinteistöjen sekajäteastioihin nykyisten lajitteluohjeiden mukaan. Kokeilun aikana on tärkeää, että lajitteluohjeita noudatetaan huolellisesti, muistutetaan jäteyhtiöstä.
Lasi-, keramiikka-, posliini-, metalli-, paperi- ja kartonkijätteet vastaanotetaan veloituksetta alueen ekopisteissä. Kotitalouksissa syntyvät sähkö- ja elektroniikkaromut sekä vaaralliset jätteet vastaanotetaan veloituksetta Jätekeskus Jäkälässä, EkoTerminalissa Torniossa ja Ylitornion ja Tervolan ekoasemilla.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Laaja etsintäharjoitus Kemissä
Kemin Elijärvellä järjestetään lauantaina poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteinen etsintäharjoitus. Peräpohjolan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jari Seppälän mukaan myös yleisö on tervetullut seuraamaan harjoituksia.
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Aurinko houkutti Kemin kalamarkkinoille
Musiikkitähtenä säteili tällä kertaa Eino Grön.
Meri-Lapinkin alaikäiset sekoittavat päänsä juoma- ja pillericocktaileilla
Alueen kuudessa kunnassa toteutettu päihdekysely nostaa esiin monia huolestuttavia piirteitä nuorten vapaa-ajasta. Nuuskan käyttö on lisääntynyt valtavasti ja aivan liian moni nuori sekoittaa päänsä myös alkoholi-lääkesekoituksella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Kasvukausi harppasi vauhtiin Meri-Lapissakin
Lämpö ja runsas kosteus on saanut kasvun lähtemään liikkeelle rivakasti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.