Perämeri |

Meri-Lapin pikkukunnat pärjäisivät liitoksessa

Valtionvarainministeriön kuntaliitosesityksen perusteluista käy ilmi, että Torniota ja Keminmaata lukuunottamatta Meri-Lapin kunnat hyötyisivät taloudellisesti kuntaliitoksesta. Esimerkiksi Ylitorniolla väestökehitys vähentää kunnallisveron tuottoa vuoteen 2030 mennessä noin 1,4 miljoonalla eurolla.

Tienviitta kolmeen kuntakeskukseen.
Kuva: YLE / Risto Koskinen

Tornio ja Keminmaa puolestaan kasvavat väkiluvussa, joten myös laskennalliset verotulot kasvavat. Uudessa suurkunnassa verotulojen erot tasaantuisivat niin, että määrä asukasta kohti pysyisi suurin piirtein ennallaan, 3184 eurossa.

Määrä on nyt suurempi Kemissä ja Keminmaassa, mutta muissa kunnissa asukasta kohti laskettu verotulo nousisi.

Ikärakenne ja huoltosuhde paranisivat

Kuntauudistustyöryhmän esittämä kuntaliitos Meri-Lapissa tervehdyttäisi ikärakennetta ja huoltosuhdetta verrattuna kuntien pysymiseen itsenäisenä. Uudessa yhdistyneessä kunnassa väestöllinen huoltosuhde, eli työikäisen väestön määrä suhteessa vanhus- ja lapsiväestöön olisi 86.

Nykyisistä kunnista huoltosuhde pysyy parempana vuoteen 2030 saakka vain Kemissä ja Torniossa. Yli 75-vuotiaiden osuus väestöstä olisi yhdistyneessä kunnassa yhdeksän prosenttia.

Tällä hetkellä vanhusväeston osuus on sitä pienempi vain Keminmaassa ja Torniossa. Esimerkiksi Ylitorniolla yli 75-vuotiaita on jo nyt 17 prosenttia väestostä, ja osuus nousee 23 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä