Perämeri |

Meri-Lapin vuoden aikuisopiskelijat on valittu

Meri-Lapin vuoden 2010 aikuisopiskelijoiksi on valittu Siiri Heikkinen-Pitkänen Torniosta ja Mia Ranta Keminmaasta. Valtakunnallisen aikuiskoulutusviikon kunniaksi valinnan tekivät Meri-Lapin alueen aikuiskoulutustoimijat.

Vasemmalla Siiri Heikkinen-Pitkänen ja oikealla Mia Ranta.
Meri-Lapin vuoden 2010 aikuisopiskelijat. Vasemmalla Siiri Heikkinen-Pitkänen ja oikealla Mia Ranta. Kuva: YLE / Matti Sunnari

Keminmaalainen Mia Ranta on suorittanut nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinnon Peräpohjolan Opistossa. Tutkinnon hän teki oppisopimuskoulutuksena ja ns. aikuisten näyttötutkintona.

Mia Ranta on työskennellyt opiskelun aikana Perhekoti Kallinpesä Oy:ssä, jossa työnteko jatkuu myös opiskelun jälkeen.

- Hienolta tuntuu tällainen kunnia, kertoo Mia. Oppisopimuskoulutus oli tuttua Mialle jo ennestään. Hän on suorittanut aikaisemmin suurtalouskokin ja myynnin ammattitutkinnon.

- Haastavinta on ollut yhteensovittaa opiskelu, työ ja perhe, toteaa Mia. Hän miettii kuitenkin jatkavansa vielä opintoja.

Torniolainen Siiri Heikkinen-Pitkänen on esimerkki aktiivisesta kansalaisopisto-opiskelijasta ja kulttuuriharrastajasta. Hän on löytänyt kansalaisopiston opetusohjelmasta 20 vuoden aikana jokaisena lukukautena vähintään 2 - 4 kurssia.

- Kun lapset kasvoivat suuriksi ja tuli omaa aikaa, niin kansalaisopiston kurssit veivät mennessään. Ruotsin ja englannin kielen opiskelulla homma lähti liikkeelle ja myöhemmin kuvaan tulivat muun muassa posliinimaalaus ja tietotekniikan opiskelu, kertoo Siiri.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä