Meri Valkama: Suojele heitä kaikelta
Vaarallisinta teillä ovat väärät asenteet – mutta niihin voi vaikuttaa.
Kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä: lapsen juoksuaskeleet autotielle, lähestyvän moottoripyörän ääni, isän huuto: pysähdy, älä liiku mihinkään! Ehkä lapsi ei kuule, tai ehkä hän ajattelee juoksevansa isän luo turvaan. Moottoripyöräilijän edessä avautuu vain tyhjä tie kaupunginosassa, jossa koivut ovat korkeita ja iltakävelyllä tuoksuvat mustikat. Lasta hän ei näe, ei ajoissa.
Niin sen täytyy tapahtua aina: hetkessä, arvaamatta. Niin myös sinä päivänä, kun minun poikani juoksee moottoripyörän alle ja putoaa isänsä silmien edessä velttona asfaltille. Niin sen täytyy tapahtua aina: hätä on pysäyttää sydämet.
Onnettomuudesta on runsas viikko, kun kysymykset alkavat piinata: Mikä motivoi ihmistä liikenteessä? Mikä saa jotkut ihmiset kaahaamaan? Miksi ajamme kuten ajamme?
Luen joukon lehtijuttuja. Niistä jokaiseen on haastateltu liikennepsykologian professoria Heikki Summalaa.
Professori tietää, että kun ihminen tarttuu auton rattiin, mukaan liikenteeseen lähtevät myös tämän temperamentti, luonne, koko tunneskaala. Kukaan ei jätä rattiin istuessaan persoonallisuuttaan kotiin. Empaattinen ihminen on empaattinen myös liikenteessä, ja jos hermoilet kassajonossa, teet niin todennäköisesti myös liikenteessä.
Ajamme kuten elämme.
Vaarallisinta teillä ovat väärät asenteet, mutta vaikka niiden muuttaminen on vaikeaa, jotakin on tehtävissä. Summala uskoo, että jos autoilija ajattelee omien lastensa ja läheistensä olevan samaan aikaan liikenteessä, maltti kasvaa.
Onnettomuuspäivän iltana seison ikkunalla. Piha on täynnä elämän jälkiä: lapsen nurmikolle jättämä polkupyörä, polulla lojuva muovinen kastelukannu, yhdessä istuttamamme omenapuu. Miten eri silmin katselin niitä aamulla.
Kerta toisensa jälkeen palaan päivän tapahtumiin. Kuusikymppiseen moottoripyöräilijään, joka hetkeä onnettomuuden jälkeen kertoo ajatelleensa, että tiellä saattaa olla lapsia, on ajettava riittävän hiljaa. Poikaani, jonka ikä riittää pelkäämään onnettomuuksia, mutta ei arvioimaan aikaa, etäisyyksiä tai riskejä.
Talo on hiljainen, kun hiivin lastenhuoneeseen. Pojan jalkaa peittää laastari, keltainen, pingviininmuotoinen. On päiviä, joina kiitollisuus painaa hartioita.
Mitä jos kuski olisi ajatellut: kiihdytänpä tämän suoran, kokeilenpa miten pyöräni lähtee?
Kuiskaan: suojelen sinua kaikelta.
Mutta en pysty siihen yksin. Sinä, joka ajat huomenna kotikatuani, ja sinä, joka osut samaan aikaan lapseni kanssa suojatielle: tarvitsen apuasi.
Kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä. Sen ymmärtäminen on asenne.
Meri Valkama
Kirjoittaja on Journalisti-lehden toimittaja

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Rakkaus
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaunis, tyhjentävä ja pysäyttävä kirjoitus.
Mietin, mitä lukija tuntee.
Jos silmät täyttyivät kyyneleistä, hän tuntee kyllä.
Ilmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten on mahdollista, että ennen ihan kelvollisesta ja sympaattisesta moottoripyöräharrastuksesta on tullut viime vuosina koko yhteiskuntaa piinaava painajainen ? Ja miten yhteiskunta tällä kertaa pystyy puolustautumaan tätä vapauden tunteella perusteltavaa terroria vastaan ? Nykyisinhän vika ei moottoripyöräilijöiden mielestä ole koskaan heissä itsessään, koska suoritettu A-kortti korottaa heidät heti mystisiksi ritareiksi. Syypää on aina tienpitäjä, poliisi tai puusilmät muilla keinoin liikennöijät. Ei voi olla oikein, että pelkkä laittoman ja kaikki normit ylittävän moottoripyörän ääni herättää ärtymystä, huolta ja pahimmillaan pelkoa koko siinä laajassa ympäristössä minne tämän vapauttaan manifestoivan raggarin harrastaminen kuuluukin.
Äiti
Ilmoita asiattomasta kommentistaPienen tytön ja ekaluokkalaisen äitinä tämä kosketti. Ja sydänjuuria myöten. Toivon kirjoituksen vaikuttavan edes yhden kuljettajan asenteeseen. Vaikuttaa myös omaani.
are
Ilmoita asiattomasta kommentistatoivottavasti valkama nyt sitten opettaa lapselle miten tiellä liikutaan, eikä aloiteta nyt sitä moottoripyöräilyn kieltämistä. niinpä, mihin niitä tarvitaan kun bussillakin pääsee... ai niin ja aseet pitää kieltää..
taisi paha maailma taas näyttää itseään valkaman kuplaan ja nyt iso itku ja hätäkeinot ettei kupla puhkea.
pitäiskö laittaa aita pihalle jollei pennut opi?
Tunteet vaikuttavat toimintaan
Ilmoita asiattomasta kommentistaMites se, are, menikään: "Empaattinen ihminen on empaattinen myös liikenteessä" jne.?
Ei tässä kirjoituksessa sanallakaan mollata nimenomaan moottoripyöräilijöitä. Kokeile vaikka: vaihda jokaisen kirjoituksesta löytyvän moottoripyöräiliä-sanan tilalle sana autoilija ja kirjoitus on silti edelleen aivan ymmärrettävä.
En minä ainakaan tätä kirjoitusta minään moottoripyöräilyn vastustus -puheenvuorona lukenut, vaan yksityisen kokemuksen kauniina kuvauksena, joka välillä sivuaa ja lopuksi päättyy yleisen tason liikenneasenteiden pohdintaan.
On vaikea ymmärtää, mikä on tahattoman väärinymmärtämisesi ja tunteettoman vaikutelman jättävän muka-fiksun ilkeilysi tarkoitus.