Merimatkalla hylkyjä etsimässä
Tornionlaakson Sukellusseura on alkanut kartoittaa Perämeren pohjukan meriarkeologiaa. Laivojen hylkyjä voi löytyä runsaastikin, sillä laivaliikenne on ollut vilkasta Perämerellä ennen teiden ja rautateiden rakentamista.
Keskiviikkona seuran sukeltajat saapuivat Tornion edustalle Kuusiluodon kupeeseen tutkimaan jo aiemmin paikannettua laivan hylkyä. Hylky näkyy viistokaikuluotaimen putkella selvästi, vaikkakin pienenä.
Sukeltajat pukevat sukelluspuvut päällensä ja hyppäävät mereen muutaman minuutin ajaksi tutkimaan löydöstä. Neljän metrin syvyydessä samean veden keskeltä erottuu arviolta sata vuotta vanha hollantilaisen aluksen hylky.
- Perimätieto kertoo, että hylky oli hollantilainen alus, joka joutui syksyn yllättämäksi ja jäiden puristamaksi, Tornionlaakson Sukellusseuran varapuheenjohtaja Jouko Pellikka kertoo.
Perimätieto kertoo, että hylky oli hollantilainen alus, joka joutui syksyn yllättämäksi ja jäiden puristamaksi.
Tarina myös englantilaisten tilaamasta laivasta saattaa pian paikantua. Laivan kapteeni odotti laivan valmistumista puolitoista vuotta, mutta telakaltaan päästyään laiva upposi mereen.
- Historiankirjoissakin kerrotaan Gustav-aluksesta, joka valmistettiin 1770-luvulla Torniossa. Se oli ensimmäinen suurempi alus, yli 30 metrin kokoluokkaa. Heti kun alus valmistui, se upposi tuohon Tornion edustalle ja kapteeni joutui odottamaan vielä toiset puolitoista vuotta uutta alusta, Jouko tarinoi.
- On pieniä viitteitä, että tässä lähistöllä on semmoinen hylky pohjassa, mutta emme ole onnistuneet sitä vielä paikallistamaan. Tämä kohde sopii aikalailla sopivasti tähän Gustaviin, mutta nämä ovat vielä oletuksia, Pellikka jatkaa.
Armoton Perämeri
Pellikka uskoo hylkyjä löytyvän runsaasti lisää, sillä Perämeri on ollut seilaajilleen armoton. Lisäksi teiden ja rautateiden puuttuessa laivaliikenne on ollut vilkasta.
Perämeren karut olot olivat etenkin syksyisin ylivoimainen haaste entisaikojen pienille aluksille.
- Perämeren karut olot olivat etenkin syksyisin ylivoimainen haaste entisaikojen pienille aluksille, Jouko toteaa.
Sukellusseura tutkii meren pohjukkaa omin voimavaroin ja kaipaisikin historian tuntevia avuksi.
- Kaivattaisiin historian harrastajia, jotka keräisivät tietoa hylyistä. Joillakin voi olla vielä perinnetietoakin niistä, Pellikka tuumaa.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Suhangon kaivoshanketta esiteltiin Tervolassa
Kiinnostuneet kokoontuivat kuulolle Tervolassa, jossa kerrottiin lähimaastoon suunnitellun kaivostoiminnan vaikutuksista.
Kemin eteläpuolella vaivannut putkirikko on korjattu
Kemin eteläisissä osissa vedenjakelu toimii jälleen normaalisti.
Nuorten työttömyys paheni Lapissa
Nuoria on aiempaa enemmän ilman töitä Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan alle 25-vuotiaita lappilaisia oli viime kuun lopussa työttömänä vajaat 1700, mikä on liki viidennes enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uppotukkien nosto jatkunee Kemijoella
Alakemijoen kalastusalueen isännöitsijä Eero Yliniemen mielestä uppopuiden nosto ei saa kaatua rahapulaan.
Ylitornion hallintojohtajaksi haluavia runsaasti
Ylitornion hallintojohtajan paikka on kiinnostanut hakijoita. Virkaa haki kaikkiaan 23 henkilöä.
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Lasten lintuviikolla tarkkaillaan kuin salapoliisi
Kouluja, päiväkoteja ja muita lapsiryhmiä kannustetaan lintuharrastuksen pariin meneillään olevan Lasten lintuviikon aikana.
Lisää lammastyövoimaa Kemiin
Lampaiden laidunnus on helppo ja halpa tapa hoitaa umpeenkasvavia ja rehevöityviä ranta- ja saarialueita.
Sähköt räpsyvät vielä viikonvaihteessa
Maanantain ja tiistain välisenä yönä Kemissä ja Simossa oli kytkentätöistä johtuvia lyhyitä sähkökatkoksia.
Tuulivoimapuistohanke etenee Tervolassa
TuuliWatti Oy on rakentamassa kolme tuulivoimayksikköä käsittävän tuulivoimapuiston Tervolan Löylyvaaraan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.