Merimetsojahti alkaa Ahvenanmaalla
Ahvenanmaalla alkaa merimetsojen massajahti elokuussa. Ålandstidningen-lehti kertoo, että ammuttavien lintujen määrälle ei aseteta mitään rajaa.
Tavoitteena on vain vähentää niiden kalastajille aiheuttamaa haittaa, kirjoittaa lehti. Merimetsoja voivat ampua kaikki, joilla on metsästysoikeus.
Metsästysaikaa on vuoden loppuun. Ennakkoarvioiden mukaan merimetsoja ammutaan 1000 tänä aikana. Meneillään olevan pesintäkauden vuoksi metsästys käynnistetään täysimääräisenä vasta elokuun ensimmäisenä päivänä.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Yliluonnolliset kokemukset tutkijoiden syyniin
Turun yliopistossa alkaa kolme Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia, joilla pureudutaan ihmismielen syövereihin.
Turun Tyttöjen Talossa herkutellaan suklaalla ravintolapäivänä
Suklaaherkkujen ohella vierailijat voivat tutustua Turun Tyttöjen Talon ensimmäisissä avoimissa ovissa talon toimintaan.
Turussa rikottiin kevään lämpöennätys: +26,9
Ukkoskuuroja saadaan viikonlopun aikana Etelä- ja Keski-Suomessa.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Salama sytytti tulipalon Loimaalla
Vaarana oli, että tuli leviää hallirakennuksesta asuintaloon.
Juhani Tammisen patsas saapuu Raisioon
Aurinkokuninkaan patsas on kauppakeskuksessa lauantaista lähtien.
Tiistain ampumavälikohtauksen uhri pahasti loukkaantunut
Poliisi pyytää havaintoja ampujasta ja tämän naisystävästä. Kaksikko on edelleen kateissa.
Turussa nautitaan helteestä
Helleraja on rikottu eri puolilla Varsinais-Suomea perjantaina.
Helleraja rikki Mynämäellä
Perjantaina rikottiin tämän tämän vuoden Varsinais-Suomen lämpöennätys.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.