Pohjanmaa

Meripelastajien ensivastevalmius kohdillaan

Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoiset laskeutuvat vesille jälleen juhannuksena. Vaasan yhdistyksen pelastusvene on yksi harvoista, joka toimii myös pelastuslaitoksen ensivasteyksikkönä.

Meripelastusyhdistyksen alus vesillä.
Kuva: YLE / Olli Koski

Vaasan Meripelastusyhdistyksen ensivastevalmius on täksi vuodeksi kohonnut. Aiempina vuosina pulaa on ollut ammattihoitajista, mutta nyt koko pelastusalus Wärtsilä Rescuen miehistö on saanut ensiapukoulutuksen ja osa laajemman ensivastekoulutuksen, kertoo tiedottaja Mikko Lehtimäki Vaasan Meripelastusyhdistyksestä.

- Koko meidän miehistö on käytännössä ensivastekoulutettu, eli jokainen miehistön jäsen kulkee läpi palomiesten ensiapukurssin ja sen jälkeen pelastuslaitos järjestää ensivastekurssit sellaisille, jotka ovat jääneet vankasti aktiivitoimintaan. Tällä hetkellä meillä ei enää ole vahvuusongelmia, kun ollaan siirrytty tälläiseen maallikon ensivastetoimintaan sen sijaan, että meillä olisi ammattihoitajia veneessä mukana, Lehtimäki summaa.

Vaasan meripelastusyhdistyksessä on kaikkiaan parikymmentä vapaaehtoista meripelastajaa. Wärtsilä Rescuen partiomäärä on Suomen Meripelastusseuran suurimpia. Viime vuonna pelastusvene oli valmiudessa noin 1300 tuntia. Vapaaehtoiset meripelastajat päivystävät myös juhannuksena.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä