Kotimaa |

Merisalo: Vaalirahoitus ja Rovaniemen kiinteistökauppa eivät liity toisiinsa

Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo todisteli maanantaina vaalirahoituksen ja Rovaniemen kiinteistökaupan toisiinsa kytkeytymättömyyttä. Merisalo perusteli kantaansa YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa tapahtumien ajankohdilla.

Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo vieraana YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa.
Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo vieraana YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa. Kuva: YLE

Merisalon mukaan sekä vaalit että tapaamiset Matti Vanhasen (kesk.) kanssa sijoittuvat vuoden 2007 alkupuolelle. Rovaniemen kiinteistökauppa puolestaan käynnistyi vasta kesällä.

- Moottorikelkkatehdashanke lähti liikkeelle vasta kesäkuun alussa, kun sieltä otettiin yhteyttä. Emme voineet etukäteen tietää, että tällainen hanke edes käynnistyisi - puhumattakaan siitä, että Kuntien eläkevakuutus tulisi voittamaan sijoittajien tarjouskilpailun, Merisalo kertoo.

- Minkäänlaista koplausta ei ole ollut, eikä ole, hän sanoi.

Kaikki keskustan saama tuki tullut julki

Merisalon mukaan kaikki hänen tiedossaan oleva keskustan saama tuki on tullut julki. Hiljattain selvisi, että Merisalon yritysryhmä oli Kehittyvien maakuntien Suomen tuen lisäksi ostanut muun muassa seminaarilippuja ja vaali-ilmoittelua keskustalle.

Merisalon mukaan myös kaikki tapaamiset keskustan johdon ja maan poliittisen johdon kanssa ovat nyt tulleet julkisuuteen. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina vaalien jälkeisestä tapaamisesta, joka ei ole aiemmin ollut julkisuudessa.

Merisalo myönsi, että jälkikäteen arvioituna rahoille olisi ollut muutakin käyttöä, mutta hänellä ei ole syytä katua puolueille annettua tukipottia. Nova on tällä hetkellä konkurssissa.

Merisalon mukaan vaalirahoituksen takana oli halu katsoa, että porvaripuoli menestyy vaaleissa.

Novan vaikeudet Okalle siirron syy

Kuntien eläkevakuutus (Keva) osti moottorikelkkatehtaan, kun se oli myyty Okalle.

Oka kertoi YLE Uutisille hankkineensa Rovaniemen moottorikelkkatehdashankkeen itselleen varmistaakseen asemansa siinä tapauksessa, että Nova olisi joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Okan mukaan se maksoi kiinteistöyhtiöstä 250 000 euroa. Kaupassa sille siirtyivät myös kiinteistöyhtiön vastuut. Ne muodostuivat noin 17 miljoonan euron rakennuskustannuksista. Lisäksi tontista ja vanhasta logistiikkakeskuksesta tuli 3-4 miljoonaa euroa.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä