Luonto |

Merivesi kohoaa jääkannelle – halkeamat haittaavat kulkijoita

Merivesi on nousemassa Perämeren jäälle. Viime viikolla poikkeuksellisen alhaalla käynyt merenpinta on saavuttamassa normaalikorkeuden ja viikonloppuna sen ennustetaan nousevan hieman sen yläpuolellekin. Tämän ennakoidaan nostavan nostaa vettä jääkannen päälle.

Jäätynyt Perämeri Oulun Kiviniemessä 27122015.
Jään liikkeet ovat rikkoneet jääkantta. Perämerellä jää kävi poikkeuslukemissa viime viikolla, jolloin vedenpinta laski toista metriä normaaliveden alapuolelle. Kuva: Risto Degerman / Yle

Meriveden ennustetaan viikonlopulla nousevan Perämerellä normaalin keskiveden yläpuolelle.

Lauhtuva sää todennäköisesti houkuttelee myös liikkujia jäälle. Jäällä kulkijoiden kannattaa kuitenkin huomata, että merenpinnan kohotessa vesi todennäköisesti purkautuu myös tavallista runsaammin jään päälle.

Jääkansi kävi poikkeuksellisen alhaalla

Viime viikolla vesi laski koko Perämeren alueella poikkeuksellisen alhaalle. Esimerkiksi Oulussa ja Kemissä vedenpinta oli alimmillaan reilusti yli metrin normaaliveden alapuolelle.

Merenpintaa myötäilevä jää on halkeillut erityisesti matalikoilla ja meren tuntumassa. Samalla jäähän on syntynyt myös railoja ja halkeamia.

Vedenpinta on ennusteen mukaan ylimmillään lauantaina ja sunnuntaina, jolloin se nousee Perämeren pohjoisosissa 10 – 20  senttiä normaaliveden yläpuolelle.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä