Merkel: Vain Espanjan hallitus voi jättää avunpyynnön
Liittokansleri Angela Merkel ei halua kommentoida perjantain uutisia tulossa olevasta Espanjan raha-avunpyynnöstä. Hallitus pyytää apua, aikä tällaista ole tapahtunut, Merkel painottaa.
Saksan liittokansleri Angela Merkel korostaa, että vain Espanjan hallitus voi pyytää raha-apua EU:lta eikä tällaista ole tapahtunut.
Saksa ei milloinkaan painostaisi valtiota kääntymään EU-hätärahastojen puoleen, liittokansleri sanoo.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Espanjan avunpyyntö EU:lle on tulossa viikonloppuna.
Saksa on vakaasti vastustanut sitä, että pankit saisivat väliaikaisesta tai pysyvästä kriisirahastosta pyynnöstään suoraa tukea. Tukea pyytävät nimenomaan valtiot, Saksa muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Suomalaisasiantuntija Applen verokikkailusta: Laillista, mutta ei mahdollista meillä
Tietokonejätti Apple on onnistunut välttämään miljardien verot hyvän suunnittelun ansiosta. Yhtiö on järjestänyt verotuksen Irlantiin kirjattujen omistusyhtiöidensä kautta. Veroprosentti on noin kaksi.
Shellin johtajakisa käynnistyi
Shellillä on ollut tapana valita johtajat omasta talosta. Hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan voitokas ehdokas voi tällä kertaa tulla myös ulkopuolelta.
DNA saattaa listautua pörssiin
Ainakin osia teleoperaattori DNA:sta saatetaan myydä. Yhtiö pitää mahdollisena myös pörssilistautumista vielä tänä vuonna.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Norjan keskuspankkiiri: Norjalla ei hätäpäivää, muu Eurooppa tokenee ensi vuosikymmenellä
Öljyn hinta pitää Norjan talouden pinnalla, vaikka rajojen ulkopuolella kuohuu vuodesta toiseen.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Näkökulma: Apple löi päänsä veroseinään
Applen verosuunnittelusta vastaa vielä suurempi juristien ja konsulttien armeija kuin yhtiön mainosarmeija.
