Lahti |

Mestarikoira on lujahermoinen työskentelijä

Agilityn hallitseva Suomen mestari Meg on omistajansa Pete Huotarin saumaton työpari. Tottelevaisuuden sekä ketteryyden taiturikoirakko hallitsee kovan työnteon ja keskittymisen.

Pete Huotari ja Meg-koira.
Pete Huotari ja Meg-koira ovat tiivis parivaljakko kentällä ja vapaalla. Kuva: Hanna Lumme / Yle

Bordercollie Meg ja sen lahtelainen omistaja Pete Huotari valmistautuvat viikonloppuna Kuopiossa järjestettävään tottelevaisuuden suomenmestaruuskokeeseen. Lähtökohdat ovat kunnossa. Meg seuraa omistajansa ohjeita muutenkin kuin kilpakentällä.

- Kun koiran kanssa tehdään töitä päivittäin, se on yhdyskuntakelpoinen ja kulkee ohjaajan mukana. Jos sitä ei olisi koulutettu, todennäköisesti se lähtisi tästä, Huotari arvioi Lahden keskustan katuvilinässä.

Paitsi tottelevainen Meg on myös ketterä. Viime vuonna koirakko voitti agilityn Suomen mestaruuden. Agility on koirien esteratakilpailu, jota voi harrastaa kuka tahansa.

Suomessa taso on korkea ja kisoissa satoja osallistujia. Seuraavat agilityn mestaruuskisat ovat edessä viikon kuluttua Jyväskylässä.

- Tuomarit ovat äärimmäisen tarkkoja. Lajin suosio kasvaa, ja vuosi vuodelta kriteerit nousevat. Suomen agility ja tottelevaisuus ovat maailman huippua.

Ohjaaja mokaa, ei koira

Menestyminen edellyttää kovaa treeniä. Meg ja Huotari harjoittelevat lähes päivittäin. Jos kisassa epäonnistuu, vika löytyy yleensä muualta kuin koirasta.

- Olen ehkä saanut viidentoista vuoden aikana koiran kerran tai kaksi virheestä kiinni, loput ovat omia. Homma on raadollista, virheen tekijä löytyy peilistä, Pete Huotari tunnustaa.

Koira ei saa reagoida ulkopuolisiin ärsykkeisiin. Ohjaajan ja koiran katsekontakti säilyy herkeämättömänä, ja molempien on reagoitava nopeasti ja sentintarkasti.

- Pisteet putoavat, jos hidastaa. Laji on haastava - jos mielessä ehtii ajatella vaikka 'muikku', tilanne on hetkessä mennyt ja yleensä tulee hylkäys.

Kuusivuotiaalle bordercollielle kilpalajit sopivat.

- Meg on vahva, ja sillä on voimakas tarve työskennellä. Lisäksi Megillä on hyvä hermorakenne, kehuu Huotari koirakumppaniaan, jota on koulutettu asiantuntijoiden kanssa vuosia.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä