Kotimaa |

Metsähanhipyynti on hiipunut

Joutsenen osuudesta metsähanhikannan alamäkeen saatetaan saada tutkimustietoa, kun tekeillä oleva hanhen hoitosuunnitelma valmistuu.

Metsähanhia ruokailemassa keväisellä viljapellolla.
Metsähanhipyynti alkaa Lapissa tänä syksynä syyskuun puolella. Kuva: YLE / Raine Martikainen

Metsästäjät ovat tyrmistyneitä maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä myöhentää metsähanhen pyyntiä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Pyynnin alkua lykätään kolme viikkoa kannan turvaamiseksi.

Tervolan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Olavi Niemen mukaan metsästäjät ovat todella huolissaan hanhikannasta ja sen elinolosuhteista, mutta parempi tapa olisi ollut turvata kanta saaliskiintiöllä. Suomen Metsästäjäliitto oli esittänyt asiaa ministeriölle.

Maa- ja metsätalousministeriön päätös tarkoittaa, että moni lappilainen hanhenpyytäjä saattaa joutua jättämään tutut aapajängät tänä syksynä väliin. Perinteisille pyyntimaillle ei kannata lähteä, jos linnut ovat jo matkalla etelään.

- Monet metsästäjät pitävät hanhenpyyntiä niin jalona lajina, että sitä verrataan suurriistanmetsästykseen ja tavallinen vesilintupyynti on jotain ihan muuta, luonnehtii Niemi.

Monet metsästäjät pitävät hanhenpyyntiä niin jalona lajina, että sitä verrataan suurriistanmetsästykseen.

- Olavi Niemi

Joutsenen epäillään vievän elintilaa

Metsähanhikanta on laskenut vuosien saatossa, mutta yksiselitteistä syytä kannan romahtamiseen ei tunnu olevan. Metsästäjien mielestä hanhikannan alamäki johtuu osittain laulujoutsenen yleistymisestä.

- Metsästäjien näkemys on, että joutsenet ajavat metsähanhet pois omilta elinalueiltaan, vahvistaa riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen Lapin riistakeskuksesta.

Asiaan saatetaan saada selvyys ensi kesänä, kun metsähanhen hoitosuunnitelma valmistuu. Projektipäällikkö Arto Marjakangas Suomen riistakeskuksesta sanoo, että joutsenen osallisuudesta on esitetty epäilyjä siten, että se häiritsisi metsähanhipoikueita.

Niemen tuttavapiirissä moni on joka tapauksessa jättänyt pyyntimuodon, koska hanhien kaklatus tutuilta jängiltä on hiipunut.

- Vielä 30 vuotta sitten esimerkiksi läheisellä Virstajärvellä oli runsaasti vesilintuja, mutta vähitellen joutsen alkoi yleistyä eikä järvellä ole tällä hetkellä muita vesilintuja, murehtii Niemi.

Hänen mukaansa joutsenet jahtaavat hanhia erityisesti heinäkuussa, jolloin hanhet ovat avuttomia ja lentokyvyttömiä sulkasadon takia.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Hanhenpyytäjä evp.

Ilmoita asiattomasta kommentista

On ne joutsenet kovia ajattamaan hanhia, että ihan kuolevat siihen. Miten lienee selvinneetkin joutsenten kurituksesta kymmeniä tuhansia vuosia. Onkohan kyseessä ihan pienessä päässä kehitetty teoria, jossa totuutta ei ole vähän vähää. Otetaan joku havainto ja yhdistettään se toiseen tapahtumaan ja aletaan pitämään totena. Luonnossa on paljon tapahtumia ja mahdollisuuksia, jotka on voineet vaikuttaa hanhen vähenemiseen. Kuka olisi uskonut riekon häviävän noin tyystin kuin mitä se oli nyt muutamana vuotena? Josko olisikin ihan yksinkertaisesti niin, että joutsenet lisääntyy kun niitä ei metsästetä ja hanhet vähenee kun niitä metsästetään liikaa ja lisäksi päälle tulee mujita monivaikuteisia rasitteita kantaa kohtaan.


hanhi

Ilmoita asiattomasta kommentista

niinpä. Mutta jos ajattelee että miten joutsen käyttäytyy esim. sorsille pesintävaiheen aikana, niin enpä kyllä pidä kummana jos kyseinen kansallislintumme ajaa/ jopa tappaa hanhenkin. Eipä ole enää rimmeillä vuosiin törmännyt hanhen pesiin, kaikki pesät/poikueet ovat olleet "syvemmällä" joidenkin pienien ojien varressa ja mahdollisesti ollut aivan jokin pieni kuiva jänkä vieressä. Ja jotenkin suivauttaa nykyään, että menet mihin tahansa lammelle täälä rovaniemen korkeudellakin, niin on se ihme jos joutsenet ei siinä ole.. Ja mitä tuohon riekon häviämiseen, niin n. vajaa 15 vuotta sitten kun oli viellä riekkoja reilusti niin vähintään joka toiselta riekolta lähti suolistuksen jälkeen suolet ns. liikkeelle ja siellä oli pitkiä matoja. siinä ei mennyt kuin pari vuotta ja riekkokanta alkoi romahtamaan. Nyt kun riekkoja on ollut välillä aivan mukavasti ja ampunutkin muutaman niin ainakin viellä ovat olleet ihan "puhtaita".


hanhenmetsästäjä kainuu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hanhenpyynti pitäisi aloitta 20.8 ja lopettaa 10.9 koko maassa.Täällä pohjoisessa

ei hanhikantaa tapeta vaan myöhemmin syksyllä rannikon peltopyytäjät ampuu suuria määriä muuttoparvista.


hanhi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ja sitten viellä hanhista sen verran että on tuo varmasti tosi miten tuo peltopyynti on alkanut etelässä vaikuttamaan hanhikantoihin. Katsoo noita kuvia, mitä näkee välillä niistä lukuisista hanhenraadoista poseerauskuvissa, niin voisi siellä alkaa osa porukasta käyttämään vähän järkeäkin noihin tiputusmääriin. Ja en, väitä etteikö tällä perälläkin ole noita "poikueidentappajia", että emä ensin ja sitte poikaset. Suurimmalla osalla metsästäjillä varmasti järki päässä, mutta, mutta... Jotakin kohtuutta kumminkin pyyntiin. No toivottavasti pääsee viellä tulevaisuudessa 20.elokuuta rimmen laitaan ja kuulee sen taianomaisen kankatuksen viellä. Se on kumminkin syksyn kohokohtia :) Hyviä riiistatilanteita koko poppoolle!

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä