Metsäkoneilla ei nyt päästä joka leimikolle
Puunkorjuu metsistä on käynyt hankalaksi suuressa osassa maata maaperän märkyyden vuoksi. Osaan korjuukohteista ei hakkuu- ja ajokoneilla ole ollut menemistä.
Metsäkoneenkuljettajilla on ollut työlästä ainakin koko Itä-Suomessa. Leimikoita on koetettu valita hiekkaharjuilta ja kivisiltä mailta. Hiesu-, savi- ja turvemaiden leimikot on jouduttu jättämään väliin, koska sade on pehmittänyt maapohjan.
Metsäkoneenkuljettaja Timo Hyvärinen Kuopiosta kertoo, miten märillä mailla metsälle aiheutettavia jälkiä pyritään välttämään.
- Havutettaan urroo ja yritettään siästee luontoo ja että piästään ite etteenpäin, Hyvärinen savontaa.
Puita tien varteen ajava kuormatraktori rusikoi maata enemmän kuin moto, koska se ajaa samaa uraa ja vielä kuorman kanssa useita kertoja. Motolla ajetaan vain kerran puita tehdessä, Hyvärinen selittää.
Puukauppa käy hyvin
Yritysasiamies Kari Partanen Stora Enson Itä-Suomen hankinta-alueelta ei muista toista näin hankalaa korjuukesää. Erityinen harmi on, ettei turvemaiden harvennuksia ole kyetty tekemään. Niillä voitaisiin helpottaa talven paineita.
Partasen mukaan puukauppa on käynyt tänä vuonna ennätystahtia neljään viime vuoteen verrattuna.
- Erityisen haluttuja puutavaralajeja varmasti kaikilla metsäyhtiöillä ovat mäntytukki, mäntykuitu, koivukuitu. Halutuja kauppamuotoja ovat lisäksi hyvät kesäkorjuu- ja kelirikkoleimikot, Partanen luettelee.
Yritysasiamies Partasen mukaan kuiva syksy auttaisi, mutta sateitten jatkuminen tietää pahimmillaan ikäviä päätöksiä.
- Ruvetaan katsomaan sitten tehtaittain, että saadaanko puut tehtaille riittämään. Jos sateet jatkuvat, eikä tehtaitten puuhuoltoa pystytä turvaamaan, niin silloin edessä on varmasti pahimmassa tapauksessa jopa tehtaitten seisokkeja, Partanen arvioi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Etsintäkuulutettu jäi kiinni - epäillään tapon yrityksestä
Varsinais-Suomen poliisin etsintäkuuluttama, tapon yrityksestä epäilty 36-vuotias mies on otettu kiinni.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
