Luonto |

Metsäpeurasta löydettiin ekinokokkoosi Kuhmossa

Vaarallinen loinen aiemmin on löytynyt hirvistä ja poroista, mutta nyt ensimmäistä kertaa metsäpeurasta. Loinen voi tarttua koiran kautta myös ihmiseen.

Metsäpeura
Metsäpeura Kuva: Hannu Huttu

Kuhmolaisesta metsäpeurassa on todettu ekinokokkoosi-loinen ensimmäistä kertaa Suomessa. Toukokuussa kuolleen metsäpeuran loisen varmisti Elintarviketurvallisuusvirasto.

Hirvistä ja poroista loisia on löydetty aiemmin ja on oletettu myös metsäpeuran kantavan niitä, mutta asiaa ei ole aiemmin varmistettu. Ekinokokkoosi on heisimatoihin kuuluva loinen, joka aiheuttaa eläimen keuhkoihin ja maksaan nesteen täyttämiä rakkuloita.

Loinen voi tarttua kuolleen eläimen keuhkoista myös koiraan ja koiran suolen kautta ihmiseen. Koirille suositellaan matolääkitystä ennen ja jälkeen metsästyskauden.

Tarttuminen on mahdollista myös suden ulosteiden likaamista marjoista. Todennäköisyys tällaiselle tartunnalle on hyvin pieni eikä niitä ole tullut Eviran tietoon. Loista kantavan hirven, poron tai metsäpeuran lihan syömisestä loinen ei tartu ihmiseen.

Ekinokokkoositapauksesta kertoi ensimmäisenä Kuhmolainen -lehti.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä