Luonto

Metsästäjät pelkäävät susiaktivistien uhkailua – Susijahtiin osallistujat karttavat julkisuutta

Ruotsissa metsästäjä lopetti tammikuun alussa haavoittuneen suden poliisin pyynnöstä. Sen seurauksena nuori metsästäjä sai jopa tappouhkauksia. Nyt viikoloppuna alkavaan susijahtiin osallistuvat pelkäävät, että uhkailu leviää myös Suomeen.

Riistakamerakuva sudesta.
Susi on yhä tavallisempi riistakameran kuvissa. Kuvan hukka kuvattiin Tammelassa. Kuva: Hämeen poliisi

Susi ei jätä kylmäksi. Tänään kautta maan alkanut susijahti saa liikkeelle satoja metsästäjiä. Jahtimiehiä varjostaa kuitenkin pelko metsästäjiin kohdistuvasta ilkivallasta ja jopa uhkailusta.

Pelko juontaa juurensa muun muassa tapaukseen Ruotsissa, jossa tammikuun alussa nuori metsästäjä antoi laillista virka-apua poliisille ja lopetti kolarissa loukkaantuneen suden. 

Svensk Jakt-lehden mukaan suden lopettaneen metsästäjän autonikkuna rikottiin ja hän sai jopa tappouhkauksia suden suojelijoilta. Ruotsin tulikuuma susitilanne heijastuu myös meille.

– Ruotsin tapahtumien seurauksena suden metsästykseen osallistuvat eivät halua kertoa nimiä julkisuuteen, sanoo Suomen riistakeskuksen Uudenmaan piirin riistapäällikkö Visa Eronen.

Uudellamaalla susijahti viimeksi 100 vuotta sitten?

Uudellamaalla ollaan erittäin harvinaisessa tilanteessa. Alueelle on myönnetty kaatolupa yhdelle sudelle. Metsästyksen kohteena on Salon–Raaseporin alueelle kotiutunut lauma. Laajoista kyselyistä huolimatta, Eronen ei ole saanut selville milloin viimeksi Uudellamaalla metsästettiin sutta. Siitä saattaa olla hyvinkin yli sata vuotta.

Suomen riistakeskus on myöntänyt koko maahan 46 kaatolupa, mikä on 22 enemmän kuin viime vuonna. Talvella 2015 Suomessa arvioitiin olevan 220–245 sutta. 

Laidunten ympärillä pyörivä susilauma herättää huolta ennen muuta eläintenkasvattajien keskuudessa.

– Visa Eronen

Susien suojelijat ovat arvostelleet kaatolupien määrää. Kaikista poikkeusluvista on valitettu. Hallinto-oikeus antaa lopullisen sinetin sille, voiko susijahti alkaa eri paikkakunnilla. Susijahti päättyy 21.2.

Lampaita suden suuhun

Raaseporin–Salon alueella liikkuvat sudet ovat saaneet aikaan myös tuhoja. Lauman tiedetään aiheuttaneen kolmessa eri tilanteessa yhteensä 18 lampaan kuoleman. Yhtä varmistetuista vahinkotapauksista ei ole ilmoitettu maaseutuelinkeinoviranomaisille. Lisäksi epäillään, että sudet ovat syyllisiä kahden muunkin lampaan ja yhden koiran kuolemiin.

– Se ovatko nuo isoja vai pieniä lukuja, riippuu kuulijasta. Laidunten ympärillä pyörivä susilauma herättää huolta ennen muuta eläintenkasvattajien keskuudessa, sanoo Eronen.

Suden kannanhoidollisen metsästyksen yksi tavoite onkin Erosen mukaan se, että susi oppii metsästyksen kautta karttamaan ihmisiä.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä