Metsät sinertävät lupaavasti
Mustikkasadosta on tulossa hyvä, vaikkei ihan viime kesän veroinen. Sienisadosta Metla ennustaa runsasta.
Mustikkasadosta on tulossa tänä kesänä hyvä. Ensimmäiset marjat ovat jo poimittavissa, mutta pääosin mustikka kypsyy Etelä-Suomessa parin viikon sisällä.
- Menee heinäkuun jälkipuoliskolle Etelä-Suomessakin ennen kuin mustikka ihan metsän sisällä kypsyy, arvioi Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo.
Kukinta näytti lupaavalta, mutta mustikkasatoa verottivat paikoin alkukesän hallat sekä kehnoksi jäänyt pölytys. Sen sijaan viime viikkojen helteet tai rankkasateet eivät vaikuta.
- Kuivuus on mustikalle pahin. Esimerkiksi kesällä 2010 marjat jäivät pieniksi ja ryppysisiksi pitkän hellejakson takia. Nyt kosteutta on ollut riittävästi ja saamme varmasti laadukkaan sadon ja hyvänkokoista marjaa, lupaa Salo.
Sato ei ole aivan viime kesän tasoa, mutta keskimääräistä parempi.
Koivun- ja männynpunikkitatteja on ollut paikoin runsaasti. Hyvillä mielin voimme odotella sienisaalista.
- Sato voi olla reilut 20 kiloa hehtaaria kohti, viime vuonna päästiin lähelle 30 kiloa, Salo kertoo.
Puolukan kukinta on ollut hyvä ja raakileiden kehittyminen on alkanut suotuisasti. Lupaavaa puolukkasatoa voi vielä uhata heinäkuun helteet.
Sienisadosta voidaan odottaa runsasta, punikkitatteja löytyy jo ja kantarellit ovat nousemassa esiin.
- Sienisatoa ajatellen metsissä on kosteutta riittävästi. Koivun- ja männynpunikkitatteja on ollut paikoin runsaasti. Hyvillä mielin voimme odotella sienisaalista.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
