Miehet tienaavat yli neljänneksen naisia enemmän
Korkeimmat tuntipalkat yksityisellä sektorilla olivat ahtaajilla ja paperityöntekijöillä, Tilastokeskuksen palkkatilastoista selviää. Miesten ja naisten palkkaero on hieman kaventunut neljässä vuodessa.
Yksityisellä sektorilla työskentelevät miehet saivat viime vuoden lokakuussa keskimäärin 3 729 euroa, kun naiset kuukausiansiot jäivät 2 913 euroon, selviää Tilastokeskuksen palkkatilastoista. Miehet siis tienaavat keskimäärin 28 prosenttia naisia enemmän kuukaudessa.
Ero on kuitenkin hieman kaventunut: esimerkiksi vuonna 2008 miesten keskimääräinen kuukausipalkka oli 31 prosenttia suurempi kuin naisten.
Tilasto koskee kuukausipalkkaisten ja kokoaikaisten työntekijöiden ansioita ilman ylitöitä.
Mediaaniansio oli tilaston mukaan 2 951 euroa, miehillä 3 376 euroa ja naisilla 2 612 euroa. Ansioindeksin vuosinousu oli yksityisellä sektorilla loka-joulukuussa 2,6 prosenttia.
Mediaaniansio tarkoittaa palkkaa, jota vähemmän tai enemmän ansaitsee tasan puolet palkansaajista.
Ansioita nostaa pääasiassa koulutusaste. Ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden mediaaniansio oli 4 081 euroa. Perusasteen koulutuksen suorittaneille mediaaniansio oli 2 447 euroa.
Tilasto kuvaa noin 669 000 palkansaajan tietoja, joista miehiä on 51 prosenttia. Palkansaajien keskimääräinen ikä oli 42 vuotta.
Ahtaajilla kovin tuntipalkka
Yksityisen sektorin tuntipalkkaiset palkansaajat saivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 14,90 euroa tunnilta. Korkeimmat tuntipalkat olivat tilaston mukaan ahtaajilla ja paperityöntekijöillä, joiden tuntipalkan mediaani oli hieman yli 20 euroa. Vähiten tunnissa maksettiin toimisto- ja laitossiivoojille sekä vartijoille. Siivoojien tuntipalkan mediaani jäi alle 10 euron, vartijoilla se asettui noin 13 euroon.
Tuntipalkkaisten tilasto kuvaa noin 335 000 palkansaajan tietoja, joista miehiä oli 78 prosenttia. Naisten keskipalkka oli noin 80 prosenttia miesten palkasta.
Koulutukseltaan yli 80 prosenttia tuntipalkkaisista palkansaajista sijoittuu kaikissa ikäryhmissä perus- ja keskiasteelle.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
Tarjolla 250 työpaikkaa verovapaana – Finnair auttaa rekrytoinnissa
Finnair arvioi, että lähitulevaisuudessa irtisanomistarvetta ei ole yhtiön tekniikasta.
OP-Pohjolan sivut kaatuivat tunneiksi
Verkkopankki oli pois käytöstä kaikkiaan kolme tuntia teknisen vian takia. Häiriöt kiusasivat pankkipalvelua aamulla ja iltapäivällä.
Saksan talousluottamus palailee
Tarkkaan seurattu Ifo-indeksi kääntyi odottamattoman voimakkaasti. Tämä saattaa luvata hyvää euroalueen suurimpaan talouteen.
Northland epäonnistui lisärahoituksessa
Yhtiön vajaa kuukausi sitten liikkeelle laskema 362 miljoonan dollarin joukkovelkakirjalaina on suljettu. Se ei tullut täyteen, vaikka yhtiö laski lainan määrää kesken merkintäkauden 335 miljoonaan dollariin. Nyt Northlandilla on kolme kuukautta aikaa miettiä, miten se järjestää rahoituksensa.
Tokion osakkeet hyppäsivät vuoristorataan
Japanissa perjantai oli varsin epävarma sijoituspäivä: väliin Nikkei-indeksi kiipesi kolme prosenttia ja seuraavaksi valahti saman verran miinukselle.
