Pohjois-Karjala |

Mielenterveystyön puurtaja heittäytyy runolliseksi

Pohjois-Karjalan mielenterveyden tuki ry:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Raimo Matikainen on jäämässä eläkkeelle. Mielenterveystyötä hän ei aio kokonaan jättää. Tulevan eläkeläisen päivät täyttyvät monenlaisista mieluisista tekemisistä. Uusin aluevaltaus on runous, Matikaisen 1980-luvulla kirjoittama runo päätyi levylle tangoa tahdittamaan.

Raimo Matikainen
Raimo Matikaisen vanha runo päätyi levylle Kuva: Tapio Laakkonen / yle

Pohjois-Karjalan mielenterveyden tuki ry:n uusi toiminnanjohtaja Marja Tiittanen on aloittanut työnsä elokuun alusta. Raimo Matikaisen laskeutuminen eläkkeelle on siis alkanut, virallisesti eläkepäivät alkavat lokakuussa.

Raimo Matikainen on syntynyt Myrskylässä, hän muutti jo kuusivuotiaana Pohjois-Karjalaan.

- Olen usein todennutkin, että olen syntynyt naapureina Lasse Virenin kanssa samassa pitäjässä. Vaan kouluni olen käynyt Joensuussa ja täällä viettänyt myös nuoruuteni.

Kantapään kautta mielenterveystyöhön

Mielenterveystyön pariin Raimo Matikainen tuli oman kokemuksen kautta.

- Sairastuin vakavasti lukioikäisenä. Jouduin turvautumaan mielenterveyspalveluihin, jotka olivat siihen aikaan todella heikot. Avohoitoa ei ollut ollenkaan, oli vain sairaalahoitoa.

70-luvun alussa perustettiin potilasjärjestöjä, joita Raimo Matikainen oli mukana perustamassa. Silloin sai alkunsa Pohjois-Karjalan mielenterveyden tuki, jonka toiminnanjohtajana Matikainen on ollut vuosikymmenet. Mielenterveyden keskusliiton hallituksessa Matikainen on ollut vuosina 1973-2010.

Sairastuin vakavasti lukioikäisenä. Jouduin turvautumaan mielenterveyspalveluihin, jotka olivat siihen aikaan todella heikot. Avohoitoa ei ollut ollenkaan, oli vain sairaalahoitoa.

- Raimo Matikainen

Vuosikymmenten takainen hoitokulttuuri sai Matikaisen vihaiseksi.

- Laitoksissa kautta Suomen oli vanginvartioita töissä ja potilaiden kohtelu oli vähän samantapaista kuin vankien kohtelu vankiloissa. Jotkut, jotka olivat olleet töissä molemmissa, sanoivat, että mielisairaala oli jopa vankilaa pahempi paikka.

60-70-luvun käytännöistä on tultu paljon eteenpäin, mutta parannettavaa mielenterveyspalveluissa löytyy edelleen paljon, sanoo Matikainen.

- Asenteiden kohdalla on tapahtunut paljon parannusta, mutta myös huononemista. Huononeminen liittyy rahaan. Kaikki mitataan rahassa ja kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.

Tiskijukkana nuoruudessa

Raimo Matikainen pääsi nuoruuden sairastamisjakson jälkeen työelämään kiinni muun muassa tiskijukan työn avulla. 70-luvulla toimineen Pielishovin tiskijukka-aikoja Matikainen muistelee lämmöllä.

- Hyvällä onnellea pääsin tiskijukaksi Pielishoviin. Se pelasti minut pois potilaan roolista. Samalla sain myös ammattilaisten tukea asiaan. Sieltä sain myös esiintymisvarmuutta ja ihmissuhteita.

Avohoitoa ja Italian mallia

Raimo Matikainen on ollut avohoidon puolestapuhuja jo vuosia. Hän on seurannut aktiivisesti erilaisia hoitokäytäntöjä eri puoililla eurooppaa. Erityisesti Matikainen on  mieltynyt Italian malliin, josta hän on jakanut tietoa niin hoitoalan ammattilaisille kuin mediallekin.

- Italia on edelläkävijä. Siellä luotiin sosiaalinen osuuskuntaverkosto, jolloin ihmiset eivät tarvitse hakea luukulta rahoja, vaan voivat myös työpanostaan käyttää yhteiskunnan hyväksi.

Myönteisenä kehityksenä Matikainen pitää Pohjois-Karjalassa sitä, että täälläkin on herätty kotisairaala-ajatukseen.

- Käytännössä se tarkoittaa sitä, että huonokuntoisen potilaan ei tarvitse tulla sairaalaan, vaan hoitohenkilökunta käy potilaan luona.

Tangoa ja runoja

Tuorein Raimo Matikaisen tekeminen liittyy runoihin ja musiikkiin. Runoja Matikainen kirjoitti jo 70-80-luvulla. Eräs runo, jolla Matikainen voitti tuolloin myös valtakunnallisen runokilpailun, päätyi nyt levylle. Joensuulainen Erkki Hällströn sävelsi tangon, johon Matikaisen sanat istuivat hyvin. Tangon laulaa Raija Koso.

Runojen rustaamiseen Raimo Matikainen sai aikanaan kannustusta jopa edesmenneeltä Toivo Kärjeltä. Myös tanssi on ollut miehen sydäntä lähellä.

- Pahimmillaan tanssimassa tuli käytyä jopa viitenä iltana viikossa.

Yksi asia on ainakin varmaa, Raimo Matikaisen aika ei tule käymään pitkäksi. Tehtävänä on runojen ja laulujen lisäksi keskeneräinen yhdistyksen historiikki, omaa elämänkertaakin on kuulemma kyselty, esimerkiksi luentoja mielenterveystyön parissa tulee riittämään.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä