Mies joka tapasi Madonnan
Popmusiikin supertähti Madonna esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta freelance-toimittaja Timo Repo on ehtinyt tavata hänet jo kaksitoista kertaa. Se lienee ainakin Suomen ennätys.
Timo Repo on syntynyt Iisalmessa, mutta viettänyt nuoruusvuotensa Lahdessa. Ujosta koulupojasta kasvoi lahjakas keilaaja, mutta viihdemaailma kiehtoi enemmän. Timo kertoo jo nuorena ilmoittaneensa kavereilleen, että joskus hän vielä haastattelee Madonnaa.
Kaverit eivät ottaneet hänen puheitaan vakavasti, mutta kuinka ollakaan parin vuoden kuluttua Repo oli jo radiossa töissä ja siitä kaikki alkoi.
Repo oli vain 13-14 vuotias, kun hän teki ensimmäisen kansainvälisen artistihaastattelunsa. Haastateltava oli Bonnie Tyler. Hieman hankalaksi tilanteen teki se ettei haastattelija osannut englantia sanaakaan, mutta kavereiden kirjoittamilla kysymyksillä hän jotenkin selvisi.
Siitä syttyi suuri halu oppia englannin kieli ja työn kautta Timo on sen oppinutkin. Nykyään hän pystyy tekemään haastatteluja lisäksi italiaksi, ruotsiksi ja saksaksi.
Anastacia haastateltavista vaikein
Repo on tähän astisella urallaan tavannut viihdemaailman tähdistä muun muassa sellaisia nimiä kuin Jennifer Lopez, Janet Jackson, Sting ja James Brown.
Kotonaan hänellä on laskujensa mukaan noin 50 000 haastattelua tai kuvamateriaalia eri aloilta ja eri puolilta maailmaa.
Yleensä haastattelutilaisuudet järjestetään levy- tai elokuvayhtiöiden kautta, mutta Repo on saanut luotua myös henkilökohtaisia suhteita töitä tehdessään ja eri puolilla maailmaa asuessaan.
Vuosina 2000-2003 Timo Repo kiersi F1-kilpailuja, jonka jälkeen lajivalikoima laajeni ensin alppihiihtoon ja mäkihyppyyn. Alkuvuonna Yle esitti Revon tekemän dokumentin Janne Ahosesta.
Kaikista tapaamistaan tähdistä hän nimeää hankalimmaksi tapaukseksi laulaja Anastacian, jonka kanssa asioiden järjestäminen on joskus hyvin vaikeaa.
Voi ei, sinä taas!
Omaksi haastateltava suosikseen toimittaja nimeää Madonnan, jonka hän tapasi ensimmäisen kerran jo vuonna 1998 ja tähän mennessä tapaamisia on jo kaksitoista.
Ensimmäisellä kerralla Repoa pelotti tehdä kysymyksiä, mutta vuosien varrella kun he kohtasivat useammin kaikki oli helpompaa, kun Madonna oppi tietämään millä tyylillä toimittaja häntä lähestyi. Usein Madonnan ensimmäinen kommentti oli:
- Oh my God, it´s you again.
Madonnaa Repo luonnehtii ihmiseksi joka tykkää puhua avoimesti monista asioista, mutta hän on hyvin tarkka aiheista. Tähti tekee selvät raamit siitä mitä eri ihmisten kanssa tehdään. Hänellä on erittäin tarkka ”bisnestaju” ja hän varjelee huolellisesti imagoaan. Madonna ei pidä tyhmistä kysymyksistä.
- Kerran kysyin kiusallani, että mikä on elämän tarkoitus? Sano sinä se jos pystyt, vastasi Madonna.
Mitään suuria salaisuuksia Madonnasta tai muistakaan tapaamistaan superjulkkiksista Timo Repo ei suostu paljastamaan. Toteaa vain, että jos hän jotain tietääkin, se jääköön hänen ja näiden ihmisten väliseksi.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Nokian osakkeen puoliintumisnopeus kiihtyy
Nokian osakkeen arvosta on kadonnut 50 prosenttia kolmessa kuukaudessa. Yhtiö kertoo lähiaikoina uusista säästötoimistaan, joista eivät vielä tiedä edes pääluottamusmiehet.
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta? A-studio: Stream käsittelee aihetta perjantain (25.5.) lähetyksessä TV1 klo 21.00.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.