Lahti |

Mies juotti tytön humalaan ja makasi hänet

Uhri oli tuomitun lähipiiristä ja teko tapahtui saunakamarissa viime toukokuun lopulla Lahdessa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi teon vaaralliseksi ja tuomitsi 23-vuotiaan tekijän ehdottomaan vankeuteen puoleksitoista vuodeksi. Teko tapahtui vastaajan luona.

Lahtelaismies on tuomittu puolentoista vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. 23-vuotias mies oli ollut sukupuoliyhteydessä viime toukokuun lopulla itseään 7,5 vuotta nuoremman tytön kanssa.

Ennen tekoa mies oli juottanut 15-vuotiaalle tytölle alkoholia ja sen jälkeen taivutellut tämän kanssaan sänkyyn. Uhri oli tuomitun lähipiiristä. Tyttö oli saanut vanhemmiltaan luvan jäädä miehen luokse yöksi.

Mies tunnusti teon ja myös uhrin lääkäritodistus tuki näyttöä. Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja teon osoittavan suurta syyllisyyttä. Käräjäoikeuden mukaan miehen oma juopumus ei lieventänyt tekoa.

Mies tuomittiin maksamaan tytölle kivusta ja särystä 2000 euroa sekä henkisestä loukkauksesta 3000 euroa. Lääkärikuluja koitui vajaat 200 euroa.

Oikeudenkäynti käytiin suljetuin ovin. Uhrin nimi ja aineisto määrättiin 60 vuodeksi salassa pidettäväksi.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä