Miesten Satanen pinkaistaan jopa alle kuuden tunnin
Miesten Satasella voittaja ei välttämättä ole se, joka taivaltaa sata metriä nopeimmin. Arvovaltainen jury valitsee voittajaksi osallistujan, jolla on urheilullinen ja toverillinen asenne sekä persoonallinen etenemistyyli.
- Viime vuonna kisan loppuvaiheissa nähtiin jopa neliraajaetenemistä. Monivetotyyli ei voi johtua ainakaan nestehukasta. Juoksureitin varrella oleva kaupunkin infrastruktuuri pitää siitä huolen, Jussi Perkkiö kiittelee.
Kisajärjestäjillä ei ole mitään sitä vastaan, vaikka joku taittaisi taivalta kolmekin päivää. Ajanotto kuitenkin lopetetaan kuuden tunnin kuluttua juoksun alusta.
- Viime vuonna mulla meni yliajalle, mutta nyt on talvi treenattu. Vaimo on ottanut aikaa, etenkin kotiintuloaikaa, kertoo rovaniemeläinen Jari Simola, joka uumoilee nyt itselleen hyvää kisamenestystä.
Ben Johnsonia ei tavoitettu
Viime vuonna kisan loppuvaiheissa nähtiin jopa neliraajaetenemistä.
Viime vuonna kisan loppuvaiheissa nähtiin jopa neliraajaetenemistä.
Rovaniemeläismiesten voitontahtoa satasen juoksussa kävelykadulla nostaa kilpailun kansainvälistyminen. Haastajaksi on ilmoittautunut ainakin yksi peräkammarinpoika Ruotsin Pajalasta.
Miesten Satasen kansainvälistyminen ei huoleta kisaorganisaatioon kuuluvaa Jussi Perkkiötä, päinvastoin.
- Yritimme saada juoksuun mukaan Ben Johnsonin, mutta emme valitettavasti tavoittaneet häntä. Sen sijaan meihin otti yhteyttä Ruotsin Pajalasta peräkammarinpoika Bengt Jönsson, joka aikoo osallistua juoksuun, Jussi Perkkiö toteaa.
Rovaniemellä on liikkunut huhuja, joiden mukaan lähtöviivalle olisi tulossa uskalikkoja myös Kemistä.
Kansainvälistyminen näkyy palkintolinjassa
Viime vuonna pääpalkintona oli satasen auto, jonka voittajaa saati autoa ei ole sittemmin nähty, ainakaan julkisilla teillä.
Tänä vuonna Miesten Satasen voittajaa pyritään nimenomaan yllyttämään matkusteluun. Pääpalkintona on kahden hengen matka melkein ulkomaille, Suomen tomaattikaupunkiin Närpiöön. Valtaosa kaupungin asukkaista puhuu ruotsia murteella, jota muualla asuva ruotsinkielinenkään ei ymmärrä.
Miesten Satanen starttaa lauantaina 4.8. noin klo 15.30. Ennen kisaa suoritetaan lämmittely Sampokeskuksen rullaportaissa.
Kilpailupäivän tahdit takaa Antti Doping Brothers ja Lordin aukiolla on myös Punaisen Ristin esittelypiste.
- Todennäköisesti seuraava päivä menee monilta kilpailijoilta kuitenkin punaiselle ristille, Jussi Perkkiö ennustaa.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Lasten draamasarjaan kaivataan avustajia
Jarmo Lampelan ohjaamaa sarjaa kuvataan Lahdessa heinä-elokuun taitteessa. Seikkailuhenkinen tarina kertoo laulajapoika Kasperista ja Iidasta. Pääroolit on jo jaettu, mutta sivurooleja on vielä tarjolla esimerkiksi agentiksi tai faniksi halajaville.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Krista riisui viisuhunnun, mutta ura jatkuu
Suomen euroviisuehdokas Krista Siegfrids ei kadu mediahuomiota saanutta suukkoa: "More is more on aina ollut mun taktiikka!".
The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
Syöpää sairastanut, 74-vuotias Manzarek kuoli maanantaina Saksassa. Hän oli rockyhtye The Doorsin perustajajäsen.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
R&B-laulaja Miguelin hyppy jäi vajaaksi - fanit jäivät alle
Billboard Music Awards -musiikkigaalassa esiintyneen Miguelin esitys ei mennyt ihan nappiin.
