Etelä-Savo |

Mikkelin Ihastjärven kylä sai oman tietotoimiston

Kyläkioski Lantti on Ihastjärven uusi maamerkki. Komea punainen hirsirakennus avasi ovensa uuden koulurakennuksen piha-alueella juhannussunnuntaina, ja väkeä on riittänyt avajaisviikolla.

Jaana Strandman esittelee kesäkioskin tarjontaa.
Kesäkioski on täyden palvelun "tavaratalo", esittelee Jaana Strandman. Kuva: Sari Selin / Yle

Ihastjärven vanhan koulun piharakennuksen uusiokäyttö kioskina on saanut kovasti kiitosta, kertovat uutta kokoontumispaikkaa puuhaamassa olleet Jaana Strandman ja Reijo Väisänen.

- Tämä on oikea täyden palvelun tavaratalo ja entisajan tietotoimisto yhdessä. Kahvin ja pullan lisäksi paikka on kyläläisten infopiste, jonne esimerkiksi kesäasukkaat voivat jättää omia ideoitaan ja tiedotteitaan. Kaikille halukkaille esittelemme uutta koulurakennusta, ja tarvittaessa haitarikin soi terassilla, lupaavat Jaana Strandman ja Reijo Väisänen yhdestä suusta.

Kesäkioskin ympärille kyläläiset ovat jo ehtineet ideoida yhteistä toimintaa. Pelipäivä, tuotetori, kirpputori ja tikkakisat kokoavat kyläläiset ja mökkiläiset yhteen. Kesän aikana mökkiläisten ideasta myös tanssitaan ja jumpataan, ja kylän oma joukkue matkaa Sulkavan soutuihin ja suolentopallon MM-kisoihin Haukivuorelle.

Kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen, tuli ei sammu.

- Keijo Eljos

Koulun piha-alueelle traktorilla Olli-pojan kanssa kurvannut Matti Liukkonen antaa kehuja alueen yhteishengelle ja uudelle maamerkille.

- Varmasti kesä ja kokoontumispaikka tuovat lisää toimintaa kylälle. Tosin lypsykarja pitää tämän miehen kiireisenä aamuviidestä ja illasta, ja muulle tekemisille jää aikaa vaan keskipäivällä. Siinä vinkkiä järjestäjille, kun toimintaa suunnitellaan.

Koulukylästä mallia maaseudulle 

Ihastjärven kyläyhteisö on hyvä esimerkki aktiivisesta kylätoiminnasta. Elokuussa starttaavalla uudella Koulu kylässä, kylä koulussa -hankkeella haetaan uudenlaista kylätalomallia maaseudulle. Koulu olisi lähiasukkaiden ja mökkiläisten yhteinen palvelukeskus ja kohtauspaikka, hahmottelee Jaana Strandman.

- Tärkeää on, että kyläyhteisön tietoja ja taitoja jaetaan yhteiseksi hyväksi. Kouluterveydenhoitaja voisi hoitaa sekä koululaisia että vanhempaa väkeä, mitata vaikka verenpainetta. Uudenlaista koulukylä-mallia pilotoidaan yhteistyössä Ristiinan Vitsiälän ja Hirvensalmen Lahnaniemen kanssa parin vuoden ajan.

Työreissulla kioskilla pistäytyneet haalarimiehet Keijo Eljos ja Timo Väätäinen kehuvat myös viihtyisää ympäristöä.

- Tuttua seutua, jo 40 vuoden aikana olen liikkunut alueella vapaa-aikana ja töissä. Uusia taloja on alueelle noussut ja toivottavasti nousee lisää. Etelä-Savossa liian moni kyläyhteisö on pikkuhiljaa näivettynyt, kun nuoria ei taloista löydy. Kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen, niin tuli ei sammu, kiteyttää Keijo Eljos hörppiessään aamukahviaan  hirsimökin terassilla.    

 

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä