Etelä-Savo |

Mikkelin ratamestari lupaa: Ura on huippukunnossa, jos ukkoskuuro ei yllätä

Kuninkuusravien ratamestari Jyrki Lepistö on pitänyt huippunopeaa rataa kuin kukkaa kämmenellä. Radalle pääsyä odottaa muun muassa kuninkuutta puolustava juvalaisori Villihotti.

Mikkelin ravirata
Mikkelin ravirata odottaa kymmeniä tuhansia ravivieraita Kuva: Yle Etelä-Savo

Mikkelin raviradalla kaikki alkaa olla lauantaina alkavien Kuninkuusravien osalta pientä silausta vaille valmista.

Viikonlopun mielenkiinto kohdistuu tietysti mahdollisiin vesisateisiin ja huippunopeaksi tiedettyyn rataan.

Ratamestari Jyrki Lepistö on pitänyt kilometrin mittaista kaviouraa kuin kukkaa kämmenellä ja hätistellyt sinne eksyneet ylimääräiset pikaisesti muualle.

- Pienet sadekuurot sallitaan, kunhan ei tule sitä kaatosadetta. Se on se pahin, silloin se ei kerkeä kyllä vetämään. Nyt se on vetänyt oikein hyvin. Jos ei hirveitä kaatosateita tule, niin se pitäisi olla lauantaina huippukunnossa, Lepistö lupaa.

Radalla on juostu vuosien varrella Suomen ennätysten lisäksi myös kansainvälisiä ennätyksiä. Tällä hetkellä radan kovinta aikaa pitää hallussaan italialaisori Varenne, joka juoksi vuoden 2002 St. Michel-ajoissa 1000 m:n ratojen maailmanennätykseksi 09,3a.

Villihotti kärsinyt laukkaamisesta

Ravikuninkuutta puolustava Villihotti valmistautuu tulevaan viikonloppuun kotimaisemissaan Juvan Summalassa. Vahvan alkukauden jälkeen hevonen on sortunut laukkaamaan kahdessa edellisessä kisassa.

- Villihotti ei ole ehkä ihan viimevuotisessa vedossa näin kotitreenien perusteella. Vähän siitä uupuu, mutta toivotaan, että se tulisi siinä kilpailujen myötä ja vähän syttyisi kaarteessa taistelemaan, sanoo Villihotin valmentaja ja osaomistaja Seppo Suuronen.

Villihotti saa suudelman hevoshoitaja Anna Virtalalta
Villihotti saa suudelman hevoshoitaja Anna Virtalalta Kuva: Yle Etelä-Savo

Raviurheilussa on ehkä turha puhua varsinaisesta kotikenttäedusta, mutta kotikarsinaetu on kuitenkin olemassa. Villihotti pääsee nimittäin raveista yöksi omaan karsinaan, mikä tarkoittaa muun muassa lyhyitä kuljetusmatkoja ja stressittömämpää yötä.

- Sen lisäksi hevonen saa aamulla olla vielä vähän aikaa tarhassa. Esimerkiksi sunnuntaiaamuna se voi tarhotella tuossa jos haluaa. Sitten se on levänneenä kun lähdet seuraavaan päivään, että kyllä se on etu, Suuronen pohtii.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä