Mikkelin ravijuhlassa nähtiin suurta dramatiikkaa kaviouralla ja totoluukuilla
Mikkelin vuoden 2012 Kuninkuusravit jäävät historiaan tapahtumana, jossa koettiin suuria tunteita sekä radalla, tallialueella että yleisön joukossa. Tittelit ratkottiin dramaattisten vaiheiden jälkeen vasta 3 100 metrin päätösmatkoilla. Totopeleissä laitettiin ennätyksiä uusiksi.
Mikkelin Raviradalla on aihetta riemuun viikonlopun jälkeen. Talousvaikeuksista muiden ratojen tavoin kärsinyt yhtiö sai taseensa kerralla kuntoon. Sen takasivat yli 52 000 vieraan yleisö kävijämäärä, sutina totoluukuilla sekä hyvin sujuneet oheismyynti ja -tapahtumat.
Lauantaina tehtiin yli 2,8 miljoonan euron pelivaihto, mikä on kaikkien aikojen päiväkohtainen ennätys Suomessa. Koko viikonlopun pelivaihto oli hieman yli 4,7 miljoonaa euroa, mikä sekin on kaikkien aikojen suurin.
Myös valtakunnallisessa 75-pelissä tehtiin ennätys, kun kaksi työkaverusta korjasivat yli 900 000 euron potin ainoalla täysosumalla.
Radalla kolmen matkan urakka reilussa vuorokaudessa tiedetään rankaksi taipaleeksi. Mikkelissä vanhat valtiaat saivat väistyä uusien nimien tieltä. Ja jälleen kerran päätösmatka oli ratkaiseva.
Oriiden puolelta kaksi matkaa voittanut ensikertalainen Turon Myrsky jäi hopealle, kun 13-vuotias konkari Erikasson vei tasaisuudellaan kauan kaipaamansa seppeleen.
Tammojen puolella Kuningatar leivottiin Sirun Valpuriina, joka tiedettiin väkevästi pitkällä päätöstaipaleella. Marimin ja Oktaavia pääsivät viimeiselle matkalle reilun etumatkan turvin, mutta Sirun Valpuriina repi viimeisen 500 metrin aikana riittävän eroon suosikkeihin.
Sirun Valpuriina km-aika 25,5 on SE-tulos.
Eteläsavolainen hevosurheilu voitti radan ulkopuolella, mutta teki mahalaskun Kuninkuuskilpailuissa. Boker hylättiin laukan takia jo avausmatkalla. Edellisvuoden voittaja Villihotti oli epävarma koko viikonlopun, eikä Frankon kyvyt riittäneet hätyyttelemään kärkisijoja. Kaikki kolme laskettiin etukäteen suosikkien joukkoon.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Mikkeliläiset ylioppilaat kertovat helpottuneina: "Nyt on helppo hymyillä"
Etelä-Savossa ylioppilaaksi kirjoitti tänä keväänä 765 ylioppilasta. Kaikista eniten uusia ylioppilaita valmistui maakunnassa Mikkelin lukiosta, yhteensä 247 ylioppilaan verran.
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Jakki-härän lanta pitää lämpimänä
Professori Mika Sillanpää on matkalla kohti määränpäätään Tiibetissä. Sillanpään tarkoitus on kerätä erityisesti jokivedestä näytteitä ilmastonmuutostutkimusta varten. Yle Etelä-Savo seuraa noin kuukauden mittaista tutkimusmatkaa vaihe vaiheelta.
Liikenneviraston uusi pomo: "Tiehankkeiden uudelleenarviointi ymmärretty täysin väärin"
Pääjohtaja Antti Vehviläinen vakuuttaa, että esimerkiksi 5-tie Mikkelin ja Juvan välillä korjataan uuteen linjaukseen kuten on suunniteltu. - Mutta ajankohta on täysin eduskunnan käsissä.
Onnettomuus oli jo toinen kuukauden sisään samalla voimalinjatyömaalla
Onnettomuudessa loukkaantui kaksi puolalaista ja yksi suomalainen.
Joroinen haluaa kuntaliitoksen - "Tupajäärät kirjoittelee, mutta pitää muistaa mitä vuosilukua eletään"
Joroisten kunta on tekemässä täyskäännöstä. Pitkään itsenäisyyttään vakuutellut Joroinen haluaa tuoreen linjauksen mukaan mukaan Keski-Savon suurkuntaan, joka rakentuisi Varkauden ympärille.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Jouni Backmanin välitodistus hallitukselle: Arvosana 8
Ministeripestiä vaille jäänyt savonlinnalainen kansanedustaja Jouni Backman kiittelee Maria Guzenina-Richardsonia ja Jukka Gustafssonia ja antaa väistyville arvosanaksi 9. Backmanin mukaan SDP:n pitää terävöittää linjaansa.
Urpilainen nosti hallitukseen Pia Viitasen ja Susanna Huovisen
Krista Kiuru sai opetusministerin salkun. Väistymään joutuvat Maria Guzenina-Richardson ja Jukka Gustafsson.
Hienosteluruokaa, lettuja, pastaa, leivonnaisia - Etelä-Savossa monipuolinen ravintolapäivä
Yhden päivän ravintoloissa kerätään varoja hyväntekeväisyyteen, koululaisten reissuihin tai kokataan vain kokkaamisen riemusta.
Puominosturi kaatui Mikkelissä - kolme toimitettu hoitoon
43 metriä korkea puominosturi kaatui perjantaiaamuna.
