Mikko mielii muotikuvaajaksi maailmalle
Harvalla 17-vuotiaalla on täysin kirkas käsitys tulevasta työurasta, mutta muuramelaisella Mikko Puttosella on. Puttonen opiskelee kuva-artesaaniksi ja tähtäimessä hänellä on muotikuvaajan työ maailmalla.
Nuoren valokuvaajan urahaaveet eivät välttämättä ole täysin epärealistisia, sillä Puttosen otokset ovat saaneet muun muassa netissä jo tuhansia faneja. Puttonen on kuvannut pienestä pojasta pitäen.
- Isä kuvasi paljon ja me käytiin pöllöretkillä ja liikuttiin luonnossa kameran kanssa. Siitä lähti kiinnostus luontoon ja valokuvaukseen, kertoo Mikko Puttonen.
Valokuvauksesta tuli harrastuksen myötä nuorelle miehelle myös itseilmaisun keino.
- Löysin kameran itseni ilmaisukeinoksi ja sen jälkeen olen ihan totaalisen hurahtanut kuvaamiseen - siitä vaan tuli niin mun juttu. Valokuvalla voi ilmaista tunteita ja fiiliksiä, ihan mitä vaan.
Kokeilunhaluisen hommaa
Puttonen ottaa enimmäkseen henkilökuvia, joissa näkyy vaikutteita fantasia- ja muotikuvista. Elävän mallin kanssa työskentely on Puttosen mukaan helppoa.
- Mallille voi sanoa, että käännä vähän päätä, mutta jos kuvaa vaikka peuraa, niin näin ei voi tietysti tehdä. Henkilömalli on mun hallittavissa ja voin ohjeistaa häntä kuvaustilanteessa. Kuvattavaa pitää kannustaa, että hän saa rohkeutta ja että hän tuntee näyttävänsä kuvassa hyvältä. Tykkään tuoda kuvissani esiin myös luontoa, joka on mulle tärkeä ja kuvausympäristönä on siksi usein juuri luonto.
Puttonen kertoo, että kuvaaminen vaatii kekseliäisyttä, kokeilunhalua ja intohimoa. Persoonallisen kädenjäljen saaminen otoksiin on sekin oma lukunsa. Digikuvaus on nykyään helppoa ja mahdollistaa tasokkaiden kuvien ottamisen kenelle tahansa, mutta mikäli mielii kuvaajana huipulle on massasta erotuttava.
- Ei pidä liikaa ajatella sääntöjä, vaan yrittää löytää oma tie. Mun suuri unelma olisi, että kuvaisin Voguen kaltaisille lehdille muotikuvia ja tekisin tulevaisuudessa myös omia taiteellisia projekteja. Haluan tehdä työtä valokuvauksen parissa.
Kuvien pitäisi kertoa tarinoita
Puttonen kokee, että hänellä on kuvaamisesta vielä paljon opittavaa.
- Eniten haluaisin oppia ilmaisemaan kuvillani vieläkin enemmän esimerkiksi tunteita ja että kuvat kertoisivat tarinoita eivätkä olisi vain kauniita kuvia, vaan jotakin enemmän. Mua ei niinkään kiinnosta mikään tekninen, vaan ilmaisu.
Hyvän kuvan pitää Puttosen mielestä herättää tunteita ja otoksissa pitää näkyä kuvaajan kädenjälki.
Mikko Puttosen ensimmäinen valokuvanäyttely "Tahdon uudet silmät" on esillä Muuramen Kulttuurikeskuksessa 10. helmikuuta saakka.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.