Mikko Pajunen ei ajakaan MM-rallissa
Viime vuonna Pajunen nappasi luokkavoiton Jyväskylän MM-rallissa Renault Cliolla. Hän johtaa Italian mestaruussarjaa ja on SM-sarjassa kolmantena.
Jyväskyläläinen Mikko Pajunen ei osallistu Jyväskylän MM-ralliin elokuun alussa. Pajunen oli ilmoitettu kisaa Subarun kalustolla, mutta talli vetäytyi kisasta. Pajunen olisi ajanut S2000-luokan MM-pisteistä.
Pajusen kartanlukijana piti olla Kaj Lindström, joka toimi aiemmin Kimi Räikkösen kartanlukijana.
Viime vuonna Pajunen hämmästytti Suomen MM-rallissa etuvetoisella kalustolla ajamalla paikoin jopa kovempaa kuin nelivetoiset turboautot. Pajunen palkittiin kisassa Spirit of the Rally -palkinnolla.
Tänä vuonna Pajunen on ajanut Subarulla rallin SM-sarjaa sekä Renaultilla Italian mestaruussarjaa. SM-sarjassa Pajunen on kolmantena ja Italiassa hän johtaa Twingo Cupia.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Konneveden kosteusvaurioisilla kouluilla pohditaan vaihtoehtoja
Konneveden kirkonkylän yhtenäiskoulun suunnittelu etenee. Sekä ala-, että yläkoulu ja lukio kärsivät pahoista sisäilmaongelmista. Kunnassa on edessä kiperä päätöksenteko siitä korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uutta.
Lohikosken Valintatalon ryöstäjä on vangittu
Lohikosken Valintatalon runsaan viikon takainen ryöstö Jyväskylässä on selviämässä. Keski-Suomen käräjäoikeus on tänään vanginnut 22-vuotiaan jyväskyläläismiehen.
Auttamaan pysähtynyt joutui mukaan kolariin Jämsässä
Liikenneonnettomuuden raivaustyö on nyt ohi valtatiellä 9 Jämsässä, Eväjärven liittymän kohdalla.
Nisulan monttu saa tekonurmen
Palloilun kenttätilanteeseen on luvassa helpotusta Jyväskylässä. Viitaniemen Nisulan montun kenttä pinnoitetaan tekonurmellä peruskorjauksen yhteydessä tänä kesänä.
Katso tästä ruohonleikkurihuollon askelmerkit
Kesän alkamisesta kertoo se, että havahtuu nurmikon leikkaustarpeeseen. Ruohonleikkuri ei kuitenkaan pysy kunnossa pelkällä työnteolla. Konepalvelu Tyryn Toni Tyry antoi Yle Keski-Suomelle neuvoja leikkurihuoltoon.
Miestä epäillään 11-vuotiaan raiskauksesta
Poliisi on saanut päätökseen Jämsässä maaliskuussa tapahtuneen lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen esitutkinnan.
"Ei mitään ydinfysiikkaa" - Kaupunkifestari elää järjestäjän ja kaupunkilaisten yhteistyöstä
Kaupunkikeskustan asukkaat tietävät, että äänet kuuluvat urbaaniin elämään. Melurajat ovat samat niin syrjäisillä kuin Lutakon kaltaisella asuinalueella järjestävilläkin festivaaleilla. Monessa muussa asiassa massafestivaali ja kaupunkijuhla järjestäjän mukaan kuitenkin eroavat.
Rattijuopot tekivät poliisin viime vuodesta kiireisen
Keski-Suomessa poliisi käyttää yhä enemmän aikaa rattijuopumisten ja tieliikenteestä aiheutuneiden hälytystehtävien hoitoon.
Total Korjausrakentamisen työntekijät marssivat ulos
Jyväskylän kaupungin omistaman Total Korjausrakentaminen Oy:n työntekijät ovat marssineet ulos. Työntekijät vastustavat kaupungin suunnitelmia lakkauttaa yhtiö ensi vuonna.
