Miksi "Jeppe" pelaa?
Peliriippuvuus on luultua yleisempi ongelma. Suomessa noin 130 000 kärsii siitä. Tämän takia peliriippuvuuden syitäkin tutkitaan entistä tarkemmin.
Peliriippuvuuden syyt ovat vielä osittain hämärän peitossa. Jo aiemmin on tiedetty, että mielihyvää aiheuttavat aineet, kuten huumeet ja alkoholi, vapauttavat aivoissa runsaasti dopamiinia. Tämä saa aikaan hyvän olon tunnetta henkilössä.
Turun PET-keskuksessa tehdyissä tutkimuksissa peliriippuvuudelle ja dopamiinin runsaalle vapautumiselle on löydetty yhteys.
- Myös rahapelaaminen vapauttaa dopamiinia aivojen palkkiojärjestelmässä. Tutkimustemme valossa ei edes pelituloksella ole sinänsä merkitystä. Voitti koehenkilö tai ei, niin dopamiinia vapautuu aivoissa. Mitä vaikeampi peliriippuvuuden taudinkuva on sitä enemmän dopamiinia vapautuu pelaamisen aikana, tutkijalääkäri Juho Joutsa Turun yliopistosta selittää tutkimustuloksia.
Peliriippuvuudesta kärsivän henkilön aivojen palkkiojärjestelmä toimii siis erilaisesti kuin muiden. Aivojen dopamiini-aineenvaihdunta on runsasta rahapelaamisen aikana.
Turussa on tutkittu peliriippuvaisten aivojen dopamiinitoimintaa jo muutaman vuoden ajan. Tutkimuksesta saadut tulokset tuovat olennaista lisätietoa peliriippuvuuden syihin ja tämä edesauttaa tulevaisuuden lääkekehitystyötä.
Laboratoriossa pelattiin rahapeliä
Valtakunnallisessa PET-keskuksessa järjestetyssä tutkimuksessa oli mukana 44 koehenkilöä. Tutkimuksessa mukana olleet pelasivat valvotuissa koeoloissa Raha-automaattiyhdistyksen hedelmäpeliä.
Tutkimuksessa mukana ollut peliriippuvainen on kärsinyt ongelmasta jo vuosien ajan.
Voitti koehenkilö tai ei, niin dopamiinia vapautuu aivoissa.
- Ei ihminen ole oma itsensä, kun hän on peliriippuvuuden kourissa. Silloin alkaa sellainen valehtelu ja salailu, eikä oikein arkiaskareet luonnistu. Pelaaminen häiritsee jokapäiväistä elämää.
Mukana ollut peliriippuvainen kokee tutkimuksen tärkeäksi.
- Jos tämä taas antaisi pienen lähtökipinän pelaamattomuuteen. Haluan kaiken mahdollisen avun itsellle ja muille peliriippuvaisille ja uskon, että näiden tutkimusten kautta sitä apua varmasti tulee.
Parkinsonia sairastavat kärsivät peliriippuvuudesta
Myös Parkinsonin potilaita oli mukana tutkimuksessa, koska heillä peliriippuvuus on seitsemän kertaa yleisempää kuin muulla väestöllä.
- Parkinsonin tautia sairastavia hoidetaan aivojen dopamiiniaktiivisuutta lisäävillä lääkkeillä. Tämä sitten saa aikaan tämän vietin pelaamiseen, tutkijalääkäri Juho Joutsa toteaa.
Ei ihminen ole oma itsensä, kun hän on peliriippuvuuden kourissa.
Tutkimuksesta saadut tulokset tuovat olennaista lisätietoa peliriippuvuuden syihin. Tutkimukset kuitenkin jatkuvat, sillä riippuvuuteen vaikuttavat monet tekijät. Tulevaisuuden tavoitteena on kehittää lääke peliriippuvuuteen.
- Tavoitteena on hoitomuotojen kehittäminen. Kun syyt on selvitetty, voidaan tietoja käyttää myöhemmin lääkekehityksessä. Toiveena olisi, että seuraavien kymmenien vuosien aikana saadaan tehokkaita lääkkeitä näihin ongelmiin, Joutsa sanoo.
Juho Joutsan väitöstutkimus aiheesta tarkastetaan Turun yliopistossa elokuussa. Joutsan väitöstutkimus liittyy dosentti Valtteri Kaasisen johtamaan tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään rahapelaamisen vaikutuksia aivojen rakenteeseen ja toimintaan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Professori Jemen-kysymyksestä: Yhteistyötä tehdään myös USA:n ja Kiinan kanssa
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi huomauttaa, ettei Suomella ole mahdollisuutta vaikuttaa Jemenin rangaistuskäytäntöihin.
Eviran pääjohtaja: Ruokavalvonta toimii
Suomessa on paljastunut kaksi ruokasotkua muutaman kuukauden aikana. Ensin kohistiin hevosenlihasta, nyt hulluruohosta.
Narkolepsiaan rokotteesta sairastunut: "Korvauksista taisteleminen ollut turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista"
28-vuotias Lauri Erämaja sairastui narkolepsiaan saatuaan Pandemrix-rokotteen joulukuussa 2009. Erämaja on huojentunut siitä, että THL vahvisti torstaina rokotteen lisänneen myös aikuisten sairastumisriskiä.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
