Miksi verotiedot kiinnostavat?
Journalismin tutkijan Esa Reunasen mielestä verokoneet kertovat journalismin suunnitelmallisuuden lisääntymisestä. Toimituksissa mietitään painopisteitä ehkä aiempaa tarkemmin ja niihin panostetaan myös tiukkoina aikoina. Ilmiö on ollut näkyvissä jo toistakymmentä vuotta.
- Kyse on oikeudenmukaisuuteen ja resurssien jakoon liittyvistä asioista, jotka kuuluvat journalismin ydinaineeseen. Toinen tärkeä elementti on ihmisten uteliaisuus, ”human interest”-aihe, Esa Reunanen sanoo.
Tampereen yliopiston tutkijan mukaan journalismi on tullut aikaisempaa tietoisemmaksi omasta toiminnastaan. Journalismi on nykyisin aktiivinen, oma tekijänsä, jolla on uutisarvoa. Verotiedoista kerrotaan muuallakin kuin taloussivuilla.
- Julkisuuden henkilöiden verotiedot kiinnostavat, mutta eikö heiltä itseltään pitäisi kysyä, miltä se tuntuu, Esa Reunanen heittää.
Media tehnyt verotiedoista kiinnostavan
Verotiedoista on tullut viestintävälineiden yhteinen, isoksi tekemä asia. Kyse on toimituksissa syntyneestä tunteesta, että kun muut näin tekevät, niin mekin teemme.
Esa Reunanen ei usko, että nykyinen taantuma juurikaan lisää verotietojen tutkimista. Pikainen nimien ja lukujen silmäilytrendi alkoi jo hyvinä talousaikoina
Verotiedot ovat tutkijan mielestä osa avointa yhteiskuntaa. Tulojen vertailut tarjoavat mahdollisuuden keskusteluun, ja siksi tiedot ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä.
- Kiinnostus verotietoihin ei näin suurena jatku kauan. Se hiipuu pikkuhiljaa vuosien myötä, Esa Reunanen ounastelee.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
Rehtori: Olin oman kouluni epäonnisin ylioppilas
Perjantaina lukioissa on nähty paljon iloisia hymyjä, mutta joukkoon mahtuu aina myös pettymyksiä. Ikaalisissa epäonnisia kokelaita lohduttaa rehtori, jolla on asiasta omakohtaista kokemusta.
Gustafsson täsmentää: Ministerivaihdokset tietoon tekstiviestillä – Urpilainen soitti jo torstaina
SDP:n ministeriryhmän muutokset eivät miellytä tehtävänsä menettänyttä Jukka Gustafssonia.

Kommentoi aihetta
(14 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
MURSU
Ilmoita asiattomasta kommentistaEI nyt kyllä ole oleellista "uteliaisuus" tai "kateus" , vaan tieto yhteiskunnan todellisesta tasosta. Se että suurituloiset ruikuttavat "kireästä tilanteesta" ja "palkkamaltista/vyön kiristyksestä" pienituloisille on kai nyt oleellisempaa tälle tiedolle kuin naapurin elintason mittaaminen, päinvastainen väite on kyllä tarkoitushakuista ja palvelee paremmin toimeentulevien ja poliitiikkojen intressiä. Sitäkö ei saisi tietää että miljoona vuosituloinen esittää minimi palkalla toimeen tulevan "kiristämään vyötä" ja tyytymään olotilaansa? Sitäkö kansa ei saisi nähdä miten yhteiskuntamme "hyvinvointi" on todellisuudessa jakaantunut? Ja sitäkö että minkä elintason omaavat ihmiset päättävät (poliitiikot) vähempiosaistenkin etuuksien leikkauksista / "säästöistä"? Ja miksihän tämä tiedon jakaminen hermostuttaa joitakin yhteiskunnan piirejä....siksikö että maailman vauraimman maan "hyvinvoinnin " jakauma onkin todellisuudessa hyvin epätasainen, ja että kansa tämän nähdessään ja ymmärtäessään käy levottömaksi, vaativammaksi, eikä enää nielisikään "kireää tilannetta / yhteenhiileen puhaltamista" verukkeeksi vaatiessaan tasaisempaa "hyvinvoinnin jakoa".....ja siksikö että TIETO ON VALTAA JA "VÄÄRIIN KÄSIIN" JOUTUNUT TIETO VOI RAPAUTTAA VALLAN HALLINNAN ?!!
Joillain jo sukanvarsi täynnä
Ilmoita asiattomasta kommentistaKateus ja kateus! Verotietojen julkaisu on ainoa keino tietää mitä oman palkan pitäisi olla verrattuna samaa työtä tekevään omassa tai kilpailevassa firmassa olevaan henkilöön. Samoin se pitää yllä "palkkakuria" kun kellekään ei voida antaa "salaa" ylisuuria palkkoja tai etuuksia, ainakaan suurinpiirtein laillisesti ja kirjanpidonkautta maksettuna.
Yhdysvalloissa näkee miten siellä on kaikkien työntekijöiden palkkaus ja bonusten maksaminen riistäytynyt käsistä. Toiset käyvät töissä kahtakin vuoroa tai jatkuvaa 12-16 tunnin työpäiviä jopa ajoittain ilman viikkovapaita ja silti elävät köyhyysrajalla, kuten vaikka siivoojat, monet hoitoalan henkilöt, maataloustyöntekijät tai vartijat Suomessa ja toiset vain "saavat" 10- 1000 kertaisia summia palkkioina ja bonuksina.
Suomessa on muutaman viimeisen vuoden aikana ollut havaittavissa ihmeellinen ilmiö kun erittäin monissa kunnissa ja kaupungeissa jopa yhdeksän kymmenestä eniten verotettavaa tuloa saaneista maksaa veroa alemman verotaulukon mukaan kuin loput yhdeksän joiden tulot ovat murto-osia noiden kevyemmin verotettavien tuloista!
Opiskelija
Ilmoita asiattomasta kommentistaEivät ne kiinnostakaan.
Rikkaaksi pääsee tehottomien markkinoiden avulla
Ilmoita asiattomasta kommentistaRikkaitten ja köyhien välissä on markkinat. Köyhiltä huijataan rahat markkinoilla, joiden väitetään aina olevan tasapuolisesti taloudellisesti tehokkaita: katsastus 30% liikevaihdosta voittoa, maito, Digita (tv-antennit) 50% liikevaihdosta voittoa, sähkö, työmarkkinat, ruoka, näitä on paljon...
Markkinoiden tasapainoinen kysyntä ja tarjonta aiheuttaa taloudellisen tehokkuuden, eikä se että perustetaan markkinat yksityistämällä yksi yritys myymään. Kaksi tai kolmekaan ei riitä sellaiseen kilpailuun joka alentaa hinnat kohtuulliselle tasolle.
Rikastumaan pääsee riistämällä muilta rahaa tasapainottomien markkinoiden avulla: jos kaikissa vaihtokaupoissa koko ajan menetät 20% rahoista, niin pitäisikö sinun vaan hymyillä onnellisena?
Tuutikki
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlenkohan yhteiskunnallisesti kelvoton, koska en kiinnostunut toisten veriotiedoista tai muustakaan naapurikyttäyksestä?
Susanna
Ilmoita asiattomasta kommentistaVerotietoja kiinnostavampia tietoja lienevät palkkatiedot... Ystäväpiirissämme olemme pohtineet, voiko kenenkään ihmisen päivittäinen työpanos todella olla niin arvokas, että vuosipalkka on vaikkapa kolme miljoonaa euroa. Tai onko kenellekään hyväksi saada niin paljon rahaa? Satatuhattakin on yhdelle ihmiselle jo niin iso palkka, että niin paljon tienaavalla pakosti hämärtyy näkemys siihen, mihin "tavallisen ihmisen" palkan pitää riittää, koska satatonnia tienaavan ei tarvitse ajatella rahan riittämistä elämiseen.
Konsultti
Ilmoita asiattomasta kommentistaEiköhän se suomalainen kateus pidä huolen että verotiedot ja kaikki muu tirkistely kiinnostavat vielä pitkään.
Havainnoija
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä suomalainen on perikateellinen ihan luonnostaan ja kilpailumieli saa siitä energiansa. Tuloksia sitten vertaillaan.
Keksi
Ilmoita asiattomasta kommentistaPikemminkin voisi kysyä mitä salattavaa niissä on.
Eläkevaari
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä on Ylen uutistoimitus pihalla kun lumiukko, ensimmäiseksi kommentoidaan yksittäisten ihmisten verotietoja uutisissa. Jos joku on niistä kiinnostunut niin mentöön ostamaan juorulehtiä (iltapäivälehtiä). Tähänkö on jouduttu kun lopetettiin STT:n uutisten välitys ? Ei tarvitse olla montaa päivää ulkomailla kun takaisin tullessa huomaa minkälainen periferia Suomi nykyään on lehdistön ja uutisten saralla.