Miljazz soi perjantaina Rakuunamäellä
Luvassa on musiikkia 50-luvun jazzista ja suomipopin klassikoista Queeniin ja heavyyn.
Puolustusvoimien Miljazz-tapahtuma järjestetään perjantaina Lappeenrannan Rakuunamäellä. Valtakunnallisen kiertueen konsertissa kuullaan niin jazzia kuin poppiakin.
Esiintyjinä Lappeenrannassa nähdään Savon Sotilassoittokunta, Rakuunasoittokunta sekä Karjalan Sotilassoittokunta, jonka solistina on Emma Salokoski.
Lisäksi lavalle nousee Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Show Band solistinaan Pete Parkkonen.
Tapahtuma alkaa Rakuunamäellä, Maasotakoulun esikunnan edustalla kello 18.
Picnic-henkeä ja hyvää meininkiä
Miljazz-tapahtuma järjestettiin Lappeenrannassa ensimmäistä kertaa viime vuonna. Silloin tapahtumaa suosi erinomainen kesäsää ja Rakuunamäelle saapui kolmisen tuhatta kaupunkilaista nauttimaan hyvästä musiikista ja picnic-tunnelmasta.
Tapahtumapaikka on Maasotakoulun edustalla oleva tiealue ja nurmikenttä.
MILjazz-konsertit järjestetään yhdellätoista paikkakunnalla kesä- ja elokuussa. Kiertue alkoi Lahdesta ja päättyy Uudenmaan prikaatiin Dragsvikiin.
MILjazz-tapahtuma sai alkunsa Mikkelistä vuonna 1996. Viime vuosina se on laajentunut valtakunnalliseksi.
Tämänvuotisella Miljazz-kiertueella juhlitaan myös 50-vuotiasta Ruotuväki-lehteä.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kellumalla rennoksi
NASAn astronauttien harjoitusohjelmista sovellettu rentoutuskellunta on siirretty luonnonhelmaan. Tunnin kellunnan Vuoksen vesistössä väitetään vastaavan kuuden tunnin unta.
Rilli-kissa: kesästä tulee lämmin ja vähäsateinen
Taipalsaaren maankuulu sääkissa on naukunut mahtavan ennusteen. Juhannuksenakin saadaan tänä vuonna nauttia auringosta ja lämmöstä.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.