Miljoonien budjettiylitys - Turun lastensuojelu täysremonttiin
Turun kaupunki suunnittelee suuria muutoksia lastensuojelun toimintoihin. Taustalla on huostaanottojen räjähdysmäinen kasvu ja lastensuojelubudjetin ylittyminen jopa neljällä miljoonalla eurolla.
Virkamiehet esittävät kolmen lastenkodin sulkemista ja myös yksityisten ostopalvelujen vähentämistä laitoshoidossa. Sosiaali- ja terveystoimi haluaa seuraavan neljän vuoden aikana tehostaa ennaltaehkäisyä ja lapsiperheiden avohuoltoa. Laitosten sulkemiset eivät johtaisi irtisanomisiin vaan työntekijät sijoittuisivat jäljelle jääviin laitoksiin tai avohuoltoon.
Lastensuojelun budjetin ylittyminen johtuu sosiaali- ja terveystoimen mukaan siitä, että Turku on jo pitkään ollut liian laitospainotteinen myös lastensuojelutoimissa.
- Arvioiden mukaan joka kymmenes lapsiperhe tarvitsisi jonkinlaista ennaltaehkäisevää tukea arkeensa. Turku pystyy tarjoamaan apua vain yhdelle perheelle sadasta, kertoo peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa.
Tämän vuoksi perheiden ongelmat ehtivät kriisiytyä.
- Turulla ei tällä hetkellä ole resursseja tehdä ennaltaehkäisevää työtä. Lähes 90 prosenttia lastensuojelun määrärahoista menee sijaishuoltoon, erityisesti kalliisiin laitossijoituksiin. Perheille on pakko saada tukea jo aikaisessa vaiheessa, ennen kuin lastensuojelutoimien tarve syntyy, Liuksa jatkaa.
Sosiaali- ja terveystoimen tavoitteena on laskea sijaishuollon käyttöä neljän vuoden siirtymäaikana 70 prosenttiin, jolloin avohuollon ja ennaltaehkäisevän työn määrää voitaisiin samassa suhteessa lisätä.
Lastensuojelun piirissä on Turussa tällä hetkellä noin 2700 lasta. Huostaanotossa on 400 alaikäistä.
Lastenkoteihin lappu luukulle
Virkamiehet esittävät keskiviikkona kokoontuvalle peruspalvelulautakunnalle mm. Luostarinkadun, Vakka-Suomentien ja Virusmäentien lastenkotien sulkemista neljän vuoden kuluessa. Henkilökunta jatkaisi joko muissa jäljelle jäävissä kahdessa erityislastenkodissa tai kahdessa lastenkodissa.
Henkilökunta voisi ohjautua myös avohuollon palvelukseen. Irtisanomisia sulkemiset eivät aiheuttaisi. Suljettaviksi ehdotetuissa lastenkodeissa työskentelee 35 henkilöä.
Kyseisten kolmen lastenkodin sulkemista yritettiin jo pari vuotta sitten, mutta tuolloin virkamiesten esitys kaatui lautakunnassa kuntalaisvastustukseen.
Palvelutuotantojohtaja Petri Virtasen mukaan tilanne on kahdessa vuodessa kärjistynyt, joten laitoshoidon karsiminen on jälleen esillä.
- Vuonna 2010 huostaan otettiin 51 lasta ja viime vuonna 84. Tämä on seurausta siitä, että kaupunki ei ole pystynyt ennaltaehkäisemään ongelmia. Tämän on nyt muututtava ja avohuollon resurseja kasvatettava. Ensinnäkin huostaanottojen määrä on saatava laskemaan, missä työssä avohuolto auttaa. Samalla perhesijoitusten määrää on nostettava ja laitossijoitusten määrää laskettava, siis tilanteissa, joissa ylipäänsä sijoittamiseen joudutaan. Perhesijoitusten ensisijaisuus on myös vuoden alussa muuttuneen lastensuojelulain peruslähtökohta, Virtanen toteaa.
Sijoitetuista lapsista 61 prosenttia on tällä hetkellä laitoksissa ja vain 39 prosenttia sijaisperheissä. Esimerkiksi Oulussa perhesijoitettuina on jo yli 80 prosenttia. Turun tavoite on ensi vuoden loppuun mennessä nostaa perhesijoitettujen määrä yli 50 prosenttiin.
- Sijaisperheistä on kilpailua. Jopa pääkaupunkiseudun kunnat kilpailevat Turun alueen sijaisperheistä. Turun peruspalvelulautakunta nosti sijaisperheille maksettavia korvauksia, mutta myös eri tukimuotojen määrää on lisättävä, Virtanen toteaa.
Hän uskoo, että sijaisperheitä kyllä saadaan, jos niitä vain halutaan.
Yksityistenkin palveluja tavoite vähentää
Turussa valtaosa laitossijoitetuista paikoista on hankittu yksityisiltä palveluntarjoajilta. Virtasen mukaan yksityisten ostojen määrää ei ole tarkoitus lisätä, vaikka omista lastenkodeista luovuttaisiinkin.
- Kautta linjan laitossijoitusta on vähennettävä. Käytännössä pelkästään tänä vuonna laitossijoitetuista nuorista 61 tulee täysi-ikäisiksi. Heistä suurin osa on yksityisten lastenkotien asiakkaina, joten ostopalvelut vähenevät, Virtanen kertoo.
Kokonaisuudessaan lastensuojelun rakenneuudistus tulee olemaan kuuma peruna. Vaikka asia on peruspalvelulautakunnan käsissä, otettiin asiaan kantaa myös Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina. Usea poliitikko kritisoi sitä, että virkamiehet esittelevät asiaa medialle jo ennen lautakunnan keskiviikkoista kokousta.
- Virkamiehet esittelevät, mutta poliitikot lopulta päättävät. Näin se menee, totesivat lastensuojelun uudistamistarpeista medialle tiistaina kertoneet sosiaali- ja terveystoimen virkamiehet.
Lastenkotien lakkauttamisuhka on lisäksi poikinut liikehdintää myös sosiaalisessa mediassa. Vireillä on mm. mielenosoituksia.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Minna
Ilmoita asiattomasta kommentistaMihin lastenkotien lapset sijoitetaan, kun sijaisperheitä ei ole olemassa? Pitäisikö avohuoltoa kehittää ensin ja purkaa laitosrakennelmaa pikkuhiljaa, kun avohuollon toimet purevat?
isä vailla lasta
Ilmoita asiattomasta kommentistaensin pitäisi vähentää sijoitusten tarvetta avopalveluilla, jolloin laitospaikosta ei olisi tarvetta. lisäksi jos sijaisperheille maksettaisiin asiallinen korvaus tehdystä työstä, niin aivan varmasti löytyisi halukkaita. tietojeni mukaan sijaisperhelle maksetaan 600 €/kk. minun lapseni on sijoitettu laitokseen (perhekoti), joka maksaa 200 €/vrk. aikamoinen ero
Inhimillisyys ennen kaikkea
Ilmoita asiattomasta kommentistaIlman paikkaa jäävät lapset voidaan tasapuolisesti sijoittaa virkamiesten ja poliitikkojen koteihin. He voivat nyt näyttää hienosti esimerkkiä kuntailaisille inhimillisestä lastensuojelusta ja talouskin paranee...
kallista on
Ilmoita asiattomasta kommentistaOikea suunta, laitoshoito on sikamaisen kallista. Surkuhupaisa esimerkki laitossijoituksen bisnesluonteesta on, että yksityiset hoitolaitoksen jahtaavat monen hoitajan voimin satojen kilometrien päästä lähes täysi-ikäisiä hoidokkejaan, hoitopäivät kun ovat niin tuottoisia ettei lypsävää lasta voi mummolaan päästää.
Laskutaitoinen porvari
Ilmoita asiattomasta kommentistaJärjen köyhyyttä ajaa alas kunnan omaa toimintaa, joka on todistetusti rutkasti halvempaa kuin ostopalvelu. Missä on virkamiesten laskutaito ?
Realismia on, ettei nykykorvaustasolla sijaisperheitä saada lisää. Vai ovatko arvon virkamiehetkin valmiita tekemään käytännössä palkatta töitä 24/7, enpä usko. Se 600/kk kun menee helposti jo lapsen/nuoren kuluihin.
Mamma
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä on täysin oikea suunta. Ei missään tapauksessa lisää lastenkotisijoitusten ostamista yksityisiltä, olivatpa nämä sitten kansainvälisten sijoitusyritysten ylläpitämiä laitoksia tai kotimaisten perhekotiyrittäjien ylläpitämiä laitoksia - bisnestä kaikki tyynni!
Huostaanottojen määrä saadaan laskemaan selvästi, kunhan ennaltaehkäisyyn panostetaan kunnolla. Se on inhimillistä ja taloudellisesti järkevää kaikkien muiden paitsi lapsilla rahaa tekevien yritysten omistajien kannalta. Huostaanoton tekemisen kynnys on tätä nykyä silmiinpistävän matala ja päätökset ovat monesti suorastaan laittomia. Kaiken lisäksi huostaanoton purkaminen on käytännössä osoittautunut äärettömän hankalaksi prosessiksi, vaikka sekä lapsi että vanhemmat sitä toivoisivat.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että lastensuojelulain mukaan huostaanotto on aivan viimeinen toimenpide lapsen hengen ja terveyden suojaamiseksi, sitä ennen tulee tarjota kattavasti ja monipuolisesti avohuollon tukitoimia ja ilman, että perhe sillä varjolla pakotetaan lastensuojelun asiakkaaksi panemalla ls-ilmoitus avun saamisen ehdoksi. Lisäksi huostaanotto tulisi lain mukaan purkaa heti, kun perheen tilanne on siinä määrin korjaantunut, että jälleenyhdistäminen on mahdollista.
Turku on oikealla tiellä, toivottavasti muut kunnat seuraavat esimerkkiä. Ulkopuolinen konsultti huostaanottojen purkamiseksi oli sekin hyvä idea.