Millainen on hyvä työpaikka?
Suomalaisyritykset ovat jälleen menestyneet Euroopan parhaiden työpaikkojen vertailussa. Työelämän tutkijan mukaan uusissa yrityksissä viihdytään usein vanhoja yrityksiä paremmin. Millainen on sinun mielestäsi hyvä työpaikka?
Viime yönä Berliinissä Euroopan parhaaksi työpaikaksi pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa valittiin suomalainen ohjelmistoyhtiö Futurice.
Voittaneen ohjelmistoyhtiö Futuricen työntekijät nauttivat lukuisista eduista aamusaunasta palkkapäiväpitsaan.
Futuricen menestyksen salaisuus ei kuitenkaan työntekijöiden mukaan ole eduissa vaan poikkeuksellisessa avoimuuden ilmapiirissä. Kaikki tieto yhtiön sisällä on avointa kaikille, jotka ovat siitä kiinnostuneita.
Lisäksi Futuricella ei ole perinteistä johtamisen kulttuuria, vaan johtajat näkevät itsensä enemmän valmentajina, jotka mahdollistavat henkilöstön työnteon.
- Ei ole erikseen luokkaa johtajat ja muut tai työnantaja versus työntekijä. Ollaan kaikki yhtä ja samaa porukkaa, sanoo Futuricen henkilöstöjohtaja Hanno Nevanlinna.
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Keskustele: Miten jääkiekon MM-kisat sujuivat?
Jääkiekiekon MM-kisat päättyvät tässä viikonvaihteessa Tukholmassa. Suomessa ottelutapahtumat ovat jo ohi. Tänä vuonna kisojen ympärillä ei kohuttu viime vuoden tapaan. Ei valitettu juurikaan lipunhinnoista eikä keskitytty televisioinnin tai radioinnin arvosteluun. Menikö kaikki siis hyvin?
Keskustele: Guzenina-Richardson ja Gustafsson ulos - mitä mieltä olet ministerikierrätyksestä?
SDP pudottaa kaksi ministeriään hallituksesta. Lisäksi salkkuja vaihdetaan hallituksen sisällä. Vastaavan tempun demarit tekivät 2005. Mitä hyvää ja huonoa näet "ministerikierrätyksessä"? Miten arvioit tämän ratkaisun onnistumista?
Keskustele: Ajatuksia Kalevan pariskunnan infon jälkeen?
140 päivää Jemenissä siepattuina olleet Atte ja Leila Kaleva tulivat ensimmäistä kertaa vapautumisensa jälkeen suomalaisten tiedotusvälineiden eteen. Jäikö sinulle vielä jotain kysyttävää?
Mitä haluat kysyä Jutta Urpilaiselta?
Ministerikierrätys on englanniksi korttipelitermi reshuffle. Lauantaina nähdään, miten vieraaksi saapuva SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sekoittaa pakan. Tentissä Jutta Urpilainen (sd.).
Keskustele: Kesäloma lähenee - voiko lapsen jättää yksin kotiin?
Monet päiväkodit ovat kesällä kuusi viikkoa kiinni, koulut kaksi ja puoli kuukautta. Vanhemmista harva voi lomailla yhtä kauan. Voiko reippaan alakoululaisen jättää yksin kotiin tai päiväksi kavereiden kanssa?
Keskustele: Onko saamelaisuudesta mitään hyötyä?
Kuka on saamelainen, kuka voi äänestää saamelaiskäräjien vaaleissa ja näin kantaa virallista saamelaisstatusta – siitä annetaan parin viikon sisään uusi lakiehdotus. Onko saamelaisuudesta oikeasti mitään hyötyä ja miksi saamelaisuudesta käydään niin kovaa keskustelua?
Keskustele: Mitä haluat tietää Jemenin panttivankidraamasta?
Jemenissä kidnapatun suomalaispariskunnan ja itävaltalaismiehen vapautumisesta on kohta viikko, mutta moni kysymys on yhä vailla vastausta. Millaiset olivat panttivankien olosuhteet ja maksettiinko heistä lunnaita?
Keskustele: Tuleeko energiatodistuksen uudistus tarpeeseen?
Rakennusten energiatodistus joutuu tehokkaampaan valvontaan ja todistus laajenee koskemaan myös vanhoja pientaloja. Uusi laki rakennusten energiatodistuksesta tulee voimaan 1.6.2013. Oliko vanha järjestelmä sekava tai epäluotettava? Ovatko todistuksen antajat päteviä? Onko uusi järjestelmä reilumpi tai vähemmän tulkinnanvarainen kuin edellinen?

Kommentoi aihetta
(15 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kivikkolainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki lähtee siitä että työpaikalla on töitä! Kaikki muu on vähemmän tärkeää, sillä jos suoritettavaa on liian vähän tai se hoituu vähemmälläkin väellä, alkavat vaikeudet. Työtehtävien tai tilausten ylitarjonta antaa positiivista energiaa ja saa johdonkin huolehtimaan työntekijöistään. Kaikki voivat periaatteessa silloin hyvin. Tämä kommentti koskee ns. pk ja yksityistä yrityssektoria. Kunnallisista, valtion tai suurten yritysten hyvinvointikulttuureista tulee mutkikkaampia koska niissä asenteet ja työteon motivaatio ei samalla tavalla kohdistu "firmalle". Taputtelua tarvitaan ehkäpä enemmän.
finiitto
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki työnantajat eivät ole motivoituneita huolehtimaan työntekijöistään. Olisikin. Liian motivoituneet on joskus antaneet sen signaalin, että vaikka tää porukka vähän tekee täysillä ja joustaa työajoissa, lomissa ja palkassakin, niin silti saadaan työt hoidettua. Eli työnantaja kiristää entisestään. Siinä ei auta palkan korottaminen kun henkiset ja fyysiset voimavarat loppuu.
onnellinen opettaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi maailman parhaalle työpaikalle tarvita aamusaunaa tai palkkapäiväpitsaa vaan nimenomaan avointa ilmapiiriä ja ajatusta, että olemme kaikki samanarvoisia! Tällainen on ainakin opettajahuone, jossa "juon itse kustantamani kahvin" ja nautin kollegoideni seurasta :). Ja kun rehtori on liikkeellä ajatuksella "olen yksi teistä" niin voisin kuvitella, että olen töissä ainakin lähes maailman parhaassa työpaikassa! ;)
Tee
Ilmoita asiattomasta kommentistaJohtajien asenne työntekijöihinsä on aika ratkaiseva, samoin työntekijöiden keskinäiset suhteet. Kun henki on hyvä, töihin on aina mukava tulla. Firma voi auttaa antamalla siistit ja viihtyisät työtilat. Ihmiset kuitenkin ratkaisevat.
Pois lähdössä
Ilmoita asiattomasta kommentistaAvoimuus ja luottamus. Keskusteleva ilmapiiri: voi sanoa mielipiteensä, saa olla eri mieltä ja väärässäkin. Uskalletaan ideoida eikä pelätä mitä muut sanovat ja mikä kaikki voi mennä pieleen. Johtaja on avainasemassa. Hyvä johtaja uskaltaa delegoida eikä pidä kaikkia naruja tiukasti omassa kourassa. Hyvä johtaja järjestää työntekijöille resurssit tehdä työt ja katsoo päältä että laiva menee oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja puuttuu asioihin ajoissa eikä yritä lakaista ongelmia maton alle. Meidän työpaikalta puuttuu nämä kaikki... =(
finiitto
Ilmoita asiattomasta kommentistaJatkan: kaikki kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Ongelmien esiin tuojaa ei tylytetä eroamaan, vaan otetaan asiat asioina eikä henkilökohtaisina loukkauksina tai arvosteluina. Arvostetaan työntekijää siinä että ongelma voi olla tosi, eikä vain ajatella että se nyt vaan haluaa kitistä.
Hope
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen itse aina peräänkuuluttanut avointa työilmapiiriä. Valitettavasti on paljon sellaisia työnantajan edustajia, jotka eivät ymmärrä sitä, että rakentavalla kritiikillä tavoitellaan yhteistä etua. Sen vuoksi työpaikoilla on paljon ihmisiä, jotka eivät uskalla tai enää välitä puhua mahdollisista korjausta vaativista asioista. Se nakertaa paljon työilmapiiriä.
Yrityksen menestyksen tae on hyvä ja alaisistaan VÄLITTÄVÄ johto, näin saadaan osaavia ja työhönsä innostuneita työntekijöitä. Ottakaa hyvä johtoportaan kouluttajat edes yksi tällainen koulutuspäivä ohjalmaan.
Pekka Perkele
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä työpaikka on sellainen jossa:
- Saa apua eikä kommentin että "Opastamisesi ei kuulu palkkaani"
- Palkka vastaa tehtyä työtä.
- Kun palkka ei vastannut ja on lähdössä niin hyvässä työpaikassa ei kuulu työnjohdon kommenttia että "Tästä voi tulla sulle jotain korvattavaa", eikä supista seläntakana että "et missään tällä alalla enään töitä tee".
Hei Tamperelainen nyrkkipaja: Fuck You!
Pitkän uran tehnyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaUsein puhutaan pomosta, että hän on niin "mukava", ja juuri tällaista pomoa kavahdan, sillä se ei sano mitään pomon taidoista. Asioihin puuttumaton pomo on todella huono pomo, pienessäkin tiimissä on oltava jämäkkä ja kohdeltava alaisia tasapuolisesti. Pomon tehtävänä on myös ohjata ja antaa työtehtäviä, liian usein alainen jää ihan tyhjän päälle. Turha sitten kerran vuodessa keskusteluissa puida mikä meni vikaan. Enemmän koulutusta vaan työsuhdeasioissa.
AP
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvällä työpaikalla voi pitää taukoa tai vaihtaa tehtävästä toiseen halutessaan ilman, että muut alkavat kyräilemään. Ajan tappamisen määrä pysyy kuitenkin kurissa, kun tehtävää on riittävästi ja jokaisella on oikeus reagoida, mikäli huomaa jotain tekemistä tai parannettavaa myös muualla kuin just siinä omassa lokerossaan.
veturi
Ilmoita asiattomasta kommentistaEihän työpaikan tarvitse ollakaan mikään unelmatyöpaikka, vaan riittää, että siellä saa tehdä rauhassa sitä työtä, johon on valittu. Jo tuo edellyttää, että henkilösuhteet ovat kohtuullisella mallillaan ja esimiehet kohtelevat alaisiaan asiallisesti ja tasapuolisesti. Mutta kun tuollaiseen työyhteisöön tulee esimiesasemaan narsisti, niin hyvin pian se entinen seesteisyys on mennyttä.
Asiaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaMeillä meni ihan tuloksellisesti loistavasti kunnes huomattiin, että työtekijät siinä ohessa viihtyivät liian hyvin keskenään. Alkoi uudenlainen koulutus. Koulutuksessa palattiin takaisin johonkin 50-luvulle. Ja, tämä on ihan totta.
au
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni hyvä työpaikka on sellainen jossa on tekemisen meininki. Se ei tahdo vaan onnistua, kun aina on niitä mätäpaiseita jotka kuorivat vain kerman päältä. Näin ainakin valtiolla josta onneksi olen jo päässyt ansaitulle eläkkeelle.
Ex-luotto
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvällä työpaikalla on henkilöstön edustus kunnossa. Henkilöstö tukee edustajiaan (työsuojelu, luottamusmiehet) ja arvostaa yhteistoimintaa joka kehittää työhyvinvointia ja johtamiskulttuuria. Luottamus ansaitaan työpaikan arjessa hyvällä toiminnalla, sitä ei voi saada automaattisesti esim. uusi toimitusjohtaja astuessaan taloon. Hyvä henkilöstöedustus luo avoimen keskustelun työpaikan johtoon ja vaikeatkin asiat saadaan hoidettua arvostavasti ja rauhallisesti. Hyvällä työpaikalla johdolla on oikea aito tahto saada väki viihtymään ja tuottamaan. Esimiehillä on valta ja vastuu tasapainossa.