Suora linja |

Millaisia kokemuksia sinulla on mielenterveysongelmista?

Mielenterveydestä puhuminen on monelle arka paikka. Miten apua saa, kun huomaa lähi- tai perhepiirissä jonkun käyttäytyvän omituisesti? Mitä pitäisi tehdä kun ihminen on itsetuhoinen, agressiivinen tai psykoottinen? Kysyin asiaa ylilääkäri Leena Turpeiselta.

Miehen varjokuva sivuprofiilista.
Kuva: Arja Lento / YLE

Auroran sairaalan psykiatrian päivystysyksikön ylilääkäri Leena Turpeinen painottaa, että apua varmasti saa. Jos henkilöllä on vakavia itsemurha-ajatuksia, psykoosioire tai uhka sen alkamisesta, vaikea masennus tai vakava elämänkriisi, johon liittyy psyykkisiä oireita. Riittää, että soittaa paikalliseen terveyskeskukseen tai -asemalle ja selvittää tapahtumien kulun.

Suomen mielenterveyslaki velvoittaa terveysviranomaisten tarkistamaan oireilevan potilaan kunnon ja tilanteen. Vakavissa tapauksissa tarvitaan ambulanssia, lääkärin kotikäyntiä tai poliisin virka-apua tilanteen mukaan. Usein riittää, että terveysasemalta kutsutaan potilas keskustelemaan elämäntilanteestaan ja jatkohoito suunnitellaan sen mukaan.

Esimerkiksi Auroran sairaalan psykiatrian päivystysyksikkö antaa helsinkiläisille välitöntä psykiatrista ensiapua ympärivuorokautisesti. Lähetettä ei kiireellisissä tapauksissa tarvita.

Millaisia kokemuksia sinulla on mielenterveyspalveluista? Oletko saanut apua sitä tarvitessasi?

Terveysneuvonta

Auroran sairaalan psykiatrian päivystysyksikkö

 

Kommentoi aihetta (40 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

  • Että oikein psykiatri

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Juuri noiden psykiatrien takia ei apuun hakeuduta. Psykiatria on lääketeollisuuden luoma pseudotiede, joka löytää pillerin vastaukseksi jokaiseen ongelmaan. Pahimmillaan potilaalta riistetään vapaus ja oma päätöksenteko.

    Todellista apua ei ole todellakaan saatavilla, tämän tietää jokainen joka on joskus "apua" saanut.

    • Eri mieltä

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Ei pidä paikkaansa. Apua on hyvin saatavilla, mutta henkilökemiat eivät aina kohtaa. Tällöin pitää hakea apua muualta ja tietynlaisesta sitkeydestä on avun hakemisessa hyötyä.

      Menetin aikanaan lapseni tapaturmassa ja tästä alkoi pohjattoman surun ja osin mielenterveysongelmienkin kierre jotka olivat olleet jo taustalla pitkään nuoruusiästä saakka. Sain kierteen katkaistua kun psykiatri ohjasi minut osaavalle psykoterapeutille. Mielenterveysongelmiakaan ei ole enää ollut, hoitoa jatkui noin 1.5 vuotta. Lääkitystä taisi olla noin vuoden.

      Ilman mielenterveyspalveluja maamme itsemurhatilatilastot eivät tule pienenemään. Melkein väittäisin, että lähes kaikille on joskus hyväksi käydä puhumassa terapeuteille tai psykologeille, siellä löytää itsestään ihan uusia puolia ja saa parhaimmillaan työkaluja mielenterveytensä hallintaan. Kaikki kun eivät niitä kotoa saa.

    • Pelko ja tietämättömyys

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Olen katsonut läheisen fyysisiin sairauksiin saamaa hoitoa, myötätuntoa ja tukea sekä itsekin antanut.

      Kun itse sitten uuvuin siihen, lamanaikana säästösyistä tehtyäni neljäntyöt ja se kaikki merkitsikin minulle, vahvalle ihmiselle elämänvoiman menetyksen. Olen saanut hetkenhoitoa, unohduksen kaikilta minulta saaneilta ja eläkkeen hoitokeinona eli yhteiskunnan heitteilejätön ...

      Kasvamme vaikeiden elämäntilanteiden kautta ja se edellyttää toisen ymmärtämistä ja tuksea sekä kykyä olla heikko ja vastavuoroisesti autettava ... Raukka / ainainen auttaja ei toimi ... Rohkeutta - olen selvinnyt henkistä tietä ja olen omavoimainen ... Itse olemme keskiössä ja rakastamaan itseämme!

    • LLV

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Parhaimmillaan lääke on apukeino, jonka avulla elämä saadaan vähän paremmaksi, jotta voitaisiin tehdä töitä oman elämän raiteilleen saamiseksi. Mutta jos lääkäri määrää esim. mielialalääkkeitä tai unilääkkeitä tutkimatta syitä oireiden takana, ei alkupäräinen ongelma katoa mihinkään. Minulle ainakin mielialalääkkeet ovat olleet pelastus, kun olen joutunut odottamaan pitkään terapiaan pääsyä ja jotenkin on pakko pysyä kasassa.

  • Orion

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Näissä läheisten arvioinissa on ongelmia. Tiedän muutaman omasta mielestäni ns. poikkeavasti käyttäytyvän henkilön. On diagnisoitukin.

    Kuka lähi-omainen voi ilmoitaa asiasta esim. lääkärikeskukseen? Tiedän tapauksen, että Äitini kodinhoidonapu ilmoitti siskostani, ja poliisien kanssa hänet vietiin sitten hoitoon. Hain itse hänet takaisin puolen vuoden kuluttua.

    Minulle vanhimpana veljenä ei edes ilmoitettu asiasta. Jouduin soittelemalla kyselemään eri paikoista, että onko siskoni siellä...

    Jotenkin epämääräisiä nämä ohjeistukset. Ymmärrän toki, että aiheettomia ilmoituksia ei saa tapahtua, mutta jos kyseessä on lähiomainen. Sairaalat antoivat kyllä tiedot asiallisesti, kun kyselin perään siskostani.

  • Vaimo

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Nyt olisi aika todellakin alkaa tehdä juttuja siitä, miten apua saa. Kun löysin mieheni kotoa psykoosissa, sain terveyskeskuksesta ajan 8 tunnin päähän (päivystysaika). Päivystyksessä (pe iltana) meille annettiin masennuslääkeresepti ja ohje soitaa maanantaina psykologille. Oli aika pitkä viikonloppu! Minulle tilanne oli täysin uusi enkä tiennyt mikä miestäni vaivaa - en myöskään ymmärtänyt miten vakava tilanne oli. Nyt olen jo viisaampi ja osaan vaatia miehelleni tarvittaessa hoitoa. Mielestäni TK-päivystyksellä on aika suuri rooli - kuka vastaa ja millä äänensävyllä! Kun sitten KAHDEN VIIKON päästä mieheni hoito alkoi psyk. plk:lla - oli hoito hyvää ja riittävää (avohoito). Tässä välissä vaan elin elämän pisimmät kaksi viikkoa. Joskus olen miettinyt mitä mieheni pelkotilat olisivatkaan voineet saada aikaiseksi...

  • Generalissue

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Vuosi vuodelta jonot ovat pidenneet vaikka ero on tietenkin pienempi akuuteissa tilanteissa. Varsinkin avoihoidon puolella lääkäreitä tai muuta henkilökuntaa ei kerta kaikkiaan ole riittävästi. Siinähän istut kotona 4-6 viikkoa viranomaisten hönkiessä niskaan jonka jälkeen joku sairaanhoitaja ehtii sanoa että "onpa kurjaa" lääkärin kirjottaessa reseptit. Uusi aika muutaman viikon päähän ja katsotaan toimivatko napit. Jos ei, sama toistetaan kunnes potilas joko paranee tai vetää itsensä hirteen.

    Taitoa kyllä on useimmilla lääkäreillä wanhan kaartin puoskareiden eläköityessä. Halua auttaa löytyy myös. Tekijöitä vaan ei ole.

    Paitsi rahalla, sillä saa lääkärin vaikka joka päivä.

  • Entinen yrittäjä

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Olen sairastanut vaikeaa masennusta kymmenen vuotta. Vuosituhannen vaihteessa toimin yrittäjänä ja onnettomuudesta johtuneen pitkän työkyvyttömyyden jälkiseurauksena tulleen työuupumuksen ansiosta yrityksen työt alkoivat kasautua. Viranomaiset eivät puuttuneet tilanteeseen mitenkään, kun vain kiltisti maksoin lankeavat lisäverot, koska en saanut asioitani hoidettua. Terveyskeskuslääkäri kirjoitteli viikon sairauslomia ja määräsi diapamia, mikä ei paljoa auttanut.

    Lopulta tilanne johti siihen, että oikeus langetti vuoden vankeustuomion hoitamattomien veroselvitysten vuoksi, vaikka velkaa en ollut kenellekään. Tuon jälkeen ymmärsin hakeutua yksityiselle mielenterveyspuolen lääkärille, jonka avustuksella elämä nyt on taas niissä uomissaan, mihin sen voi tuollaisen tuomion jälkeen saada. Yritys ja luottotiedot ovat tuon johdosta kyllä menneet, koska talousrikostuomio sulkee rahahanat aika tiukasti.

    Tuo opetti kyllä sen, että kukaan muu ei tule mielenterveysasioissa sinua auttamaan.

  • Heli

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Ongelma vaatii ulospäin suuntautumista. Täytyy tehdä töitä. Vuosien mittaan ongelma häviää. Usko Jumalaan pitää yllä elämän toivoa ja iloa.

  • Sad panda

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Olen pistänyt merkille, että juuri valmistuneet tai vielä opiskelemassa olevat terapeutit ja erikoishoitajat kohtelevat paljon inhimillisemmin kuin pitkään virassa olleet.

    Etenkin alaikäisten parissa työskentelevien alan "ammattilaisten" olen huomannut käyttävän valtaansa julmasti jos potilas on eri mieltä hoidosta ja sen tehokkuudesta. Alaikäisestä tehdään helposti pingispallo, jota lyödään suuntaan jos toiseenkin.

  • Kokemuksen rintaääni.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Vaikka itse olen jotenkuten pysynyt järjissäni, niin ongelma on erittän tuttu.

    Ystävissä on ollut ja on masentuneita jakomielisairaita suorastaan raivohulluja sairauden puhjettua yllättäen. Olen joutunut kamppailemaan niin henkisesti kuin ruumiillisesti olevien sairaiden kourissa ja mieletilassa olevien kanssa.

    Sanoisin niin jotta kaikki ymmärtäs näin, että kun ihminen menettää järjen hallinnan, niin hän on tilassa joika vastaa vähintään kolmepromillen humalaa

    siinämielessä selvinpäin, niin voitte tajuta miltä se tuntuu ja näyttää.

    Onneksi lääketeollisuus on senverran kehittynyt ,että heistä saadaan edes jotenkuten elämässään töpötteleviä kulkijoita.

  • äiti

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    "Suomessa saa olla niin hullu kuin haluaa", on minulle vastattu parikin kertaa, kun soittelin psykoottisesta teini-ikäisestä lapsestani. Jos sairas ei itse halua (tai ymmärrä) ottaa hoitoa vastaan, ei voi tehdä mitään. Raja pakkohoitoon lähettämisestä menee siinä, että on vaarallinen itselleen tai muille. Ja vaaraliisuus alkaa siitä kun on ase kädessä, itsemurhaa on jo yritetty tai pahoinpitely on jo tapahtunut.

  • Pelkkää retoriikkaa

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    "Riittää, että soittaa paikalliseen terveyskeskukseen tai -asemalle ja selvittää tapahtumien kulun. "

    Läheiseni sai kohtauksen, ystäviensä viedessä häntä sairaalaan, kysyttiin välittömästi, voisiko hän mennä yksityiselle. Ja koska hätä oli suuri, hän suostui. Kohtelu oli tylyä, eikä hän saanut minkäänlaista apua. Yksityisellä lääkäriasemalla tätä 500 euroa kuukaudessa tienaavaa sitten autettiin tuhannen euron edestä. Sukulainen maksoi. Fyysisissä sairauksissakin on julkisesta terveydenhoidosta vaikea saada edes lääkäriaikaa, mielenterveysongelmissa vielä ongelmallisempaa, kun potilas ei yleensä itse tiedosta tilaansa, ja itsemääräämisoikeus on niin loukkaamaton. Potilaat ovat monesti heitteillä. Sen verran on kokemusta, etten usko kauniisiin puheisiin hoidon toteutumisesta.

  • Laiton vapaudenriisto

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Myös toisinpäin voi käydä:terve suljetaan psykiatrin toimesta tahdonvastaiseen tarkkailuun väärän ilmiannon takia.Näissä tilanteissa Suomessa ei ole haluttu taata oikeusturvaa päinvastoin kuin useissa muissa maissa,joissa läsnä on oikeuslaitoksen edustaja."Tuomio" oli väärä eikä tarkkailussa todettu mitään mielenterveyshäiriötä (jollaista ei ennenkään ollut), mutta neljä vuorokautta suljetulla osastolla on terveelle kauhistus. Sellaisen kokemuksen jälkeen ei enää voi luottaa yhteiskuntamme oikeudenmukaisuuteen.Kuka tahansa saattaa joutua vastaavanlaisen häiriköinnin kohteeksi ja jos osaamaton psykiatriaan erikoistuva lääkäri vaatii tahdonvastaisen tarkkailun,ei kansalainen voi muuta kuin alistua.Kammottavaa.

  • Kun tietäis

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Ainakaan työpaikkalääkäriä ei kannata käyttää. Kerran sen virheen tein. Oli kaikenlaista ongelmaa työpaikalla, painostusta, eriarvoisuutta jne., mitkä aiheutti stressiä, unettomuutta, päihteiden liikakäyttöä stressin purkukeinona ja sen oheisseurauksena häiriökäyttäytymistä monella tapaa, myös vahingontekoja. Päihdekäytön loputtua lisää unettomuutta, ahdistusta, työn jälki heikkeni ja alkoi olla jo vaaraksi itselleen jne. Työterveyslääkäri ohjasi työpsykiatrille, jolla oli vain kaksi lääkettä: unilääke ja keskustelu henkilöstöpäällikön sekä esimiehen kanssa. Unilääke auttoi kyllä nukkumaan, mutta muutuin vain tokkuraiseksi ja välinpitämättömäksi. Keskusteluista oli se haitta että minut siirrettiin todella tylsään tehtävään, mikä ei motivoinut lainkaan, eikä minulla ollut niitä ominaisuuksia joita kunnialla selviäminen edellytti. Otin sitten loparit ja kortistossa sen jälkeen kärsitty. Stressi tosin loppui.

    • ex-ope

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Tampereen kaupungilla kävin työterveyspsykologilla työpaikan kaamean työilmapiirin takia, leimaannuin, työsuhde lopetettiin.

      Eipähän tarvi enää siinä kunnassa olla töissä kiusattavana, ei ikinä!

  • Apua?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Laila Turpeisen vastauksesta jo näkyy mikä on pielessä. Omainen saa apua, kuten Turpeinen vahvistaa, mutta potilas saa käytännössä "hoidokseen" kylmää lääkitystä, valvontaa ja kohtelua.

    Mt-laki mahdollistaa kohtuuttoman vallan käytön eikä potilaalla ole jätetty käytännössä mitään mahdollisuutta puolustautua häneen suunnattuja pakkotoimiakaan vastaan. Vai pitääkö joku alle kahdeksantoistavuotiaan pitämistä yli kaden kuukauden ajan eristettynä ja sänkyyn sidottuna jotenkin kohtuullisena?

    Arvatkaapa, mitä muuta "hoidossa" tapahtuu - ja tietenkin ihan lain puitteissa!

    1960-luvulla masennus oli harvinainen sairaus ja sitä pidettiin itsestään paranevana. Edistystä on tapahtunut. Nykyään masennukseen suhtaudutaan vakavasti ja sitä pidetään vaikeasti hoidettavana. Asiat voipi ynnäillä yhteen, laskeskella ja sanoa, että suurin hyötyjä tässä on lääketeollisuus.

    Vaan kysypä psykiatrilta paranemisen perään, niin saat jaksaaksesi nipun vakavia muistutuksia - säännöllisestä lääkityksestä!

  • nuori

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    minulla on ollut pakko-oireinen häiriö mutta lääke löydettiin ja kaikki katosi.

  • Turussa ei apua saa

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Minulla on diagnosoitu syömishäiriö, masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tapasin kuukausittain psykiatria Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön YTHS:n Turun toimipisteessä ja kävin kahdesti viikossa yksityisen psykiatrin luona Kelan tukemassa psykoterapiassa. Kun vointini äkisti huonontui niin että itsemurha ja jopa toisiin ihmisiin kohdistuva aggressio oli hiuskarvan päässä sain YTHS:n psykiatrilta ohjeen soittaa Turun mielenterveyspoliklinikan päivystykseen heti seuraavana aamuna, jotta tapaisin mielenterveyspolin psykiatrin ja minut otettaisiin kiireesti sisään osastolle.

    Aamulla kun soitin, mielenterveyspolilta vastasi kanslisti tms. joka oli vähättelevä ja töykeä. Hän itketti minua, tenttasi miksi soitan, mikä minua MUKA vaivaa, miksi minun pitäisi päästä hoitoon, niin kuin minä yrittäisin oikeudetta anastaa heidän apuaan. Minun piti puolustella hoidontarvettani vimmaisesti ennen kuin tämä ihminen suostui antamaan minulle ajan lääkärille. Tämä kohtelu tuli siis siitä

  • Turussa ei apua saa

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    huolimatta että selitin tilanteen, että oma lääkärini on sitä mieltä että minut on pikimmiten laitettava osastolle.

    Lääkärin tapaamisessa kerroin tapahtuneesta ja lääkäri sanoi että puhelimeen vastaajan TULEEKIN TOIMIA NÄIN ja – suora lainaus – ”kovistella soittajia” koska avun tarvitsijoita on niin paljon.

    Näin toimii Turun kaupungin mielenterveyspoliklinikka: potilas tarvitsee toisen lääkärin lähetteen, jotta saisi päivystävältä poliklinikalta ensiapua! Joten toisin kuin jutussa haastateltu Leena Turpeinen väittää, APUA EI TODELLAKAAN SAA KUN TARVITSEE. Mielenterveysongelmiin apua saadakseen sairastuneen pitää jaksaa taistella omasta oikeudestaan saada apua. Tähän taisteluun eivät masentuneen/psykoottisen/vakavasti sairaan voimat kovin usein riitä. Sitten ihmetellään jälkeenpäin traagisia seurauksia.

    • LLV

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Minulla on vastaavanlaisia kokemuksia. Yritin saada lääkärille ajan pitkän masennuksen takia, kun lopulta tajusin, että vaihtoehtoina olivat vain itsemurha tai hoitoon hakeutuminen. Ikeskelin erinäisille tahoille kunnes minulle pitkin hampain annettiin hoitajalle aika. Kohtelu oli todella tylyä, vaikka olin aivan hajalla. Onneksi hoitaja ymmärsi tilanteen vakavuuden ja sain ajan yleislääkärille, joka ymmärsi ahdistustani ja sain heti lääkemääräyksen.

      Sitten jouduinkin odottamaan PUOLITOISTA VUOTTA psykoterapiaan pääsyä. Tuo aika oli minulle jatkuvaa kamppailua pysyäkseni elossa. Ainoa asia, joka auttoi minua jaksamaan oli ajatus tulevasta psykoterapiasta ja avusta. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että kaksi ystävääni, joiden tilanne ei ollut läheskään yhtä vakava ja akuutti, pääsi lähes samantien hoitoon. Minun olisi ilmeisesti pitänyt kamppailla lujemmin oikeudestani päästä hoitoon, vaikka en pystynyt huolehtimaan edes päivittäisistä toimistani.

  • Anonymous

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Suurimmaksi epäkohdaksi nostaisin mielenterveyspuolen pateettisen hoidon ja tarkkailun. Tyyliin, oletetaan että sairas ihminen itse ilmoittaa ongelmistaan ja hakeutuu hoitoon. Itse koen, että on helpompi hakeutua fyysisestä vaivasta lääkärille kuin se että jos omassa pääässäsi asiat tai ajattelu ei mene ihan normaalia reittiä. Ei se että normaaliutta olekkaan, mutta mielenterveyspuolella aika usea tila, psykoosit, kovat pelkotilat, masennukset ja vastaavat sellaisia jolloin ei voida olettaa sairaan henkilön itse hakeutuvan välittömästi hoitoon. Kuten puhuttu on, eipä sinne nopeasti pääsisikään.

    Ihmettelen erityisesti mielenterveyspuolen lääkärien täydellistä irrottautumista potilaistaan ja varmistamisesta, että heillä on asiat kunnossa. Varsinkin kun suurinosa mielenterveysongelmien huonoista puolista vaikuttaa elämään kyllä sen lääkärinhuoneen tai potilashuoneen ulkopuolella.

    Jonkintason kevyt tarkkailu tai asioiden varmennus voisi olla paikallaan.

  • Luonto

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Työpaikalla nuorennusleikkauksia, jolloin alkoi työpaikkakiusaaminen ja savustaminen ulos.

    Lopputili ja uusia töitä ei löydy.

    Rahat ei riitä ruokaan.

    Masennus ja pillereitä määrätään popsittavaksi ruo`an puutteeseen.

    Ongelman ratkaisu:

    - Rehellinen lopputili ilman kiusaamista ja jos verinäytteet näyttää, että jotain sairauksia on tullut työperäisesti, niin se pitäisi työpaikan hoitaa ja korvata.

    - Kiusaamisesta ja työperäisestä sairastuttamisesta valtakunnanoikeudessa sakot työnantajalle.

  • ?

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Kertokaas ensinnäkin, että miten ihminen käyttäytyy, kun hän käyttäytyy omituisesti? Siihen omituiseen käytökseen voi olla järkevä syy, eikä mielenterveysongelmilla mitään tekemistä asian kanssa. Välillä tuntuu, että onkohan nämä ongelmat enimmäkseen lääketeollisuuden bisnestä, vähääkään aliarvioimatta todellisia mielensairauksia.

  • eletyt elämät itseltä pois

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    muista tämä älä anna ihmisillekään saati siiten tapahtumille sitä valtaa että elämiseltäsi vietäisiin arvo

    häpeän tunne on itsetuhoisaa koska luulet ansaitseesi paitsioon joutumisen samalla kun syyllinen pelattuaan sinut pois pelistä elää täysipainoista elämää ajattelmattakaan miten sinä voit. älä kuitenkaan kosta väkivallalla koska siitä on vain itsellesi vieläkin vaikeammat seuraukset ja pahuus tai epäonni tai olosuhteet jonka uhriksi olet joutunut ja jonka vuoksi syrjäytynytkin on voittanut suuresti

  • minä vain

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    minulla ois pieni miete kuinka sen toteuttaminen on käytänössä mahdollista on itse kullekin ratkaistavaksi, elämän vastaoinkäymiset saa ihmisen sulkeutuneeksi

    jos ei ole jo ollutkin, jollain tavalla ihmisen pitäisi voida kohdata itsensä ja huutaa

    ulos paineensa jollain tavalla keskustella itsensä kanssa mikä blokerauksen syynä on, olla vuorovaikuksessa itseensä, eikö sellaista paikkaa voi järjestää missä voi vaikka huutamalla keskustella itsensä kanssa. mikä muuten on itsetuhoisuutta no esimerkiksi että särkee itseltänsä jonkin itsellensä rakkaan esineen haavoittaa lähimmäisiänsä tai itseänsä kutsumalla itseänsä keltvottomaksi rutkaksi itseivassa jättää tekemättä jotain mikä olisi mahdollista nautintoakin tuntea kuten muillekin

  • Pekka

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Olen itse mielenterveyspotilas, ja psykiatrin päätelmä oli, että on vaikeaa nähdä asian hoitamista psykiatrisin keinoin. Ei psykoosinikaan vuosia sitten - ennen alkanutta uutta masennusta - parantunut niillä, vaan elämäntilanteen oikenemisella. Lääkkeet ovat vain tuki, yleensä niitä käytetään lääkitys kohdallaan, kaikki kohdallaan-vastuunpakoiluun.

  • ha ad hde

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    mielen terveys ....masennus ..häpeä..syyllisyys .pelko..olet hyljätty.toivottomuus sinun sairauttas ei oteta tosissaan..eristyneisyys.....ahdistus ..........olla heikko ..nyt en riitä..........syyllistäminen..että olet syyllinen ...tähän sinussa vallitsevaan tilaan..???? Nyt on aika..ei täydy SAAN--- EI täydy....SAAN! elää....siitä kiito s ihmisille ketkä tekee työtä työtä

    • kesä

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Tyttäreni sairastui lukion keväänä masennukseen. Olin yksinhuoltaja, aika oli todella raskasta.Mitään apua ei tullut mistään. Sairaalasta soitettiin monta kertaa, että hän yrittänyt itsemurhaa. Ihmettelen sitä kuinka helposti sieltä annataan kotilomaa? Tyttäreni oli täysin sekaisin ja yritti aina itsemurhaa ollessaan kotona? Olen itse hoitaja, kuvittellaan varmaan että kaikki on hyvin kotona ollessa. Ja sitten monet psyykelääkkeet lisäävät itsetuhoisuutta?

  • Hengissä

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Helsingissä tosiaan on parempi tilanne kuin muualla. Auroran psyk.päivystykseen voi vaikka itse kävellä, ja hoidontarve arvioidaan ammattimaisesti. Toisin on pikkupaikkakunnilla, joissa terveyskeskuksissa ei ole psykiatriaan erikoistuneita henkilöitä aina saatavilla, eikä lähetteitä haluta laittaa.

    Muutama vuosi sitten olin todella huonossa kunnossa, vaikea masennus oli muuttumassa psykoottiseksi. Kävin kahdesti maaseutupaikkakuntani päivystyksessä, jossa ensimmäinen lääkäri antoi reseptin rauhoittaviin ja pyysi, etten tappaisi itseäni; toisella kertaa, kun tilanne yhä paheni, sain toiselta lääkäriltä kehoituksen ryhdistyä ja harrastaa enemmän liikuntaa! Vasta kun osa-aikaisesti töitä tekevä masennushoitaja tuli vuoroon, kävi läpi päivystystapaukset ja soitti perääni (vointini oli yhä huonompi, aikaa oli mennyt päiviä), sain lähetteen psykiatriseen sairaalaan. Olin akuutin itsemurhavaaran takia suljetulla osastolla puoli vuotta. Se pelasti henkeni ja hoito oli hyvää.

    • Hengissä

      Ilmoita asiattomasta kommentista

      Voisin vielä jatkaa, että olen sairaalan jälkeen ollut avohoidossa, joka valitettavasti ei samaa tasoa. Terapeutit yleensa avollakin hyviä, mutta lääkäripuolella puutteita, heillä on varmaan liikaa potilaita, osalla tuntuu myös olevan ammattitaitopuutteita. Tosin lääkäreissä on suuria eroja. Pahinta on, että aikoja avolääkärilleen voi saada huonosti, eikä puhelinaikoina saa kiinni "lääkäri ei olekaan nyt paikalla"....

      Tämän takia julkisen avohoidon rinnalla olen joutunut tarvittaessa käymään myös yksityispuolen psykiatrilla. Sukulaiset auttavat lääkärimaksuissa, joka tietty stressaavaa.

      Erittäin hyviä kokemuksia minulla on sosiaalityön ja psykiatrisen hoitotyön yhteistiimistä. Sosiaalityöntekijä havaitsi taannoin vointini taas huonontuneen, ja koska heillä oli tämä tiimi, hän saattoi ottaa asian siellä esiin ja sitä kautta hankkia minulle psykiatrisen akuuttiryhmän tuen. Sen ansiosta vältin toisen psykoosin ja sairaalareissun.

  • ulkosuomalainen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    No, itse en ole ollut minkäänlaisena potilaana koskaan. Mutta jo aivan puhtaaksi vainoamiseksi yltyneen työpaikkakiusaamisen johdosta likellä oli. Vaan panin asumiseni ja tavarani lihoiksi, pakkasin autoni kattoon asti ja lähdin pysyvästi ulkomaille kauas pois. Lähdöstä on jo vuosia, eikä Suomeen tulla. Nyt on aika korjannut - yhdessä ulkomaisen vaimoni ja pienen lapsemme rakastavalla huolenpidolla - tilanteeni ja elämä enempi vaan hymyilee nykyään.

    Suosittelen jokaiselle vastaavassa tilanteessa olevalle, jolla saattaisi olla kykyjä sopeutua elämiseen pysyvästi ulkomaalaisena. Elämä on lyhyt vain ja onnellisiin hetkiin lienemme me kaikki oikeutetut.

  • diagnoosi 60.31

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Persoonallisuushäiriö diagnoosi saa jopa alan ammattilaiset hyppäämään takajaloilleen. Asenne; hankala, ei kannata hoitaa ja ei kuitenkaan mitään tehoa yms...itse allekirjoittaneena näin kokenut mt-hoitotahoilta useimmilta; poikkeuksia onneksi muutama.

  • VOI ööö.........

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    On niitä ongelmia. No, mielenterveydellisiä vai muuta:murhetta, väsymystä, hankaluutta itsekullakin - myös minulla.

    Kasautuvat hankaluudet pisti kyllä vetämään ei nyt "Viimeiseen korttiin", kuten laulaja viimeisessä albumissaan sanoittelee, mutta ammattiauttaja kai olisi nimennyt hengen kunnon burn outiksi.

    Pisti sitten siinä sivussa miettimään vieläkin hankalampia olosuhteita ja henkistä eväsreppua! Jos siellä ei ooooo, on parasta kääntyä ammattiavun puoleen.

    Jos lähistöllä on jokukin, joka osaa kertoa, että mikä sopii yhdelle ei aina sovi toiselle ja pelkät pillerit eivät kyllä yksin riitä, tarvitaan muutakin tukitoimenpiteitä kuten elämänsä hiljaista muuttamista - No, joo.

    Eniten poweria tuli siitä, että matkan varrelle oli sattunut henkilöitä, jotka olivat selvinneet vielä hankalammista tilanteista ja hoksas, että varotettu oli, mutten kuunnellut, ohjeitakin annettu kuten pitäis kuunnella itseään.

    HammasSÄRKY vie viimein nopsaan lääkärille: pitäisi samoin henkinen kipuilu.

  • kauhuissani

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Jouduin saattelemaan läheistä hoitoon, ylilääkäri ulkomaalainen ...

    Saatto jo itsessään oli aiheuttaa myös itselleni psykoosin koska meitä kohdeltiin niin huonosti, ammattitaidottomasti.Kun lopulta päästiin niin valheilla aloitettiin, sopimuksia ei pidetty eikä annettu kontrolloida tilannetta vaikka yritin apua tähän oikeusapuneuvonnan kautta.Potilasta ei kuunnella kunnolla ja olla hänen tukenaan ja turvanaan eikä selvitetä mistä sekavat puheet ja ajatukset saavat alkunsa, mikä olisi helpompaa jos heti ollaan kuulolla. Eli käsitellään "hulluna" ja kunnioitus puuttuu, hoito lähinnä lääkehoitoa jossa siinäkin yliannostelua kunnes huomautin.Ei ymmärretä pelkotilojen vakavuutta eikä jakseta antaa aikaa ymmärtää ja uskaltaa antaa mielensä heidän hoitoonsa.

  • Lucia

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Missä eroon lääkeriippuvuuksista?

    Ainakin puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä.

    Paljonko meillä on yhteensä erilaisia psyyke-lääkkeitä popsivia Suomessa nykyään?

    Moni haluaisi eroon pilleri-elämästä.

    A-klinikat eivät ole sopivia paikkoja lääkevierotukseen, eikä myöskään mielisairaalat.

    Puuttuvatko Suomesta kokonaan lääkevieroitukseen tarkoitetut paikat?

    Miksi?

    Koska tässä maassa eivät ihmiset saa muuta apua mielenterveyden ongelmiin, kuin lääkkeitä, niin kyllä tulisi tästä maasta löytyä myös paikat, joissa ihmiset voivat yrittää päästä eroon lääkkeistä.

    Kenen vastuulla tämä asia on?

Tuoreimmat aiheesta: Suora linja

Pääuutiset

Politiikka

Niinistö Obamalle: Vähätelty karhu on vaarallisempi kuin haavoittunut karhu

Video: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Hollannin pääministeri Mark Rutte keskustelevat vähän ennen valtionjohtajien perinteisen yhteiskuvan ottamista Haagin ydinturvallisuuskokouksessa.
Video

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä