Lappi |

Millaista on jääkarhun pesässä?

Manasse, Venus ja pian yhdeksänkuinen pentu asuvat Ranuan eläinpuiston tarkimmin vartioiduissa tiloissa. Pesissä on nykyaikaiset mukavuudet ilmastointia ja lattialämmitystä myöten, mutta myös betoniseinät, teräsluukut ja rautakalterit.

Kalteritango
Välimatka on nolla. Kuva: Hillevi Antikainen / Yle

Eläinpuiston petoeläinten päähoitaja Pertti Saarijärvi painaa seinässä olevan laitteen nappia. Huolellisesti suljettujen kaltereiden toisella puolen alkaa ulkoseinästä nousta luukku. Se on kaksinkertaista teräslevyä, jonka hydraulipaine alaspäin on 500 kg. Siitä ei tule omin avuin läpi edes jääkarhu, mutta mylvintä kuuluu.

Pentu näyttää mafiapomolta, kun se roikottaa porkkanaa suupielessään niin kuin sikaria.

- Pertti Saarijärvi eläintenhoitaja

Teräslevyn noustessa sen takaa ulkoaitauksesta vyöryy sisään 700 kg jääkarhua. Manassella on nälkä.

- Kun se syötyään menee taas ulos, tarkistan erikseen, että pesä on tyhjä. Käyn usein varmistamassa asian myös kattoluukusta ennen kuin avaan kalterit, Pertti Saarijärvi kertoo.

Sama huolellisuus pätee myös naapuripesään, jota asuttaa 300-kiloinen Venus kuuluisine pentuineen.

Leuhkat eväät

Jääkarhujen ruuat on laitettu valmiiksi laatikoihin kaltereiden taakse. Manassen annos on 20 kg, jonka se syö joka toinen päivä. Joka toinen on paastopäivä.

Kasvava nuoriso sen sijaan tarvitsee ruokaa päivittäin, samoin pentuaan tiukasti vahtiva Venus. Jääkarhujen ykkössuosikki on raaka sianliha, mutta hyvin litsahtelee leuoissa myös kokonainen lohi. Kasviksetkin kuuluuvat ruokavalioon, jota seurataan tarkoin ja muutetaan tarvittaessa.

- Pentu näyttää mafiapomolta, kun se roikottaa porkkanaa suupielessään niin kuin sikaria, Saarijärvi hyrähtää.

Kalteritangoa tassut tanassa

Pertti Saarijärvi on kiintynyt hoidokkeihinsa, mutta rajansa hän tietää.

- Jääkarhu on ehdottomasti meidän vaarallisin eläin. Se ei pelkää mitään eikä sitä voi lahjoa. Minutkin se näkee ruokana. Jos menisin ruskeakarhuaitaan, olisi 50-prosenttinen mahdollisuus päästä elävänä pois. Jääkarhun kanssa hengenlähtö olisi 120-prosenttinen, Saarijärvi sanoo.

Kalterien läpi on silti mukava jutella jääkarhuille. Saarijärven mukaan ne tunnistavat hänet hajun, mutta ennen kaikkea äänen perusteella.

- Kun yleisö huutelee niille aidalla, ne eivät ole moksiskaan, mutta kun itse huudan niille ja kävelen aitaa, ne seuraavat mukana.

Pesässä Venus nousee tassuilleen kaltereita vasten kahden ja puolen metrin korkeuteen. Pentu seuraa esimerkkiä.

Vaikka välimatkaa karhuihin on vain muutama sentti, tunnelma pesässä ei ole pelottava. Karhut ovat rauhallisia ja niin - ne kalterit. Niiden välistä Pertti Saarijärvi sipaisee pennun kuonoa.

Ainutkertainen nuolaisu

Pentu on lähes yhdeksänkuukautisena 55-kiloinen ja ison koiran kokoinen. Sillä on vielä maitohampaitakin, mutta miltään puudelilta se ei enää näytä. Siinä on pedon merkit, vaikka se suloinen onkin.

Niin suloinen, että kiusausta ei voi vastustaa. Pertti Saarijärvi antaa luvan.

- Hipaise kuonoa tai kokeile, nuolaiseeko se sormea, mutta varo.

Parin yrityksen jälkeen tiedän, miltä tuntuu jääkarhun nuolaisu. Sen sininen kieli jättää sormeen märän, lämpimän jäljen.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä