Millaista on jääkarhun pesässä?
Manasse, Venus ja pian yhdeksänkuinen pentu asuvat Ranuan eläinpuiston tarkimmin vartioiduissa tiloissa. Pesissä on nykyaikaiset mukavuudet ilmastointia ja lattialämmitystä myöten, mutta myös betoniseinät, teräsluukut ja rautakalterit.
Eläinpuiston petoeläinten päähoitaja Pertti Saarijärvi painaa seinässä olevan laitteen nappia. Huolellisesti suljettujen kaltereiden toisella puolen alkaa ulkoseinästä nousta luukku. Se on kaksinkertaista teräslevyä, jonka hydraulipaine alaspäin on 500 kg. Siitä ei tule omin avuin läpi edes jääkarhu, mutta mylvintä kuuluu.
Pentu näyttää mafiapomolta, kun se roikottaa porkkanaa suupielessään niin kuin sikaria.
Teräslevyn noustessa sen takaa ulkoaitauksesta vyöryy sisään 700 kg jääkarhua. Manassella on nälkä.
- Kun se syötyään menee taas ulos, tarkistan erikseen, että pesä on tyhjä. Käyn usein varmistamassa asian myös kattoluukusta ennen kuin avaan kalterit, Pertti Saarijärvi kertoo.
Sama huolellisuus pätee myös naapuripesään, jota asuttaa 300-kiloinen Venus kuuluisine pentuineen.
Leuhkat eväät
Jääkarhujen ruuat on laitettu valmiiksi laatikoihin kaltereiden taakse. Manassen annos on 20 kg, jonka se syö joka toinen päivä. Joka toinen on paastopäivä.
Kasvava nuoriso sen sijaan tarvitsee ruokaa päivittäin, samoin pentuaan tiukasti vahtiva Venus. Jääkarhujen ykkössuosikki on raaka sianliha, mutta hyvin litsahtelee leuoissa myös kokonainen lohi. Kasviksetkin kuuluuvat ruokavalioon, jota seurataan tarkoin ja muutetaan tarvittaessa.
- Pentu näyttää mafiapomolta, kun se roikottaa porkkanaa suupielessään niin kuin sikaria, Saarijärvi hyrähtää.
Kalteritangoa tassut tanassa
Pertti Saarijärvi on kiintynyt hoidokkeihinsa, mutta rajansa hän tietää.
- Jääkarhu on ehdottomasti meidän vaarallisin eläin. Se ei pelkää mitään eikä sitä voi lahjoa. Minutkin se näkee ruokana. Jos menisin ruskeakarhuaitaan, olisi 50-prosenttinen mahdollisuus päästä elävänä pois. Jääkarhun kanssa hengenlähtö olisi 120-prosenttinen, Saarijärvi sanoo.
Kalterien läpi on silti mukava jutella jääkarhuille. Saarijärven mukaan ne tunnistavat hänet hajun, mutta ennen kaikkea äänen perusteella.
- Kun yleisö huutelee niille aidalla, ne eivät ole moksiskaan, mutta kun itse huudan niille ja kävelen aitaa, ne seuraavat mukana.
Pesässä Venus nousee tassuilleen kaltereita vasten kahden ja puolen metrin korkeuteen. Pentu seuraa esimerkkiä.
Vaikka välimatkaa karhuihin on vain muutama sentti, tunnelma pesässä ei ole pelottava. Karhut ovat rauhallisia ja niin - ne kalterit. Niiden välistä Pertti Saarijärvi sipaisee pennun kuonoa.
Ainutkertainen nuolaisu
Pentu on lähes yhdeksänkuukautisena 55-kiloinen ja ison koiran kokoinen. Sillä on vielä maitohampaitakin, mutta miltään puudelilta se ei enää näytä. Siinä on pedon merkit, vaikka se suloinen onkin.
Niin suloinen, että kiusausta ei voi vastustaa. Pertti Saarijärvi antaa luvan.
- Hipaise kuonoa tai kokeile, nuolaiseeko se sormea, mutta varo.
Parin yrityksen jälkeen tiedän, miltä tuntuu jääkarhun nuolaisu. Sen sininen kieli jättää sormeen märän, lämpimän jäljen.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Lohi Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi
Keskustan rovaniemeläinen kansanedustaja Markus Lohi on valittu Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Lapin liiton valtuusto päätti luottamusmiesvalinnoista vuosille 2013-2016 kokouksessaan maanantaina.
Suurpetovahinkojen korvaamiseen tulossa lisärahaa
Suurpetojen aiheuttamien ennätyssuurten vahinkojen korvaamiseen on tulossa toivottua lisärahoitusta. Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen keskiviikkona sopiman lisäysesityksen on korvauksiin käytettävissä 7 miljoonaa euroa. Lisäksi vahinkojen ennaltaehkäisyyn voidaan käyttää enintään puoli miljoonaa euroa.
Kataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea viranomaisilta
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on verkostoituminen ja tiedon välittäminen kuin yksittäiset konttorit.
Sähköt katkesivat erheen vuoksi osassa Rovaniemeä
Sähkönjakelu keskeytyi tiistaina osassa Rovaniemeä viideksi minuutiksi inhimillisen erehdyksen vuoksi. Sähköt kävivät poikki 3240 asiakkaalta puolen päivän aikaan.
Mooses Mentula: Isän kanssa kahden
Mooses Mentula on kirjoittanut romaanin tärkeästä asiasta eli meidän jokaisen vastuusta jälkeläisistään ja heidän elämästään. Ristiriidat ja tyytymättömyys heijastuvat koko perheen elämään ja lapsella on vähiten eväitä ymmärtää koko asiaa. Lue Juha Pikkaraisen kirja-arvio.
Päätös: Sarivaara saa Israel Ruong -stipendin
Saamelainen korkeakoulu pitää päätöksensä ja myöntää Erika Sarivaaralle Israel Ruong -stipendin. Saamelaisjärjestöt ovat tuoneet voimakkaasti esille mielipiteitään siitä, saako Sarivaaralle myöntää stipendin vai ei.
Metsänistutus tuo monille töitä
Metsähallitus työllistää jälleen metsänistutuksiin satoja määräaikaista. Suurin osa töistä on Itä-Lapissa. Metsähallitus istuttaa Lapissa metsää noin 5000 hehtaaria.
Pelkosenniemi: ei fuusiolle
Pelkosenniemi ei hyväksy kaukolämpöliikelaitosten ja -yhtiöiden yhdistämistä Koillis-Lapin Sähkö -yhtiöön. Kunnanhallituksen mielestä fuusio on omistajien edun vastainen ja alentaa sähköyhtiön omistuksen arvoa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Täältä löytyy töitä Lapissa
Työttömyys on pahentunut edelleen Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan huhtikuussa Lapissa oli lähes 1200 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys vaihtelee rajusti Lapin kuntien välillä.
