Sekä yhteiskunnan tuki että omatoimisuuteen kannustaminen. Joko yhteiskunnan tuki tai omatoimisuuten kannustaminen, tämmöinen on mustavalkoista ajattelua; yhtä simsalabim-taikatemppua ei ole.

Yhteiskunnan, siis meidän, on huolehdittava siitä, että maksuttomia ohjattuja harrastusmahdollisuuksia on olemassa. Kunnat voivat antaa tilat tai kentät pikkurahalla käyttöön jne - kunta on olemassa vain kuntalaisia varten, se ei ole yritys, jonka tiloista pitäisi kerätä voittoa.

Sillä 50-luvun rimaa hipoen suoritetulla koulutuksella pääsi kuitenkin palkallisiin töihin ja työpaikka oli varma. Nykyisin vaikka kuinka kouluttautuisi, tarjolla on lähinnä vain pätkätyötä harjoittelijan palkalla ja vakituisillakin jatkuvat YT:t uhkaamassa toimeentuloa.

Syrjäytymistä (syrjäyttämistä) oli kyllä 50-luvullakin, siitä vain ei sillä nimellä puhuttu. Jopa perheitä asutettiin pommisuojissa. Yksinäisiä, lähinnä siis sodankäyneitä miehiä pitkään sen jälkeenkin.

Töitä todellakin sai kansakoulupohjalta, mitä kykeni tekemään. Tiedän vaan, kokemuksesta. On kokonaan toinen asia, tämä nykyinen syrjäytymisongelma verrattaessa sodasta aiheutuviin tilanteisiin, jotka, olosuhteet huomioiden ovat olleet erittäin ymmärrettäviä.

Peg on pitkälti oikeassa, nykyään aktiivisesti unohdetaan oma vastuu. Lyhyelläkin koulutuksella pääsee töihin, myös pätkätöitä pidempiin työsuhteisiin, kunhan on työhaluja ja halua vaihtaa maisemaa.

Ei pitkä koulutus ole tae työpaikasta, koulutuksen pituutta ja 'korkeutta' tärkeämpää on koulutuksen ala, laatu ja suunta. Ihan on turha itkeä, että on monta vuotta korkeakouluja käyty, jos on tullut opiskeltua alaa, jolle ei ole kysyntää. ei tämä asia ole mihinkään 1950-luvulta muuttunut periaatteiltaan. Aina on töitä aloilla, jonka palveluille on paljon kysyntää. Ongelma vain on siinä, että hoksaa valita oikean alan, eikä sitä itseään eniten miellyttävää, jos sille ei ole kysyntää. Ja jos valitsee väärin, niin parasta mennä peilin ääreen... miettimään alan tai paikan vaihtoa.

Niin ja näin 4.7.: Eipä 50-luvulla enää asuttu missään pommisuojissa, työttömyyttäkin oli, mutta työttömät laitettiin ns työttömyystöihin rakentamaan mm teitä, siltoja jne. Työn perään piti lähteä vaikka toiseen päähän Suomea ns siirtotyömaille, muutoin loppuivat ne pienetkin korvaukset. Vielä 50-luvulla kunna

Koulutus ei takaa työtä, työpaikka on itse hankittava, ei ollut 50-luvulla elinikäisiä työpaikkoja kovinkaan paljon. Silloin työskenneltiin niinkuin nytkin pitäisi, paljolti sesonkiluotoisissa työpaikoissa. Syntyseudullani työpaikat menivät kovin monella mm kesät tiilitehtaalla, talvet metsätöissä, siis tarjonnan mukaan niinkuin menee nykyäänkin. Esim asvalttimies ei kovin paljon töitä talviaikaan saa, pitää etsiä muuta työtä. Nimenomaan itse etsiä, eipä juuri töitä tarjoilla muille kuin ammattipolitikoille.

Lapsuuteni ei ollut köyhä mutta kun jotain esim uusi polkupyörä piti saada; isä patisti sahalleen töihin ja ansaitsemaan polkupyörärahat. Näin opiskeltiin arvostamaan raha

60-luvulla syntynyt kirjoittaja uskoo vielä, että töitä on jokaiselle halukkaalle. Ei ole tullut sitten seurattua tiedotusvälineitä, jotka jatkuvasti kertovat työpaikkojen lakkauttamisista - kymmeinä tuhansia työpaikkoja on kadonnut muutamassa vuodessa. Tervetuloa todellisuuteen sieltä vanhojen aikojen muisteloista.

Työelämä on myös raaempaa kuin aiemmin. Ne, jotka haluavat tehdä laadukasta työtä, särkyvät ja murtuvat siihen, että sekä julkisella että yksityisillä vaaditaan tekemään nopeasti laadutonta....

Tekemättömiä töitä on maalima pullollaan, kun vain valitsee oikean alan.

Kyse ei ole siitä, etteikö työtä olisi, ongelma on siinä, että ihmisten toiveet työstä eivät kohtaa olemassa olevan työn osalta. Uusia töitä tulee, entisiä loppuu, mutta jos jäädään odotteelemaan vain sitä ihannehommaa, niin saapa odottaa maailman tappiin...

Ei niitä töitä ennenkään tultu kotiin tyrkyttämään, kyllä ne piti aiemminkin itse etsiä - tämä tuntuu vain niin monelta unohtuvan. Aiemmin oli pakko lähteä työn perässä, nyt voi jäädä paikoilleen makoilemaan paljon helpommin yhteisvastuullisesti elätettäväksi - ja syyttää tilanteestaan muita. Ennen tämä ei ollut mahdollista. Eikä moraalisesti hyväksyttävääkään siinä määrin kuin nykyään. Että se siitä nykyajasta, ainoa mikä on isosti hukassa, on oma vastuu omasta toimeentulosta. Nykyisin odotetaan liikaa valmista, että joku muu tekis - tai ainakin tarjoaisi kunnollisen työpaikan.

Harrastuksia pitää tukea, koska ne mahdollistavat jokaisen lapsen taitojen kehittymisen. Sen lisäksi, että antavat lapselle hyvän elämän, harrastuksissa kehittyneet taidot ovat eduksi yhteiskunnalle - välttämättömiäkin, jos yhteiskuntaa halutaan kehittää kansainvälisen pärjäämisen suuntaan.

Harrastukset myös suojaavat lapsia ja nuoria monelta haitalliselta asialta.

Tosin ei ole varmaa halutaanko valtion enää olevan kansainvälisten vertailujen huipulla, ainakin koulutusten lakkauttamisen myötä pyritään aktiivisesti halpatyömaiden sarjaan kouluttamattomien työttömien pakkotyöllistämisen keinoin. Ja kun halpatöihin pakkotyöllistetyt nuoret perustavat perheitä, alkaa maa slummiutua ja saadaan kaikki ne suuriin tuloeroihin liittyvät haitat Suomeenkin. Se on nyt tehtyjen päätösten seuraus.

Olen täysin samaa mieltä.

Ala-asteelta, 80-luvulta, muistan lällätykset siitä, miten "ei teillä ole väritelevisiota, videota, mikroaaltouunia eikä tietokonetta. Teillä ei siis ole mitään." Noiden ihmeellisten asioiden puuttuminen johtui tosin siitä, että vanhempani "vanhan kansan ihmisinä" pitivät niitä turhina laitteina ja siksi jättivät ostamatta. Vaatteista en muista kuulleeni mitään mieliinpainuvaa lällätystä, mutta kyllä sekin silloin olisi osattu. Kirpputorilta ostetuista vaatteista olisi takuuvarmasti saanut kuulla, olihan jo sekin aika paha asia, että oli vain tavalliset farkut, eikä leviksiä.

Hyviä pointteja. Minustakin köyhyydestä puhuttaessa tulisi vertailua tehdä muihin maihin. Ja monissa oikeasti köyhissä maissa vierailtuani on tämä Suomen köyhyys keskustelu hieman "väkisin haetulta".

Suomessa kaikilla on mahdollisuus esim. koulutukseen. Kaikki saavat katon pään päälle ja ruokaa. Suomessa on liikaa valittajia.

On hyvä, että köyhyydestä keskustellaan. On väärin verrata suomalaisen lapsen köyhyyttä jonkun toisen maan köyhyyteen siinä mielessä, että vielä syvemmän köyhyyden olemassaolo poistaisi tarpeen korjata olosuhteita Suomessa. Jokaisen lapsen kokemus syntyy arjessa, ja arjen varassa muodostuu joko hyvä itsetunto tai kipeät kokemukset, joiden varassa on vaikea pärjätä aikuisena.

Kun kuntarajoja muutetaan ja terveydenhoitoa keskitetään, on vaara muodostua tilanteita, joissa myös lapset tulevat jäämään paitsi tarvitsemaansa terveydenhuoltoa sen ilmaisuudesta huolimatta. Jos vanhemmilla ei ole varaa yli kuntarajojen matkusteluun, vaihtoehdot ovat vähissä. Ikävää, että valtakunnantasoinen köyhäily on johtamassa terveydenhuollon saattamiseen viime vuosisadan alun tasolle.

Kummallista on sekin, että valtakunanllinen köyhäily nousee määrääväksi aina kun on terveydenhuollosta, koulutuksesta tai muusta kyse. Ulkomailla esiinnytään toisin.

näin on!

Puoliorvolle. Hyvä argumentti. Henkinen köyhyys on aineellista pahempi. Se, miten asiat näkee, on hyvin tärkeää. Jos ihminen näkee itsensä arvottomana ja avuttomana, hän toimii sen mukaan. Jos oivaltaa, että kyllä minä pärjään, niin jostain syystä elämä kantaa, ja ennemmin tai myöhemmin tulee havainneeksi, että se, mitä unelmoin, se tapahtui minulle. Sanoilla on voima. Jos aina vain surkuttelee itseään, niin surkeaksi jää.

Eikä harrastuksissa, eikä elokuvissa, eikä mäkkärissä jne..

Jokaisen täytyy paikkansa tietää ja tyytyä osaansa, mutta,,,

Miksiköhän toisilla vain on niin paljon enemmän kuin toisilla?

Muuten, perheen isän sairastuttua on elämisen kulut nousseet rajusti, ja äidin työttömyys myös vaikeuttaa tilannetta, mutta, eipä tukea saa vaikka nöyrtyy kerjäämään... Kauniisti, perusteilla "syrjäytyminen", yritimme saada harrastuksiin tukea,jotta lapsemme välillä saisivat mukavaa puuhaa, eipä saatu. uskoa ei tähän ns. lapsiperheiden tukemiseen meiltä enää löydy, ja kyllä se hevonkukkua onkin.

Nimimerkille "Niinpä".

On aivan oikein että tukea ei lasten harrastuksiin anneta. Ei voi olla niin että yhteiskunnan pitää maksaa kaikki lapseen kohdistuvat kulut. Tätä asiaa kannattaa harkita ennen kuin lapsia tähän maailmaan tekee, enemmän vastuullisuutta ihmisillä pitäisi olla.

Stigille: Kukaan ei tiedä elämäänsä eteenpäin. Voit tänään olla hyväpalkkaisessa työssä tai voimiesi tunnossa, mutta huomenna sinulla on irtisanomisilmoitus kädessä tai on sattunut tapaturma tai löytynyt sairaus, joka vie työkyvyn.

Työpaikkoja lakkautetaan jatkuvasti, niitä puuttuu sadoin tuhansin.

Sosiaaliturva on yhteinen vakuutus, jonka on tarkoitus tulla tasapuolisesti vastaan silloin, kun ketä tahansa kohtaa vastoinkäyminen.

Sosiaaliturvan varaan jäisi vähemmän ihmisiä, jos yritysmaailma tuntisi yhteiskuntavastuunsa ja jos julkisella puolella ei niin kiihkeästi pyrittäisi romuttamaan hyvinvointia.

Tulevaisuudessa sosiaaliturvaan tarvitaan yhä enemmän rahaa, koska säästösyistä lakkautettujen koulutusten takia yhä suuremmat määrät nuoria jäävät kouluttamattomiksi eivätkä saa ensimmäistäkään kunnollisesti palkattua työpaikkaansa. Suomi on luvattu halpatyövoiman maa, kun ammattisuojakin ollaan poistamassa. Köyhyys lisääntyy ja syvenee , sen myötä myös lapsien köyhyys.

Mitä sillä sitten saavutettaisiin, jos kysyttäisiin miksi nainen ei ennakoinut tulevaa työttömyyttään tullessaan raskaaksi? Eikä lapsen isäkään. Nykyisin keskusteluissa joudutaan tavattoman usein sellaiselle alueelle, josta esimerkiksi 1990- luvulla ei kukaan oikeastaan hiiskunutkaan, aikana jolloin jopa työmarkkinatuella pystyi vielä elämään "ihmisiksi". Keskusteluihin on ilmaantunut elementtejä, jotka koskevat olemassaolon oikeutta, sekä ihmisen henkisiä ja fyysisiä kykyjä. Niitä arvostellaan jo kerkeästi ja työn löytämisen vaikeus mielletään henkilön omaksi syyksi ja kyvyttömyydeksi. Tehtaiden lopettamisen seurauksena työttömiksi jääneet ovat monien mielipiteiden mukaan itse kohtaloonsa syyllisiä. Tulojen pudotessa 20%:iin entisistä palkkatuloista, pitäisi kieltäytyä kohta niistäkin, jotteivat "raskaan työn raatajat" joutuisi heidän elantoaan kustantamaan. Tämä lienee sitä, kun ihmiset tavoittelevat suuria tuloja mitään keinoja kaihtamatta ja omakaan työ ei enää ole varma asia.

Kyllä hieman henkisiä resursseja, älyllistä uteliaisuutta ja kykyä seurata niin elämää ympärillään kuin tiedotusvälineitäkin puuttuu silloinkin, jos ensimmäisenä olettaa, että köyhä on aina ihminen, jolta puuttuu uutteruutta ja muita ominaisuuksia ja joka tekee muuten vaan lapsia ajattelemattomuuttaan.

Köyhyyden aiheuttaa kunnollisesti palkattujen työpaikkojen puute. Työnantajilla on myös monenlaista ennakkoasennetta, milloin ei palkata ulkonäön, ulkomaihin viittaavaan sukunimen tai lyhyen työttömyyden takia, myös varusmiespalveluksesta vapautus on joidenkin työnantajien mielestä este työllistää, vaikka vamma ei kyseisessä työssä haittaisikaan.

Sairaus ja vammautuminen vie työkyvyn ja aiheuttaa suuret terveydenhoitomenot - myös lapsiperheissä. STM aikoo kurittaa näitä perheitä lisää korottamalla kelakuljetusten kattoa reippaalla kädellä. Lääkekatto on jo romutettu. Siten syvemmälle köyhyyteen sysätään lapsiperheitäkin.

Isäni sanoi että he sodan jälkeen syntyneet eivät ymmärrä nykyajan ihmisten ongelmia. Hän pääsi peruskoulusta töihin ja ilman lomautuksia ja irtisanomisia työskenteli eläkeikään. Ei onnistu nykyään.

Hankin korkeakoulutuksen jonka piti taata työtä kun eläköitymiset alkavat. Kävikin niin että eläköityneiden tilalle ei hankittu tekijöitä. Jos joku palkataan niin suhteilla. Ei silti, onnellinen olen ollut siinä liukuhihnatyössä mitä jouduin tekemään, mutta sitä työtä siirretään koko ajan halpatyömaihin. "Kiva" huomata että syyttävät sormet ovat jo valmiina odottamassa jos itse joudun joskus siihen tilanteeseen että kenkää tulee. "Mitäs teit lapsia kun työpaikka ei ole varma" ym. puutaheinää. Syyllistämällä voi unohtaa että jokainen voi joutua turvautumaan yhteiskunnan apuun.

Ainakin minä maksan mieluummin veroa ehkäisemään lasten köyhyyden mukana tulevia vakavia sosiaalisia ongelmia kuin rikkaiden verohelpotuksia tai Eurooppatukia.