Luonto |

"Minä menin ihan sekaisin!" – Poropuiston yrittäjä iloitsee Hossan kansallispuistosta

Hossan kansallispuistostatus on lottovoitto alueen matkailuyrittäjille. Poropuiston yrittäjä odottaa kävijämäärän kaksinkertaistuvan, koska niin on käynyt edellisissä statuksen saaneissa kohteissa.

Hossajärvi
Hossajärvi iltaruskossa. Arkistokuva. Kuva: Antti Kettumäki / Yle

Hossan nimeäminen kansallispuistoksi tuo Kainuulle kauan kaivattua näkyvyyttä.

– Minä menin ihan sekaisin! Oli muuten hieno uutinen, voi jestas!, iloitsee Hossan Poropuiston yrittäjä Raili Karvonen kuultuaan Hossan kansallispuistostatuksen varmistumisesta.

Tärkeintä yrittäjän mielestä kansallispuistopäätöksessä on, että Hossan luonto säästyy. Aikaisemmat Metsähallituksen hakkuuaikeet ovat aiheuttaneet suurta huolta Hossassa.

– Asiakasmäärä tulee tuplaantumaan, ainakin muualla on tapahtunut niin. Poropuistolle on tärkeintä pitää tuotteensa hyvänä. Kansallispuiston statuksen saaminen merkitsee paljon ulkomaalaisten asiakkaiden hankinnassa.

Vaikutusta koko alueen talouteen

Lomalta tavoitettu Suomussalmen kunnanjohtaja Asta Tolonen sanoo, että kansallispuistostatuksella on suuri merkitys sekä Suomussalmelle että koko Kainuulle.

– Erityisen iloisia olemme siitä, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi perustettava kansallispuisto on Hossa. Kansallispuiston merkitys Kainuun aluetaloudelle ja kansainvälisen luontomatkailun kehittämiselle sekä paikalliselle yritystoiminnalle on erittäin tärkeä.

Tolonen kiittelee kaikkia, jotka ovat olleet vaikuttamassa Hossan valintaan.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä