Vaaliuutiset |

Ministeriö varautuu vihapuheisiin valtuustoissa

Oikeusministeriö alkaa kouluttaa kunnanvaltuustojen puheenjohtajia mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Yhtenä syynä koulutustarpeeseen on perussuomalaisten rynnistys valtuustoihin. Puheenjohtaja Timo Soini varoittaa mustamaalaamasta puoluetta turhaan.

Soinin mukaan ihmisten demonisointia pitää varoa huolellisesti. Soini huomauttaa lain määrittävän sen, millaisia puheita saa pitää ja että kiihotus kansanryhmää vastaan on kielletty ja rangaistava teko. Hän sanoo myös, että maahanmuuton ongelmista pitää pystyä puhumaan realistisesti ja todenmukaisesti.

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan nyt aloitettavan kaltaista koulutusta on toivottu jo pitkään. Brax sanoo, ettei kyse ole välttämättä vain ja ainoastaan perussuomalaisten joistakin ehdokkaista tai nyt jo valituista vaan maahanmuuttovastaisuutta on monissa muissakin puolueissa.

Oikeusministerin mukaan maahanmuuttajavastaisuus on ajankohtaisin ongelma, mutta valtuustojen puheenjohtajat koulutetaan sensuroimaan kaikkia vähemmistöjä parjaavat puheet.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä