Ministeriryhmä pohtii Kouvolan hovioikeuden paikkaa
Oikeusministeri siirtäisi hovioikeuden Kuopioon. Myös Kouvolan vaihtoehto on kerännyt tukea.
Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä käsittelee keskiviikkona jälleen hallinto-ja hovioikeusuudistusta. Asiasta keskusteltiin työryhmässä myös viime viikolla. Silloin aika ei ollut vielä kypsä päätökselle, vaikka Kouvolan vaihtoehto saikin ymmärrystä.
Iltapäivällä kahdeksan ministerin ryhmä pohtii oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) esitystä, jonka mukaan Kouvolan hovi- ja hallinto-oikeudet siirrettäisiin Kuopioon.
Muun muassa Kouvolan ja Lahden kaupungit ovat vastustaneet hovioikeuden siirtämistä Kuopioon. Myös ministerityöryhmään kuuluva elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) on liputtanut Kouvolan puolesta.
Jos ministerityöryhmä tekee asiasta tänään esityksen, niin se menee seuraavaksi hallituksen käsittelyyn.
Kouvolan hovioikeudessa työskentelee runsaat 50 työntekijää. Valtaosa työntekijöistä ei halua muuttaa töihin Kuopioon.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Kotkassa tytön vienyt virta liian voimakas ammattipelastajallekin
Voimakas virtaus Kymijoen Langinkosken haarassa Kotkassa on aiheuttanut onnettomuuksia ennenkin. Metsähallitus aikoo tutkia sunnuntaisen onnettomuuspaikan.
Kotkan lapsikaappaustapaus hovioikeuteen
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomitsema kotkalaismies jätti valituksen määräajassa. Mies ilmoitti jo aiemmin olevansa tyytymätön runsaan kolmen vuoden vankeustuomioon.
Ajokoulutusrata Iittiin tulisi tarpeeseen
Hanketta ajavien mielestä raskaan liikenteen kuljettajilta puuttuu ympärivuotinen suorituspaikka Etelä-Suomesta.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Eerola jatkaa SDP:n moittimista
Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola jatkaa puolueensa puheenjohtajan Timo Soinin aloittamaa Sosiaalidemokraattien kritisointia. Sekä Soini että Eerola sanovat SDP:n unohtaneen työväestön.
Porin Etelärantaan uusi laivaravintola kesäksi - ota kantaa
Porin Etelärantaan on tulossa kesäksi uusi 250 asiakaspaikan laivaravintola. Laiva sijoittuu entisen Lautan paikalle. Sijoituslupaa laivalla ei vielä ole, vaikka vuokrasopimus Porin kaupungin kanssa on tehtynä.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
