Minulla oli suhde
Näitä asioita ei yleensä julkisuuteen huudella, mutta tarinan naikkonen teki aikamoiset temput.
Hänen nimensä on Joanna. Hän on 25-vuotias ja asustaa Yhdysvalloissa. Kaikki alkoi siitä, kun eräänä alkukesän päivänä sähköpostilaatikossa kilahti.
Sinne oli saapunut sähköposti nimimerkiltä Sexy-Joanna. Postissa hän kertoi kuinka etsivänsä elämäänsä rakkautta ja hellyyttä.
Edes netin kielenkäännösohjelma ei kyennyt nitistämään Joannan kaihoisaa sanomaa:
”Mikä merkitsee minulle eniten on sydän, rakkaus, onni. Minä halua löytää sinun kosketus ja tosi rakkaus. Toivottavasti sinä ajatella samoin.
Minä voisin tulla sinun luokse, jos vain uskoa minun rakkaus?”Minä halua löytää sinun kosketus ja tosi rakkaus. Toivottavasti sinä ajatella samoin.
Mitä voisin noin herkkien
rivien jäljiltä ajatella. Mä olin myyty mies. Naksautin sormet ja naputtelin:
”Dear Joanna…. I was flattered that you pick me…” Kyselin häneltä, miten
maailman ihmisistä hän oli ajatellut juuri minua? Mikä on suonut minulle tämän
kunnian olla hänen mahdollisen rakkautensa kohde?
Sitten läheteltiin muutamia viestejä. Joanna kirjoitti minun olevan niin mukava mies, että hän lähetti kuvan itsestään.
Kuvan tyttö oli nätti naamaltaan, kai. Kasvoja koristivat peilaavat aurinkolasit ja jonkun sortin baseball-lippis. Paljoakaan ei naamasta kyllä näkynyt, koska ryntäät oli aika hyvin tuotu siihen etualalle. Näytti itse asiassa vähän siltä, että isohkojen tissien välistä pilkisti nenä ja aurinkolasit.
Kiitin kohteliaasti kuvasta ja lähetin Joannalle kuvan itsestäni. Tuossa kuvassa olin noin 7-vuotias ja ihoni oli rokonarpinen, koska kuvanottohetkellä olin vesirokon kourissa.
Panokset kasvoivat. Joanna kirjoitti lentävänsä Suomeen huomenna. Hän oli hommannut liput ja kaikkea, mutta usko tai älä, kotimatkalla hänet oli ryöstetty. Siinä meni rahat, lentoliput ja kaikki. Joanna toivoi kuitenkin tapaavansa minut, joten hän voisi lentää Suomeen joka tapauksessa. Ryöstäjien matkassa meni kuitenkin kaikki hänen rahansa. Joanna toivoi minun maksavan hänen lentonsa, á 700 euroa.
Sain myös hyvin seikkaperäiset ohjeet rahojen siirtoon ulkomaiselle pankkitilille. Rahojen siirrossa on kuulemma erityisen tärkeää, että rahojen siirtonumerot tulee kirjattua oikeisiin sarakkeisiin.
Kirjoitin, että voisin varata itse hänen lentonsa. Ryöstöstä järkyttyneen naisihmisen ei siis tarvitse nähdä asian eteen vaivaa. Kerroin, että tarvitsisin vain hänen tarkat henkilötietonsa.
Sen jälkeen orastava rakkauden liekki lopahti. Joanna vaikeni.
Raha ei vaihtanut omistajaa. Isotissi-Joanna ei lentänyt Suomeen.
Jotkut oikeasti menevät tällaiseen vipuun.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Helluntaina heilastellaan ja pojastetaan
Helluntaihin liittyy paljon odotuksia, sillä kevät on kukkeimmillaan ja pyhäpäivänä riittää aikaa. Jos ei heilaa helluntaina, niin myöhemminkin on aikaa, lohduttaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Stadt Bern on Lahden perinnepelakuu
Punaisia pelargonioita istutetaan aina kesäisin Lahden kaupungintalon puistoon. Stadt Bern -lajikkeen punainen väri sointuu kaupungin vaakunan väreihin. Kukka kestää myös hyvin sateita.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.