Mira Suhonen hyppää Lontoon koneeseen
Ensimmäisten Lontoon olympialaisiin lähtijöiden joukossa on ilmapistooliampuja Mira Suhonen Alavudelta. Kuortaneen Kuntoa edustava, 27-vuotias urheilija lähtee jo toisiin olympialaisiinsa.
Mira Suhonen on tiennyt olympiapaikastaan jo viime vuoden joulukuusta lähtien. Vuonna 2010 Mira sijoittui Münchenin MM-kisoissa viidenneksi ja varmisti lajiin olympiapaikan Suomen naisille. Edustuspaikan varmistuminen kuukausia ennen olympialaisia on tuonut rentoutta harjoituksiin.
- Kyllä se helpotti. Kun sain tiedon edustuspaikasta ajoissa, olen pystynyt harjoittelemaan itseäni säästellen. Ei tarvinnut olla heti alkukaudesta täydessä iskussa.
Vuoden 2008 Pekingin olympialaisissa Mira selvisi viimeisenä kahdeksan finalistin joukkoon. Finaalissa loppusijoitukseksi tuli seitsemäs sija.
- Nyt jännittää ehkä enemmän kuin Pekingiin lähtiessä. Toisaalta mediahälyyn on jo tottunut.
"Tuttuja naamoja vastassa"
Mira arvioi Lontoon tason olevan ilmapistooliammunnassa Pekingiä korkeammalla.
- Sen näkee sitten kisapäivänä, millainen on oma ja kilpailijoiden kunto. Kovimmat haastajat tulevat Itä-Euroopasta. Tuttuja naamojahan he ovat maailmancupin kilpailuista ja EM-kisoista. Heidän kanssaan olen kiertänyt kilpailuja niin kauan kuin olen Suomea edustanut maajoukkueessa.
Isänsä Seppo Nevansuun valmentama Mira Suhonen on harjoitellut viimeiset viikot kotimaisemissa Kuortaneella. Ranne on vähän vihoitellut. Ampuja on tottunut sietämään kipua.
- Ei se pahasti ammuntaa vaivaa. Kaikki menee hyvin, jos vain pystyy ampumaan rennosti. Onneksi tässä on vielä aikaa kisapäivään.
Mira lentää Lontooseen siis reilun viikon ennen h-hetkeä. Naisten ilmapistooli ammutaan sunnuntaina 29. heinäkuuta.
- Viikon ajan käyn Lontoossa radalla lähes joka aamu kisa-aikataulun mukaisesti ja totutan itseäni siihen rytmiin, että radalla seisotaan aamulla kello 9.
Kohti olympialaisia yritystä perustaen
Mira Suhonen on valmistautunut olympialaisiin tänä vuonna rinta rinnan oman yrityksen perustamisen ohella.
- Onneksi urheiluapuraha on mahdollistanut keskittymisen olympialaisiin. Tämän jälkeen täytyy puskea entistä enemmän töitä ompelimossa.
Mira perusti Alavudelle ompelimo Rock Nymphon viime lokakuussa. Miralla on oma mallisto, ja hän valmistaa pääasiassa rock-henkisiä vaatteita.
- Mutta kyllä kukkamekonkin saa kyllä tilauksesta. Ei asiakkaita parane pois käännyttää!
Pukuompelun lomassa Mira myös korjaa vaatteita sekä tuo maahan vaatteita, kenkiä ja koruja.
Kohti Rioa
Kävi Lontoossa miten tahansa Mira uskoo urheilu-uransa jatkuvan ainakin Rio de Janeiron vuoden 2016 olympialaisiin saakka.
- Eiköhän Riossa nähdä, hän heittää.
Mira Suhonen toimii Lontoon olympialaisten aikana Yle Urheilun blogistina. Ensimmäinen blogikirjoitus on jo julkaistu pohojanmaan murteella.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
Pitkämäki kiskaisi hirmutuloksen Shanghaissa
Tero Pitkämäki loisti yleisurheilun Timanttiliigan keihäskilpailussa Shanghaissa. Pitkämäki heitti maailmantilaston ykköseksi 87,60 metrin kiskaisullaan.
Euroviisuvoittajat kautta aikojen - muistatko vielä nämä?
Eurovision laulukilpailuun on osallistunut yli tuhat kappaletta lähes 60 vuoden aikana. Voitokkaimpia maita ovat olleet Irlanti, Luxemburg, Ranska, Ruotsi ja Britannia. Katso ja kuuntele kaikki viisuvoittajat vuosilta 1956 - 2012.
Suomen euroviisuklubilaiset glitterit kimaltaen finaaliin
Euroviisut huipentuvat lauantai-illan finaaliin, jossa myös Suomi on mukana. Euroviisuklubi OGAE Finlandin fanit näkyvät ja kuuluvat Malmössä viimeiseen asti. Suomalaisfanit uskovat Krista Siegfriedsin voitonmahdollisuuksiin.
Mansikoiden kasvattaminen vaatii ahkeran ahertajan
Ensimmäisiä kotimaisia mansikoita on jo saatavilla. Kasvihuonekasvatetut mansikat kypsyvät parhaillaan, avomaan mansikkaa saa vielä odottaa. Kasvihuonemansikka tarvitsee kasvaakseen ahkeran hoitajan ja oikeat olosuhteet.
