Savo |

Missihymyt tuunattiin kuntoon Kuopiossa

Miss Suomi 2010 -loppukilpailijat viettivät torstaina Kuopiossa kauneudenhoitopäivää. Missiehdokkaat valmistelivat puolentoista viikon kuluttua pidettävän finaalin kisahymyään valkaisuttamalla hampaansa kuopiolaisella hammasklinikalla.

Missifinalisti hampaiden valkaisussa.
Kuva: YLE / Toni Pitkänen

Lisäksi loppukilpailuun selviytyneet saivat päivän aikana meikkikoulutusta.

Loppukilpailuun osallistuville tytöille Kuopion-päivä oli tavallista rennompi välipäivä, sillä se ei sisältänyt julkisia esiintymisiä. Kuopio valikoitui kaudeudenhoitopäivän paikkakunnaksi, koska valkaisun järjestävä Kuopion Hammasklinikka on Miss Suomi -kilpailujen yhteistyöyritys.

Kymmenen finalistin kokoonpanossa on tapahtunut muutos, koska Oona Kare on jättäytynyt kilpailusta pois. Poisjäänti johtuu julki tulleesta Kareen viimetalvisesta myymälävarkaudesta. Kareen tilalle loppukilpailuun on nostettu helsinkiläinen Minna Nikkilä.

Varsinainen finaalikiertue on alkanut loppiaisena ja päättyy pari päivää ennen finaalia, 15. tammikuuta. Miss Suomi valitaan nyt toista kertaa yleisöäänestyksellä, joka alkaa perjantaina 9. tammikuuta. Tuomaristo valitsee perintöprinsessat. Loppukilpailu järjestetään Helsingissä 17. tammikuuta.

Miss Suomi -kilpailun järjestäjänä toimii Finnartist, joka on järjestänyt Miss Suomi -kisat vuodesta 1962 lähtien.

Lähteet:
YLE Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä