Suora linja |

Mitä jos jokamiehenoikeutta ei olisi?

Metsissä kasvaa vuosittain noin 500 miljoonaa kiloa marjoja, josta vain pieni osa tulee poimituksi. Jokamiehenoikeuksien ja lainsäädännön lähtökohta on, että marjoja saa poimia kuka tahansa, mistä tahansa ja miten paljon tahansa. Silti, joka vuosi marja-aikaan käydään kiistelyä siitä, tuliko joku toisen tontille ja veikö mukanaan liikaa metsän satoa.

Ämpärit täynnä mustikoita.
Päivän aurinkoiset mustikat Pihtiputaalta. Kuva: Alpo-Petteri Kokkonen, PIhtipudas

Marjastus tai sienestys eivät ole ainoa nautinto, jonka jokamiehenoikeudet tuovat. Niiden turvin voimme mm. kävellä ja hiihtää ja tilapäisesti majoittua luonnossa, ne mahdollistavat veneilyn, onkimisen ja uimisen.

Jokamiehenoikeudet ovat yleisesti hyväksytty maan tapa, mutta tuovat mukanaan myös velvollisuuksia. Oikeutta käyttämällä ei saa aiheuttaa haittaa tai häiriötä. Kasvien vahingoittaminen, luonnon roskaaminen ja kotirauhan häirintä unohtuvat monelta yleisten oikeuksien nimissä.

Jokamiehenoikeudet ovat pohjoismainen erikoisuus. Tuovatko ne liikaa vapautta luonnossa liikkujille? Vai otammeko oikeudet liian vakavasti omia marjamättäitämme suojellaksemme?

Millaista olisi liikkua luonnossa, jos jokamiehenoikeutta ei olisi?

Keskustelua jatketaan radiossa maanantaina 20.8.2012 klo 10 jälkeen Ajantasan Suorassa linjassa Radio Suomessa.  Kommentteja tullaan käyttämään myös radiokeskustelussa. 

Ohjelman toimittaa Kati Lahtinen.

Kommentoi aihetta

(66 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

SH

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pohjoismainen jokamiehenoikeus-instituutio on kerrassaan loistava eikä siitä pidä luopua eikä käyttöä rajoittaa. Bisneksen tekeminen jokamiehenoikeuksilla sen sijaan arveluttaa. Sen vielä hyväksyn, että poimii omaan lukuunsa ja korjaa taloudellisen hyödyn myymällä niitä itse loppukäyttäjille.

Tämä syntynyt välistävetoinstituutio on sen sijaan minusta jo jokamiehenoikeuden väärinkäyttöä ja sen alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Ei siinä kukaan nauti luonnosta ja sen antimista vaan siinä kysymys pelkästään bisneksestä.


AH

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä niitä marjoja riittää. Sitä parempi mitä enemmän ja tehokkaammin niitä poimitaan ja taloudelliset kannustimet ovat mitä parhain. Kyllä siitä joku killinki jää tännekin. Lisäksi eikö se nyt ole ihan humaania antaa tällä tavalla mahdollisuus repiä itselleen ja heidän tapauksessaan monille muillekin vähän leveämpää leipää.

Luonnonmarjoja ei kukaan saa omistaa. Poiminnasta maksetaan palkka.


Kulkuri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen samaa mieltä SHn kanssa jokamiehenoikeuksien merkityksestä. En pidä myöskään ongelmana, että jokamiehenoikeuksiin perustuen tehdään bisnestä. Eikö kaikin keinoin kannattaisi edistää mm. marjastukseen, sienestykseen, onkimiseen ja pilkkimiseen perustuvaa yrittäjyyttä? Mitä pahaa siinä voisi olla? Omat havaintoni Etelä-Suomen metsistä osoittavat, että mm. mustikoita jää valtavat määrät ppoimimatta aivan taajamien lähistöltä.



Luonnonmarjat ovat

Ilmoita asiattomasta kommentista

samanlaisia tuotteita kuin "luonnonpuut", "luonnoneläimet", "luonnonkalat" tms. Ja ne eli oikeudet omistaa se jonka maalla tai vedessä ne sattuvat olemaan. Yksityismailla yksityismaiden omistajat, valtionmailla valtionmaiden omistajat. Ja sellaista lakia joka oikeuttaa elinkeinonharjoittamiseksi ja ammatikseen ottamaan toisen omaa, ei ole ikänä tehty eikä tehdä. Marjafirmojen toiminta ei voi jatkossa perustua varastamiseen, niin yksinkertaista se on. Jokamiehen oikeudella ratsastaminen on tullut tiensä päähän. Marjabisnestä varten on laadittava lait erikseen, että ei pilata muuten joustavaa käytäntöä luonnossaliikkumisen osalta Suomessa. Ruotsi on jo asian normalisoinut ja asettanut marjabisnestouhut lailliseen järjestykseen. Niin on pakko tehdä Suomessakin muutaman "metsiin mätänevistä marjoista" hätähuudoista välittämättä.


rajoitus poimintaan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomalainen poimii joskus piirakkaan,joskus kiisseliin ja sitten paljon pakkaseen.

Itä-Savo kävi läpi Asta-myrskyn,jonka jäljet ovat edelleen havaittavissa.Metsänomistajat ovat joutuneet siistimään metsänsä ja pikkuhiljaa myös istuttamaan ja kylvämään.

Taimet ovat vielä pieniä,hauraita,huonosti juurtuneita.Eivät ne kestä 30 poimijan ryhmiä.Tuntuu,ettei kukaan huomio tätä asiaa.Ettei se metsäkään ole mikään itsestäänselvyys vaan metsänomistajan hoitama kokonaisuus,jossa marjat ovat vain pieni asia.Eli rajoitus ilman muuta jokamiehen oikeuksiin kun kyse on liiketoiminnasta ja ehdottomasti maanomistajan lupa.


Future Matters

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eipä taida moni käsittää, että jos marjoja poimitaan 10e/tunti niin se mehupurkki siellä kaupassa olisi vähintään 10-15e litra.


mummo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niinhän se tuppaa olemaan, kumma kun ei halvemmalla saa.

Maalaiset, jotka poimivat sivutyönä marjaa jalostukseen eivät ota

muuta palkkaa kuin marjojen myyntihnnan. Kunpa he keräisivät enemmän.


kirkasotsa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jokamiehenoikeuden puuttuessa,voisi luonnossa liikkumisen tehdä luvanvaraiseksi. Luvan liikkumiseen voisi ostaa luontoalueen hoitokunnalta tai maanomistajalta. Läänikohtaisen luontoluvan voisi ostaa R-kioskeilta tai netistä valtion metsissä kulkemista varten.Marjoja,sieniä,kasveja ei saa metsistä ottaa. Luontoalueen hoitokunta tai maanomistaja sitoutuu toimittamaan hyväksytyille vastaanottoasemille marjoja ja sieniä yht.20kg/ha/vuosi. Valvontapalvelut metsissä voisi hoitaa Securitas tai muu riippumaton vartiointiyritys.Vartijatiheys suosituimmilla luontoalueilla voisi olla 1mies/10ha,muualla 1-2miestä/100ha. Luontoalueen hoitokunta/maanomistaja maksaa kulut.Maanomistaja saa tehdä metsässään hakkuita,jos samaan luonnonhoitoalueeseen kuuluvat sen hyväksyvät. Näin saataisiin luotua uusia työpaikkoja hallintoonkin suorittavan valvontaportaan lisäksi.

Eihän tuossa ole mitään järkeä!!!


Noin kekseliäs olisi

Ilmoita asiattomasta kommentista

..omiaan partioimaan sinne risukkoihin, ja versoja syömällä sekä marjastelemalla elättäisit helposti itsesi ihan ilman hoitokunnan tai maanomistajan roposia. Täytyy käsittää että mikä ei ole omaa niin ei ole! Eikä se perusasia siitä jauhattamalla miksikään muutu: tuhansien ihmisten rahtaaminen ihmisten maille ei ole jokamihenoikeuteen sisältynyttä paikallisena asukkaana omaan käyttöön keräämistä. Turha siitä on maanomistajia syyllistää että on vihdoinkin havahduttu kysymään laillisuuden perään. Katsottu jo liian kauan sormien läpi tuota ryöstelyhommaa.


U.M. Pelle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Belgiassa asuvana ulkosuomalaisena ulkoilmaihmisenä tiedän minkälaista on kun ei ole suomalaisia jokamiehen oikeuksia: Yksityiset metsät on aidattu ja niihin on kielletty menemästä. Syksyisin ne on varattu metsästysseurueille. Onkia ei saa. Jos haluaa menna metsään, pitää mennä julkisiin metsiin jotka ovat lähinnä puistoja ja saattavat sijaita kaukana. Pidän yhtenä arvoikkaimpana asiana Suomessa jokamiehenoikeuksia jotka kuuluvat kaikille, niin rikkaille kuin köyhille. Suomalaisille se on itsestäänselvyys, mutta vastaavia oikeuksia ei ole monessakaan maaassa. Mielestäni oikeuksia ei tule rajoittaa vielä muutaman marjanpoimijan takia. Sen sijaan kaivosyhtiöiden, jotka jättävät jälkeensä vain raiskatun maan, oikeuksia harjoittaa toimintaa minimaalista korvausta vastaan tulisi rajoittaa.


ulkosuomalainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joo, juttu on täsmälleen näin. Ja kun sivistyneesti eletään, niin mikä valtava rikkaus sellainen on koko kansakunnalle vielä vuosisadoiksi. Toivoisin jokaisen suomalaisen evästävän esim. omaa eduskuntaehdokastaan edetä todella tasapainoisesti, viileästi ja järkevästi tässä asiassa. Mutta olen kuullut mm. eräistä suomen-ruotsalaisista suvuista, jotka ovat anoneet omaehtoisesti mm. saariensa asettamista luonnonsuojelualueeksi ainoana pyrkimyksenään evätä ao. oikeus. Vahvoja voimia toimii näemmä maassa mitätöidä koko ajattelu. Se oikeus vissiin harmittaa toisia todella.

Olen asunut monisssa maissa, joissa ao. oikeutta ei lainkaan tunneta (itse asiassa se tunnetaan vain pohjoismaissa Ruotsin vuoden 1732 lain kuninkaankaaren ajattelun ja toisaalta silloisen maanomistusajattelun seurauksena). Monissa valtioissa (mm. Arizonan valtiossa) on jopa oikeus ampua hengiltä ns. trespass-menettelyyn syyllistynyt.


Hissi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Myöskään Filippiineillä ei ole jokamiehenoikeuksia, mutta tätä puolustaa ihmismassan valtava määrä ja koulutuksen puute. Jos jokainen saisi mennä joka paikkaan, kaikki olisi täynnä ja roskattu täyteen.

Suomessa näitä ongelmia ei ole, joten metsien aitaaminen ja marjojen vahtaaminen olisivat heikkopäisen hommaa. Kansaa on sen verran vähän, että kyllä jokaiselle tilaa riittää.


Eemeli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kysymys ei ole muutamasta marjanpoimijasta. Kysymys ei ole myöskään siitä, että jokamiehenoikeuksia oltaisiin poistamassa. Kysymys on siitä, että Norjan tapaan niihin voitaisiin lisätä rajoitus esimerkiksi bisnestoiminnan tai ulkomaalaisten kohdalle. Finnmarkin alueella eivät esimerkiksi suomalaiset saa poimia hilloja mukaansa, miksi siis Suomessa voi kuka tahansa tehdä mitä vain?


Toinen savolainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Entäs ne Belgialaiset. Onko niitä näkynyt kuinkakin suurin joukoin kaduilla mellakoimassa ja jokamiehenoikeuksien vaatimassa? Kirjoitat, että "Yksityiset metsät on aidattu ja niihin on kielletty menemästä. Syksyisin ne on varattu metsästysseurueille. Onkia ei saa."

Kyllä metsänsä saa Suomessakin aidata. Se vaan on niin turkasen kallista. Ja metsästysseuroille ne metsästysoikeudet täälläkin kuluvat paitsi että valtio myy kaatolupia eli katsoo kaikki oravasta suurempaan olevan kruunun karjaa. Onkia saa mato-ongella mutta muut pyydykset vaativat valtion myymän kalastuskortin ja pitää kulua kalastuskuntaan.

Ei suomalaiset maanomistajat halua tavallisen tallaajan oikeuksia kumota vaan mieluummin lisätä eli poistaa valtion luvat kuviosta mutta se, että joku tuo armeijan ulkomaan eläviä mun nurkkiini, ei kuulu tähän käsitteeseen.



S.Piira

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jokamiehen oikeus pitää sisällään myös luonnonsuojelun sekä kohteliaan käytöksen, ettei sentään mennä marikoilla ja sienialueille keräämään sentään jonkun pihapiiristä pensasmustikoita omaan ämpäriin tai sienivakkaan.

Luonnossa liikkuessa ei pidä häiritä luonnonrauhaakaan.

Lapsuudessani käytimme jokamiehen oikeutta marjastukseen ja sienestykseen. Keräsimme puolukoita noin 50 litraa talven varalta sekä mustikoita säilöttiin pulloihin ja hillopurkkeihin yhtä paljon. Keräsimme myös luonnonvadelmaa niin paljon kuin vain villeinä kasvaneista pensaista irtosi. Luonnossa kasvanut metsämansikka oli todella hyvää, mutta sitä oli niin vähän, että mansikat sekoitettiin mustikkahillojen joukkoon antamaan hienoa aromia.

Mitä enemmän marjoja kerää luonnosta, sitä suurempi marjasato saadaan kerätyiltä alueilta seuraavina vuosina. Marjojen ja sienten poimintaa pitäisi lisätä, eikä jokamiehen oikeutta tulee missään nimessä poistaa.


Oikeuksien pohja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kun pohditaan jokamiehenoikeuksia, unohtuu usein mitä oikeastaan maanomistaja omistaa. Maanomistajat kokevat omistavansa maapohjan ja kaiken mikä sen alla tai päällä on. Näinhän ei ole, vaan Suomen maapohjan omistaa se valtio joka sitä sodissa menestyksekkäästi puolusti - rintamalla oli niin maata omistavia kuin sitä omistamattomia, ja sodassa puolustettiin aikanaan sen maapohjan omistusta yhteiskunnan puolesta.

Yhteiskunta puolestaan on jakanut tai myynyt joitain maapohjan omistuksen tuottamia oikeuksia yksityisille - mutta ei suinkaan kaikkia. Jokamiehenoikeudet ovat kohtuullinen korvaus siitä, että maapohjaa puolustamassa on koko kansa, eikä jokaisen maanomistajan tehtävänä ole keski-ajan tapaan huolehtia omistamansa maan puolustamisesta. Maata ei voi myöskään keski-ajan tapaan hankkia valtaamalla se oman yksityisarmeijan turvin, koska myös maata omistamattomat puolustavat maanomistajien (lisenssi)oikeuksia.



Salametsästäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Saanko siis metsästää ja kalastaa ilman ko. lupia suloisessa Suomenmaassa?

En ple saa! Hirvet kyllä juoksevat tilaisuuden tullen autoani päin, eikä karhuja puutu, jos metsään tahdot mennä nyt; takuulla yllätyt! Näin on marjat!


Vanha lehtori

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei jokamiehenoikeudessa sinänsä mitään vikaa ole, vaikka se onkin säädetty Maatalous-Suomeen köyhän kansan elämisen turvaamiseksi.

Suomessa se aika on historiaa ja alle 60-vuotiasta suomalaista marjastajaa harvoin tapaa; marketin tiski on vaivattomampi.

Vika on oikeuden röyhkeissä väärinkäyttäjissä; vierasmaalaiset väärin informoituina ja suomalaiset tahallaa.

Tunkeudutaan pihoihin, talojen lähimetsiin ja rantavesille. Ajetaan autoilla metsissä ja vainioilla ja roskataan rannat.

Eikä jokamiehen oikeutta kait ole tarkoitettu elinkeinonharjoittamiseen.

Olisi hyvä, jos lainsäädännössä voitaisiin rajoittaa jokamiehenoikeutta kaava-alueilla ja muuallakin pihapiirissä ( 200 m. lähimmästä asuinrakennuksesta ).


Timo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, kukaan pohjoismaalaisista ei halua sitä, että maanomistaja voi ja saa tappaa alueelleen tunkeutujan.

Tämähän on useassa maassa sallittua, jopa suotavaa.

Verrataanpa metsästyslakia jokamiehenoikeuksiin, vaikkakin metsästys on lupiin perustuvaa.

Metsästyslaki kieltää metsästämisen alle 150 m:n etäisyydellä asutuksesta. Asutukseksi riittää yksi mökki, vaikkei siellä asuisi ketään vakinaisesti.

Metsästys alkaa, kun koira lasketaan irti ja/tai ase ladataan.

Onko vaikeaa säätää asetus tai laki, joka säätää vastaavanlaisen etäisyyden jokamiehenoikeuksiin?

Minusta ei ole. Vaatiipi vain säätäjiltä ajattelukykyä.

Jos ja kun tällainen selkeä etäisyys määrätään, ei kenelläkään ole narisemista.

Eri asia on sitten se, jos sääntöä rikotaan.

Eläköön jokamies(nais)oikeudet.


nainen yli 70

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen samaa mieltä, että jokamiehenoikeuteen ei kuulu pihapiirissä tapahtuvaan ryövääminen. Nykyään mainostetaan, että jokainen harkitsee itse mikä on etäisyys rakennukseen, josta voi käydä hakemassa perenoita, kangasvuokkoja, sini- ja valkovuokkoja sekä kerätä marjat ja omenat. Röyhkeitä ihmisiä on aina ollut ja nykyään ihmiset ovat tulleet vielä röyhkeimmiksi. Turvatonta on, kun nurkkajuuriin tullaan lapion ja saavin kanssa "kerämään mukamas marjoja". Nykyään tällainen menettely ei ole mukamas rikos.


Monille maanviljelijöille

Ilmoita asiattomasta kommentista

marjastus on hyvä lisäelinkeino syksyisin. Kyllä he saavat siitä lisätienestiä, kun myyvät marjanjalostajille. Lapissa moni poimii lakkaa jalostajille myytäväksi. Samoin sekasienen keruu on monelle lisäammatti. Mistä muuten kaupan hyllyille saataisi hillot ja sienipurkit.


Työläinen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jokamiehenoikeus on tärkeää säilyttää, mutta jonkinlainen hienosäätö siihen ei välttämättä olisi pahitteeksi.

Ennenmuinoin kun kävimme marjametsässä vanhempien ja isovanhempien mukana oli kirjoittamaton sääntö, ettei toisen mailla olevilla marjapaikoilla käydä jos ne sijaitsivat omistajansa lähimetsissä. Tänä päivänä tämä "sääntö" tuntuu unohtuneen, ainakin heiltä jotka ohjeistavat ulkomaisia poimijoita ja tämä jos mikä on omiaan aiheuttamaan eripuraa.


kaupunkilainen karheikossa:(

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aika laajat ovat jokamiehen oikeudet suomessa ja velvoitteita/ vastuita asettaa pääsääntöiseti vain omatunto, kiinnijäämisriski ilkivallasta, vahingonteosta ja tahallisesta välinpitämättömyydestä on olematon ja asianomistajarikoksissa näyttövelvollisuus on uhrilla. Varsinkin taajamien läheisyydessä yhteiskunta on kaavamääräyksillä myös rajannut maanomistajan oikeuksia, jopa niin paljon että ne eivät ole jokamiehenoikeuksia kummempia, velvoitteita kuitenkin aseteetaan...esimerkisi jokamiesten laittomat kaatopaikat on kiinteistönomistajan kustannuksellaan siivottava. Ja mikäli jokamies katsoo aiheelliseksi polttaa metsän, maanomistajan on vastattava ainakin jälkivartiointikuluista ja uuden metsän saamisesta alueelle.Mikäli sitten jokamies vadelmia taimikosta poimiessaan tallaa taimet maan tasalle, metsälain 8§ mukaan yhteiskunta vaatii metsänomistajan kustantamaan uudet taimet tallattavaksi...jokamiestä ei saa kieltää marjastamasta ja tallaamasta,ei edes pyytää...tai syyte pakottamisesta


MMTX

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen kanssasi samaa mieltä: jokamiehenoikeudet todella tarvitsevat avointa keskustelua maanomistajan oikeuksista ja niiden myös turvaavista käytännöistä, koska nykyinen tulkinta ei ole lainsäädännössä tarkoin määritelty aiheutetuista vahingoista ja aiheuttajien vastuista.

Silti muutoin periaatteessa tarkoin määritelty jokamiehenoikeus Suomessa on arvostettava ja hieno oikeus edelleen: se vain nykyaikana ei enää ole ja vastaa niitä hienoja tavoitteita, joita varten tämä käytäntö aikanaan luotiin?


MMTX

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa: jokamiehenoikeus tarvitsee tarkistuksia lainsäädäntöön ja käytäntöihin, koska se tietyissä tapauksissa on täysin kohtuuton maanomistajalle.


Marjastamaan Englantiin?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Noinhan se tahtoo mennä. Ne joille ei itselleen ole asioista (vielä aivan välittömästi) haittaa eivät osaa arvostaa sitä kalliisti lunastettua perinteistä pohjoismaista järjestystä joka maassamme jopa koko viime maailmansodan aikana ja sen jälkeen on vielä vallinnut. Samaan aikaan pitäisi maailman miljardeilla olla maassamme omien kansalaisten kaltaiset vapaudet, vaikka vähäisellä määrällä suomalaisia ei muuualla olisi juurikaan erityisiä oikeuksia. Meillä taitaa olla luonteessamme monienkin asioiden suhteen sinisilmäistä hölmöyttä ja lapsellisen naiivia hyväuskoisuutta, jonka kehittymisen ovat mahdollistaneet nuo menneitten sukupolvien raskaat uhrit. Samalla kun emme halua muistaa emmekä ymmärtää heidän koettelemustensa luonnetta ja merkitystä.


Ei pidä paikkaansa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jokamiehen oikeuksiin EI KUULU istusten, peltojen, pihojen, taimikkojen tallaaminen eikä vahingoittaminen. Istusten vahingoittaja on korvausvelvollinen.

Laittomasti toisen maita roskaava on myös syyllinen.

Ei vika ole jokamiehenoikeuksissa, ne nimenomaisesti kieltävät toisen viljelysten ja istutusten vahingoittamisen, ym. vahingonteon.

Jokamiehenoikeuksia ei pidä vähentää. Valvonnan tehostaminen voisi auttaa.


2000€/kk perustuloksi VAS

Ilmoita asiattomasta kommentista

Se mitä tässä pitää vastustaa, on ilmaisen orjatyövoiman käyttö, oli se sitten ulkomaalaista, tai suomalaista. Jokamiehenoikeus -nimi voidaan kyllä muuttaa jo jokahenkilönoikeudeksi ja veropakolaisyritykset laittaa verolle siten, että niistä saatavat sadat miljardit eurot vuosittain, käytetään jokaisen suomalaisen kunnolliseen toimeentuloon ja perusturvaan. Iloiset, perusturvatut kansalaiset lähtevät sitten, tervehtyneinä ja hyvinvoivina, metsiin poimimaan marjat ja sienet talteen, kun eivät huolet, sairaudet, köyhyys ja nälkä, tee ihmisistä raunioita, jotka odottelevat syrjäytettyinä vain kuolemaa.

Tuoreimmat aiheesta: Suora linja

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä