Viihde

Mitä kuuluu Torsten Borg? Idolsista kiksit loppuelämän uralle

Torsten Borg osallistui Idols-laulukilpailuun vasta 16-vuotiaana. Finaalipaikka ja kolmossija eivät kuitenkaan siivittäneet nuorta erityisen menestyksekkäälle soolouralle. Hän ei ole luopunut musiikista – bändin levy on tarkoitus julkaista tänä vuonna.

Kuvassa muusikko Torsten Borg
Torsten Borg kävi kertomassa kuulumisiaan Yle Kokkolan studiovieraana. Kuva: Petra Haavisto / Yle

Työ musiikin parissa on vienyt kokkolalaisen Torsten Borgin mukanaan. Hän siirtyi alalle suoraan peruskoulusta eikä ole opiskellut sen jälkeen.

– Olen perustanut bändin, jonka kanssa teen nyt levyä. Hyvää kuuluu, hän hymyilee.

Bändin lisäksi Torsten on esimerkiksi tuottanut levyn englantilaiselle Sean Davidille. Hän on kirjoittanut artistille myös pari biisiä.

Hän ei kadu Idolsiin menemistä ja pitää kokemusta erittäin mielenkiintoisena. Musiikkigenre oli nuorelta mieheltä tuolloin kuitenkin vielä hieman hakusessa.

– Tekisin nyt enemmän rock-tyylistä musiikkia, hän vastaa kysymykseen, mitä tekisi laulukilpailussa toisin.

Olen perustanut bändin, jonka kanssa teen nyt levyä. Hyvää kuuluu.

– Torsten Borg

Borgin kolmihenkinen Skylight Parade -bändi soittaa pop-rockia, ja levyn on tarkoitus tulla ulos tämän vuoden puolella. Parhaillaan se on miksauksessa.

Idols on jo taakse jäänyttä elämää.

– Sain siitä kuitenkin kiksit musiikkialalle. Sen jälkeen halusin tehdä tätä koko loppuelämäni, parikymppinen Borg sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Viihde

Pääuutiset

Brexit

Juncker: Britannian eroneuvottelujen alettava välittömästi

Jean-Claude Juncker

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä