Kotimaa |

Mitä lahjaksi opettajalle?

Vanhemmat ja vanhempaintoimikunnat pohtivat parhaillaan, miten opettajia ja päiväkodin henkilökuntaa voisi muistaa kevätkauden päätteeksi. Lahjojen antaminen on hyvin yleistä ja aiheuttaa vanhemmille päänvaivaa. Silti erityisiä sääntöjä ei ole ollut tarpeen laatia.

Kuva: Martti Juntune

Moni vanhempi puntaroi tähän aikaan vuodesta, miten muistaa päiväkodin hoitajia ja koulun opettajia.

Lastaan Päiväkoti Haagasta hakeva Sanna Koskinen kertoo juuri laittaneensa asian kalenteriinsa. Hänen mielestään kevätlahjan keksiminen ei ole helppoa.

- Jotain pitää keksiä. Kaikki maksaa niin paljon, että pieni muistaminen on melko vaikeaa. Olen itse ollut myös päiväkodissa töissä ja muistan suklaarasiavuoren. Ja niitä tuikkulyhtyjä tuli aika paljon, mikä on ihanaa, mutta mihin ne 20 vuoden jälkeen laittaa, Koskinen nauraa.

Kilpavarustelun tuntua

Moni vanhempi pitää muistamista hyvästä työstä tärkeänä.

- Kyllä se minun mielestä on kauhean kivaa, että muistetaan. Hoitajat ovat niin ihania ihmisiä ja tekevät paljon ylimääräistäkin terapiatyötä myös vanhemmille, toteaa Eeva Isopoussu.

Lastenhoitaja Laura Jyvä vahvistaa, että lahjojen määrästä päätellen työhön oltu tyytyväisiä.

- Kukkia tulee paljon ja meitä muistetaan erilaisin Iittalan ja Marimekon lahjoin. Joskus on tullut lahjakortteja ja jotkut rohkeat vanhemmat tuovat kuohuviiniä, Jyvä kertoo.

Stressi ja kilpavarustelu eivät ole ilmiöstä kaukana. Lapsensa kanssa kotiin päiväkodista lähdössä olevan Antti Närhisen mielestä ilmiö olisi hyvä pitää jossain kohtuudessa.

Lahjat ovat yhä arvokkaampia

Myös kouluissa lahjaperinne on vain vahvistunut vuosien saatossa. Luokanopettaja Teemu Lappalainen Puistolan ala-asteelta kertoo, ettei muista moista ruljanssia omilta kouluajoiltaan.

- Lahjoja annetaan mielestäni nykyään enemmän ja ehkä arvokkaampiakin kuin sillon 1980-luvun alussa, kun olen itse koulussa ollut, Lappalainen miettii.

Opetushallituksen mukaan lahja-asia puhuttaa usein keväisin, mutta muistamiseen ei ole ollut tarpeen kehittää erityisiä sääntöjä. Rajan vetäminen saattaa silti olla vaikeaa. Moni vanhempi miettii esimerkiksi, onko sopivaa viedä opettajalle viiniä.

Puistolan ala-asteen opettajan Merja Markkasen mielestä opettajalle voi viedä viiniä lahjaksi aivan kuten muillekin, mutta lapsi ei ehkä ole sopiva viinilahjan antaja.

-Viiniä ei voi antaa lapsen mukana tuotavaksi, vaan vanhemman on hyvä itse tuoda se koululle, Markkanen sanoo.

Myös harrastusten vetäjiä muistetaan

Kaikille vanhemmille ei riitä, että muistetaan päiväkodin tätejä ja koulun opettajia. Lisäksi oman lahjansa ansaitsevat esimerkiksi soitonopettajat ja urheiluvalmentajat.

Sanna Koskinen myöntää kuulleensa tutuiltaan tämänkaltaisia tarinoita, eikä oikein keksi ratkaisua.

- Jos niitä alkaa olla viisi paikkaa, mihin pitää muistaa, niin joku järkihän siinä pitää olla, Koskinen painottaa.

Lähteet:
YLE Uutiset / Kirsi Tirkkonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä