Helsinki

Mitä sinä maksaisit junamatkastasi? – VR pohtii uusia hinnoittelumuotoja ja alentaa hintoja

Matkalippujen alennetut hinnat tulevat voimaan kuluvan vuoden aikana. Samalla myös vähennetään lippujen hintaluokkia. Tulevaisuudessa tilanne voi kääntyä päälaelleen, ja asiakas voi itse tehdä tarjouksen matkansa hinnasta.

InterCity -juna Helsinginrautatieasemalla
Kuva: Yle

Kiristynyt kilpailu matkustajista pakottaa VR:n jatkamaan matkalippujen hintauudistusta. Yhtiö aloitti viime kesänä hintakampanjan, jolla markkinoitiin listahintoja huomattavasti edullisempia matkalippuja. Kampanjan palautteen perusteella VR aikoo nyt uudistaa koko hinnoittelunsa.

– Uudistamme kuluvan vuoden aikana koko hinnoittelumme. Matkustajien kannalta on varmaan mielenkiintoisin uutisen se, että lippujen hinnat laskevat keskimäärin reilut 10 prosenttia. Alennuksissa on kuitenkin reittikohtaisia eroja, kertoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen.

Matkustaja voi tehdä tarjouksen?

VR:n uudet hinnat tulevat voimaan tämän vuoden kuluessa, mutta vielä yhtiöstä ei osata sanoa uudelle hinnoittelulle tarkempaa aikataulua.

– Keskimääräistä suurempia alennuksia on odotettavissa keskeisille reiteille kuten esimerkiksi Helsingistä Tampereelle, Turkuun tai Kuopioon, sanoo matkustajaliikennejohtaja Romanainen.

VR:n asiakas saattaa voida tulevaisuudessa myös tehdä itse tarjouksen matkansa hinnasta. Asiakas voisi siis ehdottaa, millä hinnalla hän on valmis matkustamaan jonkin matkan junalla.

Tämä olisi yksi keino yhtiön aseman lujittamiseksi markkinoilla.

– Näitä on ollut maailmalla käytössä. Nyt vielä tässä vaiheessa, kun junissa on suurimmaksi osaksi tilaa, ei olla ihan vielä näin pitkällä, mutta miksipä tulevaisuudessa ei voisi olla näinkin.

Matkustajamäärät kasvaneet

Hintojen laskun ansioista VR on onnistunut kesän jälkeen kasvattamaan junien matkustajamääriä. Myös tämän vuoden joululiikeenteessä oli viime joulua enemmän matkustajia.

– Joululiikenteessä matkustajamäärä kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajasta kaksi numeroisesti prosenteissa. Samaa suuruusluokkaa on ollut matkustajamäärän kasvu myös keskeisillä reiteillä kesän jälkeen, laskee VR:n matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Ulkomaat

Turkin viranomaiset: Istanbulissa 41 kuollutta, heistä 10 ulkomaalaisia

Poliisit partoivat turistien joukossa Atatürkin lentokentällä keskiviikkona 29. kesäkuuta.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä